Elokuvahistorian tunnetuin ja varmasti myös suosituin miekkavalas on Keiko, joka seikkaili menestyksekkäästi kolmessa Free Willy –elokuvassa 1990-luvulla. Keikon kohtalo ei lopulta ollut kovinkaan mukava, sillä koko ikänsä vankeudessa eläneestä miekkavalaasta ei ollut sopeutumaan vapauteen. Keiko kuoli vuonna 2003 ja jätti taakseen monia surevia eläinten ystäviä.

Hieman erilainen miekkavalaselokuva nähtiin kahta vuosikymmentä aikaisemmin aikana, jolloin Tappajahain (1975) menestys innoitti elokuvantekijöitä tuomaan valkokankaille mitä omituisimpia ihmissyöjäeläimiä. Vuonna 1977 valmistunut Orca – tappajavalas kertoo jo nimessään kaiken oleellisen, mutta onhan tällainen kalkkunaklassikko kuitenkin katsastettava, kun kerran mahdollisuus siihen on. Elokuvan järkyttävä huonous tosin yllättää, sillä tekijöiden joukossa on ollut muutama varsin tunnettukin nimi.

Orcan päähenkilö on leskeksi jäänyt kalastaja (Richard Harris), joka leipätyönsä ohessa pyydystää eläimiä vesipuistoihin. Saatuaan tietää, että miekkavalaista maksetaan suuria summia, hän päättää pyydystää sellaisen verkkoonsa. Yritys kuitenkin epäonnistuu, sillä hänen vangitsemansa naaras kuolee, eikä sitä voi tämän miekkavalaspuoliso sulattaa. Niinpä kalastaja saakin miekkavalasuroksen vihan päälleen.

Orca on omituinen kyhäelmä. Olkoonkin, että sen juoni on typerä ja mitäänsanomaton kliseenippu, on siinä kuitenkin yritystä vähän joka suuntaan. Se yrittää olla jännittävä seikkailuelokuva, jossa kovia kokenut kalastaja käy elämänsä kovimman kamppailun säälimätöntä meripetoa vastaan. Se yrittää olla myös dramaattinen kertomus miehestä, joka on menettänyt elämässä kaiken ja jolle meri suo enää ainoana lohtuaan. Näiden lisäksi Orca yrittää myös tarjota luonnontietoa miekkavalaiden elämästä ja elintavoista. Tähän kun lisätään vielä se, että miekkavalaasta on tehty älykkäin koskaan elokuvissa näkemäni ihmissyöjäpeto, on melkoinen paletti jo koossa. Mieleen painuvimmassa kohtauksessa Orca polttaa koko kalastajakylän sataman.

On Orcassa sentään jotain kehumistakin, sillä ulkoasultaan se on varsin miellyttävää katsottavaa. Merimaisemista otetaan kiitettävästi tehoja irti, vaikka paikoin mennäänkin naurettavuuden puolelle. Sen sijaan sävellyksestä vastanneen Ennio Morriconen mielessä lienee ollut vain palkkashekki, sillä mitään mainittavaa hän ei ole tähän elokuvaan saanut loihdittua.

Richard Harris ei ole koskaan ollut tae laatuelokuvasta, mutta silti täytyy ihmetellä miten hänen kaltaisensa niminäyttelijä on saatu houkuteltua tähän elokuvaan mukaan. Tosin eipä Harriskaan näytä olevan vakavissaan, niin heikosti mies näyttelee. Sen parempaan eivät pysty muutkaan keskeisissä rooleissa olevat henkilöt, ainoastaan meribiologia esittävä Charlotte Rampling yrittää saada jotain aikaiseksi. Sivuosassa olevan Bo Derekin tehtävänä on joutua Orcan popsimaksi.

Orca – tappajavalas on köyhä yritys ratsastaa Tappajahain maineella. Muutama korea kuva ei paranna sitä tosiseikkaa, ettei tämä meripetoelokuva pysty haastamaan edes Tappajahai-saagan viimeistä osaa. Kierrä kaukaa.

Teksti: © 2009 Kari Glödstaf