Potkunyrkkeilevästä Lontoon polkupyörähipteristä taistelevaksi aarteenmetsästäjäksi kehittyvä Lara Croft (vm. 2018) on pelielokuvan pääosaksi yllättävän mukaansatempaava matkakumppani.

Tomb Raider antaa Alicia Vikanderille tilaa rakentaa nuorelle Croftille hieman psykologista historiaa ja etenkin vähittäistä kasvua sankaruuteen. Vikander nostaa hahmonsa fyysistä kompetenssia ja presenssiä vähitellen, mikä on suunnitelmallisen heppoisessa toimintaseikkailussa saavutus.

Norjalaisen Roar Uthaugin kipparoima eskapistinen pelifilmatisointi ei taatusti tee mitään omaperäistä, mutta toiminnan ohjauksessa ymmärretään vauhdin ja liikkeen päälle. Pelilliset kliimaksikohtaukset, kuten pelastautuminen vesiputouksen reunalla kiikkuvasta lentokoneesta, on viritetty kouriintuntuviksi, pulssia nostattaviksi ilotteluiksi.

Kliseisesti hahmotellusta, japanilaissävytetystä fantasiakehyksestään huolimatta tarinan fokus pysyy päähenkilöiden pienellä ja inhimillisellä, tiettyyn realismiinkin kallistuvalla tasolla. Sillä Tomb Raider ylittää vaatimattomat lähtökohtansa kepeästi loikkien.

Teksti: 2018 Aleksi Salonen