Hammerin viimeinen Dracula-elokuva on juoneltaan ala-arvoinen ja toteukseltaan vielä hölmömpi vampyyrikauhistelu.
Lontoo. Scotland Yardin etsiviä työllistävät kaupungissa sattuvat katoamistapaukset, joilla katsotaan olevan yhteyksiä mustiin messuihin. Apuun he pyytävät salatieteisiin erikoistuneen professori van Helsingin. Mitä pidemmälle tutkimukset etenevät, sitä todennäköisemmäksi käy, että kaiken takana on salaperäinen liikemies D. D. Denham, jonka Van Helsing tuntee paremmin kreivi Draculana.
Hammerin seitsemäs ja Dracula-saagan päättävä elokuva The Satanic Rites of Dracula (a.k.a. Count Dracula and His Vampire Bride / Dracula Is Alive and Well and Living in London) on jatkoa edellisvuonna valmistuneelle Draculan kostolle. Idea Draculasta liikemiehenä kuulostaa surkuhupaiselta ja sitä se myös kieltämättä on – olisihan tarkoituksena olla edes jollain tasolla laadukas kauhuelokuva eikä mikään b-luokan kyhäelmä. Käsikirjoittajana toiminut Don Houghton on yrittänyt puhaltaa eloa jo varsin loppuun kaluttuun Draculan hahmoon, mutta ei onnistu kuitenkaan nostamaan elokuvaa pohjamudista. Loppuratkaisu on säälittävä.
Lee ja Cushing alkoivat molemmat olla jokseenkin kyllästyneitä roolihahmoihinsa, eikä ihme. Vaikka Dracula-sarja loppua kohden huononeekin, on mielenkiintoista todeta, ettei miesten tulkinnoissa ole valittamista. Yllättäen tämän elokuvan tähdeksi nousee Leen sijaan Cushing, joka tulkitsee tyylikkäästi viileän van Helsingin hahmon.
teksti: © 2002 Kari Glödstaf
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA