Jokainen ihminen on varmasti joskus toivonut saavansa elää jonkin päivän tai hetken uudelleen. Mutta miltä tuntuisi, jos se päivä tulisi yllättäen, ilman omaa tahtoa eikä siitä pääsisi eteenpäin? Mitä tahansa tekisikin, niin seuraavana päivänä kaikki olisi ennallaan. Ja sama toistuisi uudelleen ja uudelleen…

Phil Connors (Bill Murray, Haamujengi) on ylimielinen ja itsekeskeinen meteorologi, joka saa tehtäväkseen raportoida pienen Punxsutawneyn jokavuotisesta murmelinpäivästä, jossa kesyn murmelin väitetään ennustavan loppukevään sään. Vähemmän innostuneena hän lähtee matkaan yhdessä työryhmänsä, tuottaja Ritan (Andie MacDowell, Neljät häät ja yhdet hautajaiset) sekä kameramies Larryn (Chris Elliott, Abyss – syvyys) kanssa. Paluumatkalla seuruetta odottaa ikävä yllätys; lumimyrsky on tukkinut tien ja heidän on palattava takaisin Punxsutawneyhin odottamaan sään lauhtumista. Mutta kun Phil seuraavana aamuna herää, on taas murmelinpäivä…

Harold Ramis (Haamujengi, Terapian tarpeessa) on ohjannut mielenkiintoisen komedian, jonka keskeisiksi teemoiksi nousee toisen huomioon ottaminen ja oman itsensä kehittäminen. Ennen kuin Phil Connors ymmärtää muuttua sympaattisemmaksi ja ystävällisemmäksi, ei hänellä ole mitään mahdollisuuksia selvitä murmelinpäivästä. Ramis itse vilahtaa pienessä roolissa aivokirurgina.

Bill Murray tekee loistavan roolin Phil Connorsina. Hänen työskentelemisensä läpi elokuvan on hauskaa katsottavaa, ja parhaimmillaan hän on silloin, kun hän ymmärtää epätoivoisen tilanteensa kykenemättä tekemään sille mitään. Andie MacDowell on myös mainio. Hänen ja Murrayn kemiat toimivat hyvin läpi elokuvan. Sen sijaan Chris Elliott ei vakuuta ketään. Hän tyytyykin (onneksi) jättäytymään taka-alalle ja virnistelemään läpi elokuvan. Elliottin kökkö näytteleminen ei onneksi vaaranna muuta elokuvaa.

Päiväni murmelina on veikeä ja mielenkiintoinen elokuva, joka jaksaa hauskuttaa ja naurattaa vielä lukuisten katselukertojen jälkeenkin, ja jossa meno säilyy vauhdikkaana alusta loppuun.

teksti: © 2002 Kari Glödstaf