Kun Jackie Chan onnistui viimeinkin läpimurrossaan Hollywoodissa elokuvalla Rush Hour, oli varmaa, että perästä kuuluu. Ja niin kuuluu.

Laimea Rush Hour, joka ei antanut Chanille mitään mahdollisuuksia näyttää osaamistaan, teki hänestä ennen kaikkea koomikon. Tietenkin tämä oli arvattavissa jo ennen elokuvan ilmestymistä; Chan on melkein 50 vuotta, joten kiinalaisen on hidastettava vauhtia ja löydettävä uusia haasteita itselleen, halusi hän tai ei.

Rush Hour oli parhaimmillaan keskinkertainen toimintakomedia, eikä tämä kepeä jatko-osa ole sen parempi. Kun Chan on toiminnan keskipisteenä ja Chris Tucker sulkee suunsa (mikä on tosin ärsyttävän harvinaista), Rush Hour 2 toimii. Kun toiminta ja toisinaan toimiva komiikka pitävät taukoa, myös Rush Hour 2 kärsii hätää.

Ensimmäisessä Rush Hourissa Lee (Jackie Chan) saapui Amerikkaan pelastamaan kidnapattua lasta ja ystävystyi paikallisen poliisin, Carterin (Chris Tucker) kanssa. Jatko-osa on veistetty tasan samasta puusta ja samalla linkkarilla. Tällä kertaa kaksikko viettää lomaa Hong Kongissa, tutustuvat paikallisiin ravintoloihin, käyvät hieronnassa ja sen semmoista. Kukaan ei ylläty, kun loman keskeyttää räjähdys USA:n suurlähetystössä ja kaksi amerikkalaista kuolee. Kukaan ei taaskaan ylläty, kun Lee ja Carter saavat jutun hoitaakseen.

Jäljet johtavat paikallisten rikollisten suuntaan, pääjehuina paikallinen Ricky Tan (John Lone) ja amerikkalainen Mr. Big (Alan King). Pahistyttönä mukana pyörii myös Hiipivästä tiikeristä, piilotetusta lohikäärmeestä tuttu Zhang Ziyi ja naiskauneutta meille tarjoilee tällä kertaa Roselyn Sanchez, mikäli se nimi jollekin jotain sanoo.

Jackie Chan valitteli kuvauksien jälkeen, että liian tiukat turvamääräykset ja liian nopea kuvausaikataulu tekivät koreografioiden luomisen hyvin vaikeaksi. Harjaantumattoman katsojan silmissä Chanin temput saattavat näyttää vakuuttavilta, mutta vanhat Chan -fanit pudistelevat pettyneinä päätään. Siitäkin huolimatta jopa rajoitettuna Chanin toimintakohtaukset ovat elokuvan ainoa piristysruiske.

Yksi elokuvan merkittävistä heikkouksista on jälleen Chris Tucker. Hänestä ei ole hyötyä toimintakohtauksissa, hänen vitsinsä ovat nolostuttavan huonoja (joka on tosin myös käsikirjoittaja Jeff Nathansonin syytä) ja hänen jatkuva, kymmenen oktaavia lampaan ääntä korkeampi määkyminen saa katsojan ihokarvat pystyyn. Jostain syystä hänen (ja kirjoittajien) mielestä ihmisten loukkaaminen ja haukkuminen on hauskaa. Kaiken lisäksi kokemattomalla ohjaajalla Brett Ratnerilla ei ilmeisesti ole ollut aavistustakaan miten työskennellä Chanin kanssa, joten Chris Tuckerin olemus dominoi koko elokuvaa.

Fiksusta juonesta ei ole tietoakaan tällaisessa elokuvassa, joten positiivisten asioiden pitäisi kummuta huumorista ja toiminnasta. Toimintakohtaukset toimittavatkin paljon perille monissa kohdissa, mutta huumori jättää toivomisen varaa. Tilannekomiikka toimii toisinaan, pääasiassa Chanin ansiosta, mutta “viralliset” vitsit eivät naurata yli 15-vuotiaita. Toivottavasti. Niinpä Rush Hour 2 sopii aivotonta toimintaa kaipaavan katsojan ruokalistaan, mutta mitään uraa uurtavaa toimintakomediaa on turha odottaa. Sopii toivoa, että meno tästä paranee Rush Hour 3:ssa, joka on jo tekeillä. Vetoa en kyllä löisi sen puolesta, mutta aina pitää toivoa.

Teksti: © 2002 Antti Honkala