Tracy Chevalierin samannimiseen romaaniin perustuva Tyttö ja helmikorvakoru (2003) sukeltaa ajassa taaksepäin hollantilaisen taidemaalari Johannes Vermeerin (1632-1675) kuuluisimman maalauksen syntyvaiheille. Chevalier loi kirjassaan fiktionaalisen selityksen sille, miten Vermeerin mysteerinen mestariteos sai alkunsa.

Elokuvaversiossa Scarlett Johansson on Griet, köyhä maalaistyttö, jonka hänen rahapulainen perheensä lähettää töihin Johannes Vermeerin (Colin Firth) äveriääseen kotiin. Siellä nuoren tytön talon tavoille opettaa taiteilijan perheelle jo vuosia työskennellyt Tanneke (Joanna Scanlan).

Valopilkkuja Grietin uuteen työntäytteiseen elämään tuo tapaamiset Pieterin (Cillian Murphy), lihakauppiaan pojan kanssa, joka kiinnostuu ujosta Grietistä. Vaikka kiinnostus on molemminpuolinen, Griet on enemmän viehättynyt Johannes Vermeeristä, jolle hän poseeraa maalausten mallina.

Taiteilijan ja palvelustytön yhteistyö kummastuttaa niin rouva Vermeeriä (Essie Davis) kuin koko juoruja rakastavaa kaupunkiakin. Grietin muotokuvasta, jossa hän poseeraa Vermeerin vaimolta lainatut helmikorvakorut korvissaan, tulee kuitenkin klassikkoteos, josta on puhuttu jopa ”Pohjoisen Mona Lisana”.

Peter Webberin ohjaama elokuva etenee hitaasti ja rauhallisesti, antaen tilaa tarinalle, joka kerrotaan uskomattoman kauniiden kuvien siivittämänä. Kuvauksesta ansaitun Oscar-ehdokkuuden vuonna 2004 saanut elokuva on todellinen visuaalinen ihme.

Tyttö ja helmikorvakoru on pysäyttävän herkkä ja kaunis kertomus arvostetun taidemaalarin ja säikyn palvelustytön välille kehittyvästä epätodennäköisestä kiintymyksestä. Vähemmän on enemmän-periaatteella näyttelevät tähdet ja hämyisän kaunis ympäristö tekevät filmistä kuin runoutta, joka aukenee suoraan silmien edessä. Sama vaikutelma syntyi Joe Wrightin Sovituksessa (2007), joka sekin perustuu mestarilliseen romaaniin. Tunnelmaltaan Webberin ja Wrightin elokuvat ovat kuin sukulaissieluja.

Ylpeys ja ennakkoluulon herra Darcyna useimpien mieliin iskostunut Colin Firth antaa Vermeerille kasvot populaarikulttuurissa. Aluksi oudolta valinnalta vaikuttanut Firth hylkää tavanomaisen englantilaisaksenttinsa ja muuntautuu työlleen eläväksi Vermeeriksi vakuuttavasti. Salaperäistä Grietiä tulkitsee Scarlett Johansson, joka on kerrankin roolissa, jossa hänen ulkoiset avunsa eivät ole pääasia.

Firth ja Johansson ovat yllättävän hyvin toimiva paritus. He ovat luoneet hahmojensa välille sanatonta jännitettä, jota ei milloinkaan rikota turhalla puhumisella. Hitaan tarinankerronnan ansiosta elokuva pysyy koko ajan mystisenä ja monisyisenä. Hitaus ei kuitenkaan tämän elokuvan kohdalla tarkoita tylsyyttä, vaan se on kiehtova esimerkki siitä, miten joskus vähäeleisyys voi olla hyvinkin rikasta.

Teksti: © 2010 Kreeta Korhola