Sarah Polley tunnetaan paremmin näyttelijänä. Muistan hänet etenkin pääosasta Atom Egoyanin suurenmoisessa draamassa Suloinen ikuisuus (1997). Ohjausläpimurto ja edellinen työ Kaukana poissa (2006) käsitteli Alzheimerin vaikutusta eläköityvän pariskunnan suhteeseen virkistävän suorasti, mutta silti välillä julistaen ja ankaraa aihetta tarpeetta pehmitellen.

Take This Waltz on edeltäjänsä tapaan kolmiodraama. Pääosissa on vakiintunut, pian kolmikymppinen pariskunta (Michelle Williams ja Seth Rogen) ja naisen työmatkalla tapaama taiteilija Daniel (Luke Kirby), myös naapuri kadun toiselta puolen. Margot’lle (Williams) Daniel edustaa uudelleenlöydettyä libidoa ja lääkettä eksistentiaaliseen melankoliaan. Tai niin hän kertoo itselleen. Ehkä kyse onkin vain ihmisluonnolle ominaisesta neofiliasta, uusien asioiden säihkeestä.

Elokuva alkaa enteellisesti otoksella, joka peilaa Miehuuskokeen kuuluisaa loppukuvaa bussin takapenkiltä. Tarina voisi olla sen asetelmiltaan käännetty jatko-osa nykypäivälle. Nyt moraaliasetelmaa helpottavat syylliset (takertuva rouva Robinson) on unohdettu.

Aikuisten huomaamattomien sosiaalisten pelien ja leikkien havainnoinnissa näkyy terävä ihmistuntemus. Visuaalisesti draaman intiimiä tyyliä luodaan luonnollisella, lempeällä (sivu-)valolla ja tiukasti päähenkilöihin rajatuilla, toisinaan epätarkoilla otoksilla. Kevyt maskeeraus ja alastomuuden ei-seksuaalinen esittäminen erottavat entisestään tympeistä valtavirtakonventioista.

Taide-elokuvan tyylilajissa Polley rakentaa hahmonsa jälleen mieluummin kanssakäymisen hetkien kuin tiukasti jäsennellysti kerronnan kautta. Tämän elämää imitoivan realismin kyytipoikana joutuu tosin hieman nikotellen kulauttamaan käsikirjoituksen, jolle epätodennäköiset kohtaamiset eivät ole vieraita.

Michelle Williams – Blue Valentine veroisensa vastanäyttelijän Ryan Goslingin kanssa pulpahtaa mieleen – on erinomainen: puheen luonnollinen rytmi, pienet, paljon puhuvat eleet; Williams on epäilemättä nykyaikaisen, lähikuviin korostetusti nojaavan elokuvanäyttelemisen mestari.

Yllättävämmin, maneeriseksi tiedetty koomikko Seth Rogen näyttelee nyt täysin suoralla naamalla. Toivottavasti kyseessä on uran käännekohta, koska tämä on sen toistaiseksi paras hetki. Myös toinen humoristi, Sarah Silverman näyttää uuden puolen tärkeässä sivuosassa.

Leonard Cohenin nimibiisin tahtiin valssataan viime hetkillä alleviivaavan oloisesti. Kohtauksen ajallinen pikakerronta on tyylirikko, kuten myös muutamat dialogin jälkikäteen kornilta vaikuttavat metaforat (Margot pelkää lentokoneen vaihtoja).

Esteettisesti ehjän teoksen lopussa palataan bussiotokseen. Huvipuistolaitteen kyydissä kuvatussa vastaparissa melankolinen Michelle hymyilee hetken vapaasti. Video Killed the Radio Star soi hienosti taustalla. Elämän oppirahat ovat kuitenkin kalliit, Take This Waltz muistuttaa.

DVD: Julkaisussa on anamorfinen 1.85:1 -laajakuva ja Dolby Digital 5.1 -ääniraita. Ei lisämateriaalia.

Teksti: 2012 Aleksi Salonen

Elokuva nähtiin myös osana vuoden 2012 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia. Lue raportti »