1980-luvun puolessa välissä Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton tulehtuneet välit ulottivat lonkeronsa jo Rocky Balboankin elämään. Neuvostoliitto astui urheilijoineen ammattilaisaikaan ja niinpä Rockyn maailmanmestaruusvyö oli uhattuna ensimmäistä kertaa ei-yhdysvaltalaisen nyrkkeilijän taholta. Tämän kummoisempia lähtökohtia ei Sylvester Stallone tarvinnut kirjoittaessaan uuden osan Rocky Balboan saagaan.

Kolmannen osan jälkeen Rocky (Stallone) on taas sitä mieltä, että nyrkkeily saa jäädä. Ajatukset muuttuvat kuitenkin äkisti, kun neuvostoliittolainen iskumestari Ivan Drago (Dolph Lundgren) pieksää Apollo Creedin (Carl Weathers) kehässä hengiltä. Rocky ja Drago päättävät ottaa toisistaan mittaa ja niinpä mestarin tie vie vihamieliseen Moskovaan, Dragon kotikentälle.

Oikealla tavalla toteutettuna Rocky IV (1985) olisi voinut olla vakavastikin otettava elokuva, sillä varsinkin Apollo Creedin menneisyyteen epätoivoisesti takertuvassa hahmossa on mielenkiintoa. Apollolle parrasvalot ja huomion keskipisteenä oleminen ovat kaikki kaikessa – kuin pelastusrengas, josta ei voi päästää irti. Apollolle urheilu-uran jälkeinen elämä on mahdotonta ja niinpä ystävien varoittelut Dragon taidoista kaikuvat kuuroille korville, eikä Apollo selviä enää viimeisestä koitoksestaan. Jälleen kerran ylpeys muuttuu typeryydeksi.

Rocky IV on kuitenkin jotain aivan muuta kuin syvätutkielma menetetystä kunniasta ja maineesta – pikemminkin se on näin jälkikäteen koomisella tavalla täydellinen aikakautensa tuote, täysverinen reaganilaisen politiikan edustaja, jossa Neuvostoliitto on ankea paikka ja sen ihmiset erikoisia ja hieman pelottaviakin. Neljännesvuosisata sitten tämä asetelma tuntui paljon luonnollisemmalta kuin nyt, jolloin se pikemminkin huvittaa. Tähän kun lisää vielä James Brownin laulamassa Living in Americaa, ollaan mauttomuuden rajamailla, joka lopulta ylitetään Rockyn kuuluisan propagandapuheen myötä.

Ei Rocky IV kuitenkaan kelvoton elokuva ole, vaan se onnistuu edelleen viihdyttämään koko puolitoistatuntisen kestonsa ajan. Stallone on suoraviivaistanut tarinaa entisestään ja pääpaino on lopullisesti siirtynyt nyrkkeilyyn. Tämä näkyy tietenkin hahmoissa, jotka ovat paperinohuita, mutta tuskin tämän takia kukaan Rocky-elokuvia katsookaan? Varsin menestyksekäs soundtrack suoltaa ikivihreitä 80-luvun helmiä ja täydentää nostalgiatripin äärimmilleen.

Elokuvan huipentuma, parikymmenminuuttinen nyrkkeilyottelu on klassinen, mutta vieläkin paremmin on mieleen jäänyt Rockyn läpikäymä harjoittelujakso Neuvostoliiton aroilla – kukapa ei muistaisi Rockyn kahlaavan umpihangessa tukki olallaan, kun samaan aikaan Drago harjoittelee huippumoderneissa olosuhteissa (ja käyttää samalla hieman dopingiakin). Mielenkiintoista näissä Rocky-elokuvien harjoittelujaksoissa on se, että niiden mukaan todelliseksi mestariksi voi nousta vain se, joka on valmistautunut otteluihinsa aivan perusasioiden kautta – uudenaikaisella teknologialla ei näissä ympyröissä saavuta mitään. Tätä opetusta Rocky Balboa ei onneksemme unohtanut koskaan.

Rocky IV on paikoin tahattoman koominen ja mautonkin, mutta edelleen yllättävän toimiva viihde-elokuva. Ivan Dragon järkälemäinen hahmo, umpikliseinen näkemys rajanaapuristamme ja Rockyn huikea harjoittelujakso nostavat tämän osan kahta edellisosaa korkeammalle.

Lue myös:
Rocky
Rocky II – Rockyn uusintaottelu
Tiikerinsilmä – Rocky III
Rocky V
Rocky Balboa

Teksti: © 2009 Kari Glödstaf