Uraauurtava, intohimoinen, historiallinen, harras, merkittävä, paatoksellinen, odotettu. Edellämainitut edustavat vain pientä otosta adjektiiveista, joita Martin Scorsesen uusimpaan ohjaustyöhön on liitetty jo yli kaksi vuosikymmentä ennen sen saapumista teattereihin.

Ikonisen ohjaajan lempilapsi vaati 25 vuotta, lukuisia eri inkarnaatioita ja jopa oikeustaistelun, ennen kuin se viimein näki päivänvalon. Katolisten pappien hurskas ja marttyyrimainen ristiretki Japaniin etsimään mentoriaan ja levittämään uskoaan on tulenarka aihe myös 2010-luvun todellisuudessa. Historiallinen draama on kuitenkin parhaimmillaan modernin elokuvan merkkiteos, heikoimmillaankin vain raskaan paatoksellista poljentaa.

Katselukokemuksena Silence on vähemmän elokuvaa, enemmän todellisuudesta irtautumista, hahmojen kanssa myötäelämistä, niin uskonkriisien kurimuksessa kuin onnistumisen hetkissäkin. Aihetta mukaillen elokuva on matka totuuden, uskon, ja Jumalan ytimeen – jatkuvaa Totuuden etsintää ja Jumalan läsnäoloa kyseenalaistamisen kautta vankkumattomaan uskoon ja takaisin epäilyksen tuomaan lankeemukseen.

Transformatiiviseen kokemukseen upottaa parhaiten minimaaliseksi riisuttu äänimaisema – musiikki on typistetty pelkiksi painostavan tunnelmoiviksi ääniksi, ja hiljaisuus on tehokeino, jonka edessä kovapintaisinkin katselija nöyrtyy. Voisi luonnehtia, että Silence luottaa pitkälti metakeinoihin pitääkseen katsojan otteessaan. Nimen mukainen hiljaisuus on läpi elokuvan kontekstille herkkä tabula rasa, tyhjä taulu, jolle katsoja kutsutaan projisoimaan oma uskonmaisemansa – Silence pääsee lähimmäksi uskonnollista kokemusta, mitä elokuvalta on uskaltanut odottaa.

Andrew Garfield, Adam Driver ja Liam Neeson ovat päätyneet rooleihin, jotka Scorsesen edellisessä näkemyksessä kuuluivat Gael García Bernalille, Benicio Del Torolle ja Daniel Day-Lewisille. Harmistuksen sekainen vertailu osoittautuu kuitenkin turhaksi, sillä erityisesti nuori Garfield on ponnistanut Spider-Man-päivistään pitkälle, vain muutamalla harppauksella esimerkiksi nuoreen DiCaprioon rinnastettavaksi luonnenäyttelijäksi.

Silence on katsojaltaan kaiken ottava ja äärimmäisen kuluttava katselukokemus. Se kuitenkin myös antaa juuri niin paljon, kuin kokemukselle uskaltaa avautua. Viihtyäkseen teatteriin ei kannata mennä, mutta elämysmatkaa halajavat uskalikot saanevat paneutumiselleen kosolti vastinetta.

Blu-ray: Levyjulkaisussa 2.35:1 -laajakuva ja DTS HD MA 5.1 -ääniraita. Ei lisämateriaalia.

Teksti: 2017 Kreeta Korhola