Pina

Pina (2011)

| Blu-ray
  • 4

Poikkeuksellinen 3D-taide-elokuva löytää esikuvansa tavoin uusia käyttötapoja välineelleen.

julkaistu 2012-04-20 / päivitetty 30.04. klo 12:12

KUVA 4

Pina
Pina 

KUVA 3

Pina
Pina 

KUVA 2

Pina
Pina 

KUVA 1

Pina
Pina 

Pina

Ohjaus Wim Wenders
Maa Saksa
Pituus 106 min
Ikäraja Sallittu kaikenikäisille
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Wim Wendersin poikkeuksellinen 3D-taide-elokuva antaa uutta ekspressiivisyyttä modernin tanssin pioneeri Pina Bauschin töille. Insipiroiva ja elinvoimainen retrospektiivi löytää esikuvansa tavoin uusia käyttötapoja välineelleen.

Modernia tanssia nykyteatteriin töissään yhdistellyt Bausch kuoli yllättäen Wendersin valmistellessa tribuuttielokuvaansa. Tanssijakoreografin ryhmä Tanztheater Wuppertal kannusti ohjaajan jatkaamaan projektin kanssa. Tuoreena kuolema luo dokumentille ja tanssielokuvalle haikean taustaväreen.

Kerronta on rytmitetty jäsenten muistelujen, arkistomateriaalin ja 3D-kuvattujen tanssijaksojen vaihtelun kautta. Laajempana kehyksenä toimivat Bauschin neljä työtä Le sacre du printemps, Café Mueller, Kontakthof ja Vollmond, joista nähdään pitkähköjä otteita.

Nuo otteet ovat luultavasti toistaiseksi parasta 3D-elokuvaa: ruumiillisella läsnäolollaan mukaansa tempaavaa ja kokonaisvaltaisesti innostavaa visuaalista riemujuhlaa. Bauschin töille keskeinen ruumiinkieli nousee lähikuvissa ja lintuperspektiivistä ilmaisuvoimaltaan ylivertaiseksi.

Tanssia nähdään paitsi katsojille luodulla kuvitteellisella teatterilavalla, myös Wuppertalin kaupungin ja lähialueen valossa kylpevissä, avarissa, yllättävissä ja mielikuvitusta stimuloivissa tiloissa. Kohtauksilla Wenders heittää tanssin paitsi käytännössä, myös taiteellisesti maailmaa kohti, avaa Bauschin töiden kaipuuta lavalta elokuvan keinoin.

Aivan täydellinen Pina ei ole. Puolivälin kohdilla kerronta näyttää suuntaavan pohdiskelevaan, perinteisen dokumentin verbaalisempaan suuntaa, jolloin veto hetkeksi katoaa. Pian taas tanssitaan tehtaiden pihoilla ja sisällä, vuorilla ja vesisateessa, oi iloa!

Blu-ray: Julkaisussa 1080p 1.85:1 -laajakuva ja Dolby Digital 5.1 -ääniraita.

Teksti: © 2011 Aleksi Salonen

Seuraa meitä

PINNALLA

The Suicide Squad: Suicide Mission

| 06.08.

DC-roistojen likainen tusina levittää verta ja suolenpätkiä räävittömän tautisessa sarjakuvafilmatisoinnissa.

Lue lisää »

Barking Dogs Never Bite

| 11.07.

Miksi julmuus eläimiä kohtaan provosoi, mutta ihmisten kaltoinkohtelu ei hetkauta, kysyy Bong Joon-hon sysimusta esikoiskomedia.

Lue lisää »

Hiljainen paikka Osa 2

| 11.06.

Hiljaisuus on yhä kultaa teattereihin tarkoitetun kauhuhitin jatko-osassa, josta sopii pitää ääntä.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Free Guy

| 10.08.

Kesän todellisessa yllättäjässä pelimies kyllästyy vähäpätöiseen sivurooliin.

Lue lisää »

The Suicide Squad: Suicide Mission

| 06.08.

DC-roistojen likainen tusina levittää verta ja suolenpätkiä räävittömän tautisessa sarjakuvafilmatisoinnissa.

Lue lisää »

The Ice Road

| 26.08.

Vaikka jää pettää rekkakuski-Neesonin rutiininomaisen toimintatrillerin alta, vihainen harmaakarhu ei osoita hiipumisen merkkejä.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

Caleb Landry Jones ja Henry Hughes

The Outpost Lue arvio »

Gerard Butler

Greenland Lue arvio »

Russell Crowe

Rattiraivo Lue arvio »

Gugu Mbatha-Raw ja Gemma Arterton

Kesämaa Lue arvio »

Devin France

Wendy Lue arvio »

Inja Zalta, Emilia Ares ja Ronen Rubinstein

Follow Me Lue arvio »

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin

After We Collided Lue arvio »

Ellen Hollman

Army of One Lue arvio »

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2021
ISSN 1798-7202