Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia (2021)

  • 4

Sokea ja sosiaalisesti eristynyt cinefiili rullaa oman elämänsä kasarisankarina hakemaan höttöisen hattaran sijaan aitoa läheisyyttä.

julkaistu 2021-09-21 / päivitetty 08.10. klo 10:10

KUVA 3

Petri Poikolainen
Petri Poikolainen 

KUVA 2

Marjaana Maijala ja Petri Poikolainen
Marjaana Maijala ja Petri Poikolainen 

KUVA 1

Samuli Jaskio ja Petri Poikolainen
Samuli Jaskio ja Petri Poikolainen 

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Outo ja pelottava pandemiatauko opetti, että sääntöuskovaiset suomalaiset ovat poteroissaan kiltisti valmiita noudattamaan jykeviä ukaaseja ja liioin annettuja totuuksia kyysenalaistamatta luopumaan demokraattisista perusoikeuksistaan. Puolitoista vuotta olemme kuluttaneet elokuvia etupäässä digitaalisessa muodossa erinäisistä suoratoistopalveluista epäuskoinen Tonnin seteli-ilme kasvoilla, koska aluehallintovirastot ovat lapsellisessa arvovaltakiistassa ministerien suuntaan keskittyneet tulkitsemaan lakisääteistä tehtäväänsä kuin piru Raamattua.

Tempoileva menettely on ollut kaikessa tolkuttomuudessaan surullista seurattavaa, lannistavaa, kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista. Shokki iski eturintamassa visuaalisista medioista vaikuttavimpaan ja viihdemuodoista suosituimpaan. Koronavirus vei hapen niin yksityisiltä korttelikinoilta kuin markkinajohtaja Finnkinon moderneilta multiplexeiltä. Alan globaalit mannerlaatat liikkuvat jo, mutta pitkäaikaiset vaikutukset studioiden julkaisupolitiikkaan, katsomisen tapoihin sekä jakelijoiden ja teatteriketjujen läheiseen riippuvuussuhteeseen eivät ole vielä tiedossa.

Lopputulemasta riippumatta byrokraattisessa prosessissa pitäisi aina huomioida psykologinen puoli eli tosissaan oleva altis ihminen. Kyse ei ole vain menetetyistä lipputuloista ja työtilaisuuksista, vaan myös hengestä ja hengen ravinnosta. Rikkinäisten linkkien ja solukkojen viidakossa kauniilla valkokankaalla on edelleen maaginen ylivoima yhdistää vieraita ihmisiä ammattiin, ikään, sukupuoleen, saati sitten etniseen taustaan, poliittiseen ideologiaan tai uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta. Teatterisalin filosofisessa ihannevaltiossa tunteiden sopukoita vahvasti raaputtavista ja soittelevista elokuvista tulee ikuisia kestiystäviä, jotka eivät hylkää ja joiden rajattoman vieraanvaraisuuden pariin voi elämänkaaren mittaan aina palata.

Vasta etäisyyden päästä näemme itsestäänselvyydet kulttuurissamme. Kallein ja kunnioitettavinkaan kotiteatterijärjestelmä ei yksinkertaisesti kykene kopioimaan oikean kuvapalatsin immersiivistä katselukokemusta 7.1-kanavaiseen surround-systeemiin. Kun entinen normaali katkesi, hiipui ja muuttui eksoottiseksi, elokuvateatterit muistuttivat lohdullisina turvapaikkoina ja arjen keitaina menneestä. Sosiaalisina eläiminä haluamme jakaa kollektiivisen itkun, naurun ja oivalluksen tihentymät ryhmässä. Maksamme fysiikkaa järisyttävästä elämyksestä tärkeiden merkityssisältöjen äärellä, emme pikakaistasta nähdä puhuttu spektaakkeli välittömästi ilmestymispäivänä.

Epävarmuuden limbo semanttisesti merkityksettömällä veitsenterällä alkaa vähitellen väistyä, kun kokoontumisrajoitukset vihdoin poistuvat, karanneet ensi-illat palaavat kalenteriin ja niiden myötä myös innostunut yleisö. Hartaasti odotetut Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings, Dyyni sekä 007 No Time to Die ovat tarinalliselta ja tuotannolliselta skoopiltaan isoja tapauksia, jotka ovat parhaimmillaan elokuvateatterissa koettuina.

Taloudellisesta kuopasta noustaessa kulma on yleensä jyrkkä, toivottavasti myös satavuotiaan taiteenlajin toipuville unelmatemppeleille, jotka ovat pysyneet pystyssä läpi 30-luvun laman, toisen maailmansodan, yhteiskunnallisten levottomuuksien sekä 9/11-terrori-iskujen jälkipyykin. Jo televisio ja VHS mullistivat ihmisten ajanvieton ja julistivat perinteisen teatterilevityksen sukupuuttoa. Silti edes Netflixin ja Amazonin nopea kasvu ei ole onnistunut siivittämään striimijättejä kärkeen kuluneen vuosikymmenen aikana. Siksi huhut kuolemasta ovatkin vahvasti liioiteltuja.

Sopivampaan saumaan ei olisi voinut osua kotimaisen elokuvan saama myönteinen huomio ja suitsutus kansainvälisillä festivaaleilla. Tuollaista mainetta ja vetoapua ei rahalla osteta. Menestyksen riemumarssi käynnistyi kesällä Cannesista, jossa suomalaiset tekijät edustivat poikkeuksellisen laajasti.

Juho Kuosmasen pieni suuri junaelokuva Hytti nro 6 teki "Kaurismäet" jakamalla Etelä-Ranskan kuumassa huumassa ja salamavalojen räiskeessä pääkilpasarjan Grand Prix-hopeamitalin kaksinkertaisen iranilaisen Oscar-voittaja Asghar Farhadin Ghahremanin kanssa. Myöhemmin Rosa Liksomin Finlandia-palkitun romaanin (2011) inspiroima kuvaus suomalaisen naisopiskelijan ja venäläisen kaivosmiehen särmikkäästä matkasta Moskovasta Murmanskiin nappasi Jerusalemissa kultaa.

Khadar Ahmed debytoi Cannesissa kiinnostavia tuoreita kykyjä esittelevällä kriitikoiden viikolla historiallisesti ensimmäisellä täysin somaliankielisellä ja kokonaan Afrikassa kuvatulla suomalaisohjauksella Guled & Nasra. Taannoin esikoinen noteerattiin Torontossa moninaisuuden edistämisestä Amplify Voices-tunnustuksella.

Siinä välissä käsikirjoittaja-ohjaaja Teemu Nikin ja tuottaja Jani Pösön omaperäisyydessään vertaansa vailla oleva voimaduo pokkasi Venetsian elokuvajuhlilla uuden Orizzonti Extra-yleisöpalkinnon. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia tuskin kuitenkaan painii samoista katsojasegmenteistä kuin kansan syvien rivien Turhapuroihin uppoava eritekomedia Luokkakokous 3 infantiilien keski-ikäisten jätkien toilailuista ja seksifantasioista sinkkuristeilyllä, viisikymppisen Vinski-sukupolven elvyttämä reipas lastenseikkailu Pertsa ja Kilu, Monty Python-hengessä häpeämättömän anakronistinen Peruna 1600-luvun startup-yrittäjästä tai hittisarjojen tulevat filmijohdannaiset Sorjonen: Muraalimurhat ja Syke-elokuva: Hätätila.

Tampereen seudulla asuva Jaakko (Petri Poikolainen) ei pysty nauttimaan DVD-kokoelmastaan entiseen tapaan. "Lopetin, kun en enää kyennyt erottamaan Kurt Russellia huskysta." Blu-ray-levyjä ei kannattanut edes ostaa. John Carpenteria ja James Cameronia fanittava erikoinen leffanörtti on aivan toista maata kuin 80- ja 90-lukujen scifi-selkkausten übermachot toimintasankarit: herkkä, haavoittuvainen, avuton, invalidi.

Yllättäen ainoa elokuva, jota Jaakko ei voi sietää eikä ole koskaan suostunut katsomaan, on juuri Cameronin megaluokan Titanic (1997). Mutta miksi? 11 Oscarin kliseinen satu jäävuoren erottamista epäsäätyisistä nuorista rakastavaisista nosti Leonardo DiCaprion ja Kate Winsletin supertähdiksi ja pysyi pitkään sekä filmihistorian hintavimpana että tuottoisimpana elokuvana. Mainittakoon, etten henkilökohtaisesti pode kummempia antipatioita Titanicia kohtaan, vaikka aikoinaan väittelin kiivaastikin lautan kantavuudesta, kun Myytinmurtajat todistivat Jackin kuolleen turhaan. Nykyisin hyväksyn hukkumisen, koska käsikirjoituksessa niin lukee. Vain siten draaman kaari viehättää.

MS-taudin sokeuttama ja halvaannuttama Jaakko elää hiljaisuuden keskellä kotinsa vankina, tuomitsevien naapurien ympäröimänä. Isänsä (Matti Onnismaa) soittoihin lihasrelaksantteja popsiva poika vastaa, että vielä henki pihisee. Hoitajaansa (Hannamaija Nikander) hän viittaa vitsikkäästi vuoroin Wilkesinä sekä Ratchedina, joiden positiivinen potentiaali on vääristynyt klassikoissa Piina (1990) ja Yksi lensi yli käenpesän (1975) kohtuuttomasti sadistiseksi, pakkomielteiseksi sosiopatiaksi.

Toistuvasta unesta heräävän vedonlyöjän vointiin messiaanista valoa tuovat rutiinipuhelut syöpäsairaalta keskustelukaveri Sirpalta (Marjaana Maijala), jonka lempielokuva sattuu olemaan Jaakon protestoima inhokki. Kun kemoterapian ennuste ei lupaa hyvää, päättää pyörätuoliin sidottu Jaakko pelastaa itsensä yksinäisyydeltä ja rientää suojelevan terminaattorin lailla tukemaan naista, jota ei ole tavannut kasvotusten. Etäisyyttä on ainoastaan kahden taksikyydin ja yhden junareissun verran, mutta arka ja kömpelö lottovoittaja saa huomata, etteivät kaupunkidystopian varastelevat huumeveikot (Samuli Jaskio ja Rami Rusinen) epäröi häikäilemättömästi kiristää ja hyväksikäyttää puolustuskyvytöntä avuntarvitsijaa.

Mestarillisen upeita henkilötutkielmia epätyypillisestä perspektiivistä on nähty päähahmon tasolta aiemminkin. Kameratyöskentelyllään elokuvakieltä uudistanut László Nemesin holokaustidraama Son of Saul (2015) asetti katsojan Auschwitz-Birkenaun dehumanisoivan tappotehtaan pimeyden ja hulluuden ytimeen, oletetun poikansa kaasutetulle ruumiille siunausta hakevan sonderkommandon todistajaksi ja kumppaniksi. Tuhoamisleirin karmeudet konemaisen kontrolloitu käsivara rajasi pois kuvasta, loogisen käsityskyvyn ulkopuolelle.

Florian Zeller sovitti 2020 Anthony Hopkinsille ja Olivia Colmanille yhteen asuntoon sijoittuvasta kamarinäytelmästään Isä rehellisyydessään riipaisevan kuvauksen dementian taakkauttamista perhesiteistä. Vanhenevan, muistiongelmista kärsivän miehen aivot ponnistelevat ajan ja paikan tajun haalistuessa epätoivoisesti nyöriäkseen sekoittuvista vuosista, ihmisistä ja muutoksista kasaan toimivan kronologian. Ärsytyksen, turhautumisen, jopa väkivaltaisen raivon tunteet ovat kaoottisessa tilanteessa täysin luonnollisia reaktioita ja siirtyvät uskottavasti katsojaan.

Nikin niin ikään arkisesta, intiimistä ja sydäntä sykähdyttävästä helmestä tekee ennennäkemättömän sokean näkökulma, jossa ei ole mitään itsetarkoituksellisen traagista tai uhriuttavaa. Jaakkoa ei myöskään vamman vuoksi medikalisoida kutistavaan marginaaliin. Ironia ja musta huumori ovat tallella, vaikka raju, aggressiivinen sairaus aiheuttaa kipuja.

Kun yhden aistin menettää, muut terävöityvät. Jaakko ei näe mitään, mutta kuulee kaiken. Auditiivisesti rakentuvan maailman päivittäinen arvaamattomuus, hermostuttavuus ja uhkaavuus eristävien lähikuvien sameassa, epäselvässä sumussa saattaa kokeellisuudessaan tuntua aluksi epämiellyttävältä, suorastaan vastenmieliseltä. Vaikka katsoja olisikin hukassa, Armomurhaajan (2017) ja Nimbyn (2020) kuvanneen Sari Aaltosen linssi tarkentaa liki Jaakon kasvoja. Elokuva tapahtuu mikrovireiden ilmaisuvoimaisina vaihdoksina silmäkulmissa, poskilla ja suupielissä.

Kysymys rakenteellisesta representaatiosta kuuluu aikamme kulttuurisiin kamppailuihin, mutta elokuvassa diversiteettiä ei tule aktiivisesti ajatelleeksi. Universaali resonanssi Haugesundista Busaniin puhuu puolestaan. Ehkä siksi, että Nikki on räätälöinyt roolin Teatterikorkeakoulusta vuonna 2000 valmistuneelle armeijatoverilleen, jonka sama MS-diagnoosi sysäsi 2013 näyttämöiltä sairauseläkkeelle. Poikolaiselta löytyy elämänsä pääosaan tarvittava este selätettäväksi ihan omasta takaa.

Arvostan valtavasti Nikin kunnianhimoa ja uskallusta lähestyä vakavaa ja vaativaa aihepiiriä odottamattomalla keveydellä. Perhonen lasikuvussa (2007) kohtaa Hasta la Vistan (2011). Jussi-palkitulta penninvenyttäjältä löytyy ammattitaitoa, elokuvarakkautta, kykyä törmäyttää ja taivuttaa genrejä, se kyllä tiedetään. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia kasvaa romanttisesta trilleristä onnelliseksi oppitunniksi ikinälkäisen elämän vaaroista ja vastoinkäymisistä, joista Jaakon kampeaa yli perustarve rakastaa, koskettaa, pitää huolta, kun vielä ehtii. Tunteet ja muistot jäävät.

Teksti: 2021 Samu Oksanen

Seuraa meitä

PINNALLA

007 No Time to Die

| 29.09.

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

Lue lisää »

Free Guy

| 10.08.

Kesän todellisessa yllättäjässä pelimies kyllästyy vähäpätöiseen sivurooliin.

Lue lisää »

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

| 21.09.

Sokea ja sosiaalisesti eristynyt cinefiili rullaa oman elämänsä kasarisankarina hakemaan höttöisen hattaran sijaan aitoa läheisyyttä.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

The Ice Road

| 26.08.

Vaikka jää pettää rekkakuski-Neesonin rutiininomaisen toimintatrillerin alta, vihainen harmaakarhu ei osoita hiipumisen merkkejä.

Lue lisää »

Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

| 03.09.

Säädyllisen siirappisessa murhenäytelmässä toimittaja löytää kiihkeästä romanssista kertovan kirjeen ja rakastuu.

Lue lisää »

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

| 21.09.

Sokea ja sosiaalisesti eristynyt cinefiili rullaa oman elämänsä kasarisankarina hakemaan höttöisen hattaran sijaan aitoa läheisyyttä.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

Caleb Landry Jones ja Henry Hughes

The Outpost Lue arvio »

Gerard Butler

Greenland Lue arvio »

Russell Crowe

Rattiraivo Lue arvio »

Gugu Mbatha-Raw ja Gemma Arterton

Kesämaa Lue arvio »

Devin France

Wendy Lue arvio »

Inja Zalta, Emilia Ares ja Ronen Rubinstein

Follow Me Lue arvio »

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin

After We Collided Lue arvio »

Ellen Hollman

Army of One Lue arvio »

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2021
ISSN 1798-7202