Nyrkkeilyelokuvaan syntyy usein dramatiikkaa tutuin iskusarjoin, mutta scifi-versio Real Steel on genren kehäraakki. Robokankea dialogi ja moottorin rikkova perhesiirappi olisi pitänyt jättää kiellettyjen aineiden listalle.

Toiminnannälkäisten vuonna 2020 ihmisten vapaaottelut on syrjäyttänyt robottien nyrkkeily. Piirisarjoissa metallimiestensä kanssa kiertää entinen nyrkkeilijä Charlie Kenton (Hugh Jackman), jonka selvästi ei pitäisi.

Onni potkii, kun ikuinen häviäjä juonii itselleen 50 000 dollaria ex-puolison kuolemaa seuraavassa huoltajuussotkussa. Kaupanpäällisiksi tulee 11-vuotias pikku-Kenton (kumulatiivisen rasittava Dakota Goyo) kesän ajaksi.

Parhaan Disney-perinteen mukaan näsäviisas poika opettaa isälleen suoraselkäisyyden ja uskollisuuden merkityksen. Kaatopaikalta löydetty, itse korjattu sparrausbotti on lopulta nyrkkeilijän paluulippu elämään. Vaivannäöllä viemäreistä viileille jättiareenoille nouseva sielukas altavastaaja on isäukon korni vertauskuva.

Kankean oloinen Jackman puhuu liikaa ja itsekseen. Tunnelma mukanokkelassa sanailussa on musiikkiraitaa myöten kuin televisioiltapäivän uskonnollisesta saippuasta. Imelän draaman pahin on kuitenkin sen uskottavuusongelma.

Maailma on mahdollisimman ohuesti hahmoteltu, melkein kuin se olisi yksinomaan pienen Max Kentonin päähänpistoa. Robottisirkus pyörii joka tasollaan pääkaksikon ympärillä, niin että muut pidättävät hengitystään kunnes isä ja poika marssivat milloin minnekin, jotta toiminta voi alkaa.

Harvat nyrkkeilymatsit on dramatisoitu tyylilajille uskollisesti: huippuja ja notkahduksia annostellaan tiuhaan ja ylimäärin. Ne ovat kömpelön elokuvan parasta antia. Silti viimeinen taisto oirehtii nyky-Hollywoodin trailerisaatiota, jossa koko ottelun sijaan nähdään “parhaat palat”.

Blu-ray: Julkaisussa 1080p 2.55:1 – laajakuva ja DTS 7.1 HD -ääniraita. Lisämateriaalina ohjaajan kommenttiraita; poistettuja, pidennettyjä ja mokattuja kohtauksia sekä esittelypätkät Countdown to the Fight, Making of Metal Valley, Building the Bots ja Sugar Ray Leonard: Cornermans Champ.

Teksti: © 2011 Aleksi Salonen