Johnny Depp ja Angelina Jolie tarjoavat klassista luksuseskapismia Florian Henckel von Donnersmarckin hilpeän tyhjänpäiväisessä romanttisessa jännärissä. Yhdysvaltalaiskriitikoiden murskavastaanotto on perusteeton.

Ilmiselvän leikkimielisessä juonessa Britttien talousrikososasto jäljittää Elise Clifton-Wardia (Jolie), päämääränään saada kiinni tämän rakastettu, merkittävä veronkiertäjä ja käsikirjoituksen MacGuffin Alexander Pierce. Pierce on rikastunut varastamalla kaksi miljardia puntaa mafiapomo Reginald Shaw’lta (veteraanikonna Steven Berkoff).

Vale-Pierceksi tietämättään houkutelllun Venetsian-turisti Frank Tupelon (Depp) perässä ovatkin myös itämafian torpedot. Syyttömän miehen jahti ei ole Hitchcockia, vaan viattoman laskelmoitu tekosyy pyörittää pääparia rahaeliitin euroeksoottisilla temmellyskentillä.

Tyylikkäällä Muiden elämällä laajaan tietoisuuteen noussut Donnersmarck ja eeppisen kuvauksen veteraani John Seale herkuttelevat postikortti-Venetsian pinnallisilla iloilla. Ehdottoman klassinen kamera kiertää hahmojensa ympärillä, lentää Venetsian yli ja pysähtyy yhä uudestaan lähikuviin päätähtiensä kasvoista.

Jolien ja Deppin tehtäväksi jää olla mahdollisimman fotogeenisiä. Jolie onnistuu paremmin, viittäkymmentä lähestyvä Depp taipuu vaivoin poikamaiseksi idoliksi, vaikkei karismassa vajetta olekaan. Näyttelijöiden pidätelty romanttinen yhteispeli ei kipinöi, mutta viileys on yleislinjan mukaista. James Newton Howardin läpisävellys on vetävä.

Ranskalaiselokuva Anthony Zimmerin uusversio on vanhan koulukunnan Hollywoodia, se ei edes teeskentele merkitsevänsä mitään. Jolie ja Depp pikaveneessä, liukumassa läpi pimenevän Venetsian: kaupallisen elokuvan suuri “kielletty nautinto”.

Teksti: © 2011 Aleksi Salonen