Monitahoinen, älykäs ja kantaaottava draama kuvaa vertauksin uusliberalistien toimia Etelä-Amerikassa. Ensi-ilta 30.9.
Poliittisen elokuvan erikoismies Paul Lavertyn 10 vuotta tekeillä olleesta käsikirjoituksesta syntyi Iciar Bollaínin ohjauksessa monitahoinen, älykäs ja kantaaottava draama uusliberalistien toimista Etelä-Amerikassa sekä länsimaiden suhteesta maanosaan.
Pääjuoni seuraa epanjalaiselokuvaajien kuvauksia Boliviassa. Vision ajama ohjaaja (Gael Garcia Bernal) ja uskollinen, ylimielinen tuottaja (Luis Tosar) ovat saapuneet maahan kuvaamaan eeposta Kolumbuksesta ja ensimmäisistä kolonialismin julmuuksia vastustaneista papeista. Kuvauspaikka on – ironisesti – valittu polkuhintaisen työvoiman vuoksi.
Palavasilmäinen ja tulisieluinen paikallismies Daniel (Juan Carlos Aduviri) valitaan kaoottisen casting-tilaisuuden rauhoittamiseksi, ohjaajan vaatimuksesta intiaanijohtajan keskeiseen rooliin. Tuottajan vaarallisena vastustama päätös on kuvaava: paternalistinen, pääosin itsekkäästi motivoitu ja kyvytön näkemään yksilöä sen paremmin yksilönä kuin yhteisönsä jäsenenä.
Ongelmia seuraakin pian. Elokuvassa kuvattavaa historiallista kertomusta alunperin käsikirjoittaneen Lavertyn teksti nojaa vuoden 2000 todellisiin protesteihin Bolivian Cochabambassa. IMF:n ja Maailmanpankin opein yksityistetty vesiyhtiö nosti hintojaan 300 prosenttia. Köyhät paikalliset jäivät käytännössä vailla vettä ja käynnistivät lopulta laajamittaiset mielenosoitukset.
Diegeettisessä todellisuudessa Daniel nousee yhdeksi vastarintajohtajista. Ulkopuolisina, taiteen apoliittisuuden viitan alla piilotellen, kuvausryhmä jatkaa töitään levottomuuden kasvaessa ympärillä. Idealistina esiintyvä ohjaaja on kiinnostunut vain 1500-luvun saarnaaja Bartolomé de las Casasin ihmisoikeuksien pionäärityön estetisoimisesta, siis perinteisestä valkoisen vapahtajan tarinasta.
Välinpitämättömyyden muuria ylläpitävä tuottaja tahrii lopulta kätensä halveksumalla Danielin kuullen paikkallista työvoimaa kolonialistisin sanankääntein. Kun mielenosoittajien ja pääoman intressejä puolustavan valtion välit leimahtavat, joutuu tuottaja moraalisen valinnan poltteeseen. Viimeistään siinä Sade kuuluu meille ilmaisee poliittisuutensa: valitse puolesi, ota kantaa.
Kuvakerronnallisesti elokuvantekemisen metaulottuvuutta hämmennetään filmimateriaalin laadulla. Aluksi Kolumbus-elokuvasta nähtävät otokset edustavat epiikan kuvastoa. Myöhemmin, ohjaajan mielessään näkemissä kohtauksissa peruskerronnan ylivalotettua kuvaa käytetäänkin myös 1500-luvun tapahtumien estetiikassa.
Tasoja sotketaan tarkoituksella: historiallinen vertauskohta, diegeettinen nykyhetki ja elokuvan ulkopuolinen todellisuus ovat keskenään stimuloivassa ja yksinkertaistuksilta vapauttavassa dialogissa. Näin käytetään elokuvaamisen perimmäisiä keinoja, löydetään välineen muodosta ainutlaatuinen tapa käsitellä aihetta.
Teksti: © 2011 Aleksi Salonen
Elokuva nähtiin myös osana vuoden 2011 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia.
Lue raportti »
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA