“Jos Tappajahai sai sinut karttamaan merenrantoja, ei Piraijan jälkeen uskaltaudu jokeenkaan.” Videokasetin mainosteksti.

Vuonna 1978, kolme vuotta ensimmäisen Tappajahain jälkeen ja samana vuonna kun suuri ihmissyöjähai palasi Amityn rantakaupunkiin syömään kesävieraita, uiskenteli elokuvamaailmaan uusi verenhimoinen peto. Tai pikemminkin lauma, sillä kyseessä oli erikoiseksi kasvatettu piraijalauma, joka pystyy elämään niin suolaisessa kuin makeassakin vedessä ollen siten täydellinen tappokone Yhdysvaltain armeijalle. Joe Danten kengännauhabudjetilla ohjaamasta Piraijasta (Piranha, 1978) muodostui varsin kelvollinen kassamenestys, joka on ansainnut paikkansa eläinkauhun keskeisten teosten joukossa.

Elokuva alkaa, kun kaksi nuorta retkeilijää katoaa salaperäisesti. Heitä saapuu etsimään nuori nainen (Heather Menzies), joka saa hieman vastentahtoisesti apua paikalliselta yksineläjältä (Bradford Dillman). Retkeilijöiden jäljet vievät armeijan käyttämälle hylätylle kalanjalostuslaitokselle. Löytääkseen ruumiit etsijät tyhjentävät suuren vesialtaan, jossa on kasvatettu verenhimoista piraijalaumaa. Tappajakalat huuhtoutuvat läheiseen jokeen, jonka varrella ollaan järjestelemässä jos jonkinlaisia kesätapahtumia.

Kuulostaako tutulta? Sitä se nimittäin onkin, sillä Piraija on alusta loppuun asti tuttua ja turvallista eläinkauhua. Siitä huolimatta sen parissa on helppo viihtyä, sillä Dante ei ole missään vaiheessa tehnyt teoksestaan ryppyotsaista, vaan meno valkokankaalla on rentoa ja vauhdikasta. Piraijalauma on kieltämättä hieman halvanoloisesti tehty – varsinkin sen saapuessa kulloiseenkin ruokapöytään – mutta sen enempää toiminnassa tai sen määrässä ei valittamista olekaan. Loppua kohden meno muuttuu melkoiseksi goreiluksi piraijalauman hyökätessä keskelle vesijuhlia. Valitettavasti vain lopullinen kliimaksi jää puuttumaan, sillä tekijöiden mielessä on selvästi ollut jo mahdollinen jatko-osa, joka valitettavasti valmistuikin muutama vuosi tämän jälkeen.

Yllättävää kyllä, vaikka kyseessä onkin b-luokan kauhuelokuva, ovat näyttelijäsuoritukset aivan kelvollisia. Hahmot ovat luonnollisestikin paperinohuita, mutta kukapa tällaisia elokuvia katsoisi heidän takiaan. Piraijoiden perässä rynnistävät Dillman ja Menzies ovat luonnollisesti keskeisissä osissa, mutta sivurooleista voi bongata kauhutäti Barbara Steelen, joka näyttelee kylmäkiskoista kalatieteilijää, Stanley Kubrickin Tri Outolemmessä (1964) ja Sergio Leonen Huuliharppukostajassa (1968) näytelleen Keenan Wynnin tai Tunteita ja tuoksuja –saippuasarjassa vaikuttavan Melody Thomas Scottin.

Joe Danten ohjaama Piraija on aivan kelvollinen kauhuelokuva. Taiteellisia arvoja tästä on turha etsiä, mutta toiminta- ja viihdyttävyysarvot ovat varsin korkeat. B-kauhuelokuvaklassikko, jonka hölmöä jatko-osaakaan ei sovi jättää katsomatta – vastaahan sen ohjauksesta mies, joka on tänä päivänä tunnettu varsin erilaisista elokuvista.

Teksti © 2009 Kari Glödstaf