Pienen budjetin rakkausleffa Rakkauden jäljillä (A Lot Like Love, 2005) kuuluu niihin yllättäjiin, joilta ei etukäteen odota mitään, mutta jotka jättävät katsomisen jälkeenkin vielä mukavan tunteen pinnalle vellomaan. Elokuva kuuluu myös romanttisena komediana oman genrensä parempaan päähän. Liian monesti nähtyjen kliseiden sijasta pääparin suhdetta kuvataan realistisesti aidontuntuisine ongelmineen. Tämä virkistävä menetelmä saa elokuvan tuntumaan palalta oikeaa elämää.

Rakkauden jäljillä kertoo varsin simppelin tarinan tytöstä (Amanda Peet) ja pojasta (Ashton Kutcher), joita kohtalo heittelee yhteen ja repii taas erilleen seitsemän vuoden ajan. Peetin esittämä Emily on aloitteleva näyttelijä ja valokuvaaja, jolla on vaikeuksia saada parisuhde kestämään, kun taas Kutcherin näyttelemä Oliver on vanhempien luona asuva säälittävähkö tyhjän nyhjääjä, jonka tavoite on saada työpaikka, asunto ja vaimo ennen kuin kolmekymppisyys painaa päälle.

Lähtöasetelmasta lienee helppo päätellä, miten elokuvan lopussa käy, mutta tällä kertaa matka loppuratkaisuun poikkeaa tyypillisestä romanttisesta komediasta. Jopa leffan dialogi tuntuu todellisten ihmisten puheelta. Siitä kiitos kuuluu miellyttävästi näyttelevälle Ashton Kutcherille ja persoonallisen kauniille Amanda Peetille, joiden rentous ei voi olla ihastuttamatta elokuvan aikana. Sivurooleissa on liuta tuttuja kasvoja aina Heroes-kaunotar Ali Larterista House-näyttelijä Kal Penniin. Pikkurooleissa vilahtavat myös 8 Mile –elokuvan Taryn Manning ja Mullan alla –sarjan Jeremy Sisto.

Isoilla tähdillä koristetun elokuvan takana jylläävät vielä vähän tuntemattomammat voimat. Ohjaajana toimiva britti Nigel Cole saatetaan muistaa vuoden 2003 komediasta Kalenteritytöt, ja elokuvan kirjoittaneelle Colin Patrick Lynchille kyseessä oli esikoiskäsikirjoitus.

Rakkauden jäljillä on tavallista virkeämpi romanttinen komedia, mutta silti liian pikkunäppärä jäädäkseen katsojien pitkäaikaismuistiin. Elokuva onkin siksi hyvää perjantai-illan viihdettä, että sen voi katsoa, pitää hauskaa ja unohtaa, kun vastaan on tullut jotain mielenkiintoisempaa.

Teksti: © 2010 Kreeta Korhola