Oman elämänsä sankari (The Cider House Rules) on yllättävän osuva nimi elokuvalle, siis suomenkielinen versio. Elokuva kertoo Homer Wellsistä (Tobey Maguire), joka on elänyt koko ikänsä orpokodissa tohtori Wilbur Larchin (Michael Caine) hoivissa. Eräänäpäivänä Homer lähtee kuitenkin muutaman muun potilaan kanssa pois “kodistaan” ja suuntaa eräälle omenatarhalle töihin. Siellä hän tutustuu paremmin ihanaiseen Candyyn (Charlize Theron) ja kokee ensi rakkautensa ja monia muita maailman epäkohtia ja onnellisuuksia.

Elokuva kertoo juuri Homerista, oman elämänsä sankarista, joka selviää koettelemuksista järkeilemällä ne päälläänsä tai puhtaasti sydämellään. Osittain tohtori Larchin kasvatuskin on auttamassa maailmalla. Oman elämänsä sankari on tasapaksu kertomus elämässä selviytymisestä omin voimin. Olkoon lähtökohtana sitten tavallisen perheen lapsi kuin orpokodin lapsi, aina täytyy selvitä myös omillaan. Ja loppujen lopuksi itse sitä vastaa teostaan.

Ruotsalainen ohjaaja Lasse Hallström on saanut elokuvaan todellisia ihmisiä, jotka taitavat roolinsa hienosti. Vanhimmasta päästä juuri Michael Caine sai tästä elokuvasta Oscarin (“Paras sivuosa”). Pääosan esittäjä Tobey Maguire on se toinen, joka hoitaa henkilöhahmonsa loistavasti. Hän uskaltaa astua jopa niin pitkälle taidoissaan, että luulisi miehen pelleilevän suorituksissaan, mutta ei sentään. Kolmantena osana elokuvassa on Charlize Theron, joka Candynä ei yllä Cainen ja Maguiren tasoille, mutta huonoksikaan en uskalla haukkua tätä australialaista kauneutta.

Hallström on osannut luoda elokuvaan kauniit puitteet, joista huomaa asialla olleen eurooppalaisen taiturin. Orpokoti ja omenatarha ovat mielenkiintoisia ympäristöjä, joista ei olla tehty aikaisemmin tämän tyylisiä draamoja. Elokuvan synopsin mukaan olisi voinut luulla tarinan muuttuvan selviytymistarinaksi, jollaisen uskoisi juuri orpokodissa kasvaneelle muodostuvan, tässäkin juttu rikkoo rajoja (jos näin voi sanoa).

Oman elämänsä sankari on hieno elokuva, joka kertoo erään ihmisen tarinan, uskottavasti ja kiinnostavasti.

Teksti: © 2000 Raimo Miettinen