Ennakkoasetelmillaan Saalistaja (The Hunted, 2003 USA) ei lupaile kovin suuria, ja itsekin olin melko varma mitä tuleman pitää, kun marssin elokuvaa katsomaan. Näitä ajojahti-elokuvia on nimittäin nähty jo enemmän kuin laki sallii, ja vain harvat niistä onnistuvat tuomaan mitään uutta jatkuvasti kierrätettävään genreen. Tällä kertaa yllätyin kuitenkin positiivisesti, sillä Saalistaja toimii suurimmaksi osaksi poikkeuksellisen hyvin.

Aaron Hallam (Benicio Del Toro, Traffic, Epäillyt) on USA:n armeijan kouluttama tappokone, joka menee niihin paikkoihin tekemään tuhojaan, minne muut eivät uskaltaudu. Hän osaa tehdä tappavia aseita lähes mistä esineistä tahansa ja osaa tappaa ihmisen tuhannella ja sadalla eri tavalla paljain käsin. Hänen kokemuksensa Kosovossa ovat kuitenkin olleet liikaa jopa tälle kylmälle tappajalle, sillä kotiin tullessaan hänellä on huomattavia vaikeuksia lopettaa ammattinsa harjoittamista. Tämän saavat kokea mm. kourallinen metsästäjiä, jotka löydetään kuolleina Oregonin metsistä.

Paikalle kutsutaan L.T. Bonham (Tommy Lee Jones, Space Cowboys, Takaa-ajettu), joka on eläkkeelle jäänyt erikoisjoukkojen kouluttaja. Hän huomaa välittömästi mistä murhissa on ollut kyse, josta alkaakin entisen kouluttajan ja hänen vanhan oppilaansa välinen ajojahti. Virallisella tasolla ongelmia lisää Hallamin asema armeijan erikoissotilaana, eli häntä ei voida virallisesti tuomita missään oikeussalissa, vaan CIA saapuu paikalle hakemaan karkuria parempaan talteen. Mutta sitä ennen Hallam on saatava kiinni, eikä se ole täysin ongelmatonta edes vanhalle konkarille, L.T. Bonhamille.

Kuten sanottu, päällisin puolin tämäkin tarina kuulostaa varsin perinteiseltä “hyvis vastaan pahis”-ajojahdilta, mutta onneksi ohjaaja William Friedkin (mm. Manaaja, Jade, Kunniavelka) onnistuu vanhana kehäkettuna kiertämään perinteiset sudenkuopat sujuvasti. Ainakin ne pahimmat. Ensinnäkin, perinteinen rymistely-action on korvattu vähäeleisellä, mutta sujuvasti etenevällä jännityksellä, eikä perinteisiä autoilla kaahailua tai ammuskelua näin ollen juurikaan nähdä. Toiseksi, kerronta ei koskaan eristy liian kauaksi kahdesta keskeisestä päähenkilöstä, vaan seuraa heidän välistä tilannetta intensiivisesti, myös henkilökohtaisella tasolla. Tuloksena on kiinnostava ja otteessaan pitävä trilleri, joka tekee henkilöhahmojen tasolla selkeän pesäeron perinteisiin, aivottomiin toimintapläjäyksiin.

Ilahduttavaa on myös huomata, että tällä kertaa elokuvan pahiksesta, Hallamista, ei ole tehty perinteistä läpeensä pahaa psykopaattia. Vaikka Hallamin teot ovat kieltämättä julmia ja vaikuttavat olevan vailla sen syvempää tarkoitusta, hänesta maalataan kuitenkin kuva, joka antaa ymmärtää, että kyseessä ei ole sittenkään kyyninen murhaaja vaan enemmänkin tappajaksi koulutettu sotilas, joka ei monien traumojen ja tragedioiden jälkeen osaa enää sopeutua väkivallattomaan maailmaan. Itse asiassa elokuvan edetessä katsoja alkaa enemmänkin sääliä kuin vihata Hallamia, vaikka hahmoon samaistuminen sinänsä on vielä aika kaukana.

Tällainen elokuva tarvitsee tietenkin vahvat näyttelijät pääosiin ja onneksi Del Toro ja Jones ovat miehet paikallaan. Heidän fyysinen ja vähäeleinen näytteleminen tuo elokuvaan sen syvyyden ja tietynlaisen uskottavuuden, mitä ilman tämäkin elokuva olisi saattanut jäädä helposti ohitettavien tusinatrillereiden sarjaan. Dialogi näillä kahdella näyttelijällä vähenee jatkuvasti elokuvan loppua lähestyttäessä, ja viimeisen 30 minuutin aikana ei dialogia enää juurikaan ole. Silloinkin Friedkinin huolellinen ja energinen ohjaus pitää huolta siitä, että elokuva rullaa melko sujuvasti lopputeksteihin asti.

Saalistaja nojaa hyvin pitkälti kahteen pääosanäyttelijään ja tällä kertaa se onneksi toimii. Muutamia epäuskottavuuksia ja genren kliseitä on kuitenkin päässyt livahtamaan kässäriin, jotka saattavat ärsyttää kaikista kriittisimpiä katsojia. Niistäkin huolimatta Saalistaja on poikkeuksellisen fiksu Hollywood-trilleri, joka jaksaa epäilemättä ilahduttaa uudestaankin. Joskus hamassa tulevaisuudessa.

teksti: © 2003 Antti Honkala