Vuosituhannen vaihteen jälkeen sekä Hollywoodissa että Härmässä kolmenkympin tietämille ikääntyneet sohvaperunaurokset ovat koittaneet aikuistua oikein porukalla. Jenkkikomediassa trendi on kiteytynyt aika lailla Judd Apatowiin. Seth MacFarlanea ei voi moittia nirunarukopioksi, sillä American Dadin ja Family Guyn sepällä on selvästi muutama omakin idea.

Disneymäisen viattomasti liikkeelle lähtevän Tedin vahvuus on ennen muuta huumorissa. Jotain tarinantapaista mukaan on toki ängetty, mutta ylimääräiset koukerot lähinnä puuduttavat. Eritoten loppuun lätkäisty takaa-ajo on kiihottava kuin patalappu.

Ohjaajakäsikirjoittaja MacFarlanen ääninäyttelemä CGI-nalle Ted on tekosyy käsitellä iänikuista pojat vai panot -problematiikkaa. Läpitaputeltu aihe on tuore kuin viime vuotinen tomaatti, eikä toteutuskaan vaadi vertausta täyslihaburgeriin. Toisaalta, nauramassahan täällä ollaan ja sen puolen Johnin (Mark Wahlberg) ja Lorin (Mila Kunis) parisuhdesekoilu klaaraa kunnialla.

Aivot narikkaan -duunin puurtamisella ja bongin kuplittelulla ei saa tänä päivänä mitalia. Tedissä laiskottelua ei tyrmätä, mutta toisaalta sitä kohtaan esitetty kritiikki nähdään validina. Tarinan laiskuus on linjassa äijien vastuuttomuuden kanssa. Kollien selkien rapsuttelu ei onneksi edellytä naisten demonisointia.

Hieman yllättäen nallen henkiinheräämisen logiikkaa ei missään vaiheessa ala sen kummemmin kyseenalaistamaan. Joskus on vain parempi jättää selittelyt tyystin väliin ja nauraa koko jutulle. Se ei ehkä ole älykäs ratkaisu, mutta ainakin matkasta nauttii.

Eritoten alkupuolella hekotus perustuu aika lailla ”kiroileva nalle” –konseptille. Vaikka Apatow on varmaan kertonut jokaisen edes puolittain hauskan huume, viina ja naiset –vitsin vähintään kertaalleen, on nygårdmainen ilkkuminen edelleen ronskiudessaan raikasta. Viittaukset populaarikulttuurin nykytilaan ja kasarin sankareihin flasheineen ovat rehellisessä kömpelyydessään lupsakkia.

Tedin nautittavuus on jotakuinkin täydellisesti kiinni siitä, jaksaako pilvilinnasta huudetuille seksivitseille hymähdellä. Jos naama pysyy peruslukemilla ensimmäisen vartin, on peli menetetty. Kyse on pohjimmiltaan elokuvasta, jonka juonellista antia on liki mahdoton arvostaa. Kömpelöä vitsiniekkaa ei tee kuitenkaan mieli tönäistä kumoon, sillä koskaan ei tiedä milloin hupiveikko murjaisee seuraavan törkeyden.

Blu-ray: Julkaisussa 1080p 1.85:1 -laajakuva ja 5.1 DTS-HD MA -ääniraita. Lisämateriaalina Seth MacFarlanen ja Mark Wahlbergin kommenttiraita sekä yhteensä tunnin verran poistettuja ja vaihtoehtoisia kohtauksia pilalle menneitä ottoja ja elokuvan teosta kertovia esittelypätkiä.

Teksti: © 2012 Jouko Luhtala