Oblivion

Oblivion (2013)

| Blu-ray
  • 3

Suurella rahalla tehty maailmanlopun maisemakuva on näyttävä, mutta hengetön hurjastelu.

julkaistu 2013-08-19 / päivitetty 12.09. klo 22:10

KUVA 2

Andrea Riseborough
Andrea Riseborough 

KUVA 1

Tom Cruise seuranaan Morgan Freeman
Tom Cruise seuranaan Morgan Freeman 

Oblivion

Ohjaus Joseph Kosinski
Näyttelijät Tom Cruise, Morgan Freeman, Andrea Riseborough, Olga Kurylenko
Maa Yhdysvallat
Pituus 126 min
Ikäraja 12 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Kuuluu repliikki, kolme sekuntia hiljaisuutta, Tom Cruisen pää kääntyy hieman ja hänen leukaperänsä liikehtii hampaiden pureutuessa yhteen. Kamera leijuu tismalleen oikeaan paikkaan ja tarkennus vaihtaa kohtaa.

Oblivion on alusta loppuun täysin laskelmoitu jokaista kuvaa ja yksityiskohtaa myöten. Jopa siinä määrin, että K-12 leimalla sanat shit ja fuck voidaan sanoa ääneen yhden kerran. Laskelmoitu lopputulos ei ole pelkästään huono asia, mutta se jättää elokuvan ontoksi.

Alussa Cruisen selostamat tarinan alkulähteet kerrataan useaan otteeseen, jotta ne saadaan varmasti istutettua aivoihin. ”Olemme täällä enää kaksi viikkoa” -lausettakin kuulee sen verran monesti, että sillä luulisi jo olevan jotain juonellista merkitystä, vaikka näin ei olekaan.

Tom Cruise vaikuttaa sopivalta valinnalta ydinsodan jälkeisen maailman viimeiseksi mieheksi. Käytännössä hän tekee perusvarmaa työtä, mutta se ei riitä. Syy ei ole yksin Cruisen, sillä Victorian roolissa vetistelevä Andrea Riseborough ei myöskään säväytä.

Tässä tuotannon laskelmointi lyö kapuloita rattaisiin; kun käsikirjoitus on hyväksytetty riittävän monella osapuolella, näyttelijöiltä katoaa mahdollisuus improvisointiin.

Ja nyt nimenomaan olisi pitänyt antaa näyttelijöiden revitellä! Konsepti maailman viimeisten ihmisten asemasta ja valinnoista ei ole tuore, mutta ei sitä ole kulutettu puhkikaan. Näyttelijät ovat ne pilarit, joiden varaan tällaiset tarinat rakennetaan ja silloin pitää mennä ihmisen psyykeen.

Harmillisesti Oblivion ei käsittele millään tapaa esimerkiksi Jackin ja Victorian yksinäisyyttä tai tunteita, joita tyhjä maailma herättää. Heillä menee hyvin, kunhan heillä on toisensa? Ei mene läpi.

Siinä missä näyttelijäsuoritukset ovat keinotekoisen oloisia, maisemat eivät. Ironista on se, että juuri maisemat pursuavat keinotekoisia elementtejä. On kuvissa toki paljon aitoakin.

Visuaalisuus on se puoli tuotantoa, jossa laskelmointi on ollut hyödyksi. Kun kaikki on mietitty valmiiksi viimeistä piirtoa myöten, kuvallinen anti on henkeäsalpaavaa katseltavaa. Elokuvaa on kuvattu Yhdysvaltojen lisäksi Islannissa ja 120 miljoonan dollarin budjetilla lavasteet, rekvisiitat ja tietokonemallinnetut elementit ovat huippuluokkaa.

Vasta toista kertaa pitkää elokuvaa ohjaava Joseph Kosinski on aiemmin kunnostautunut lähinnä tietokoneanimoinnin parissa (mm. mainokset Halo 3 ja Gears of War 3 –peleille). Hänen ensimmäinen elokuvaohjauksensa, Tron – Perintö, oli myös sisällyksetöntä silmäkarkkia, mutta Oblivion on kokonaisuutena kiinnostavampi.

Ranskalaisen M83-yhtyeen musiikki tuo mieleen Vangeliksen klassikot ja mahtipontinen, joskin itseään toistava soundtrack uppoutuu luontevasti kuvan yhteyteen. Äänitehosteissa ei ole bassoa säästelty.

Oblivion on hienon näköinen ja kuuloinen, mutta tasapaksu toimintaseikkailu, joka on laskelmoitu kuvan ehdoilla; käsikirjoituksessa on paljon hölmöjä yksityiskohtia, jotka eivät liity mihinkään:

Miten yksi yksinäinen koira on selvinnyt maailmojen välisestä ydinsodasta ja miksi vuonna 2077 videoneuvottelut käydään edelleen surkealla resoluutiolla? Tai miksi Tom Cruise toimii kertojaäänenä, vaikka näyttelijäkaartissa on mukana myös Morgan Freeman?

Teksti: 2013 Marko Pekkanen

Seuraa meitä

PINNALLA

Mank

| Netflix | 19.01.

Hullu ja masentunut Hollywood synnytti Citizen Kanen, jonka myyttinen auteur saa Fincheriltä isällisen avokämmenen.

Lue lisää »

Wendy

| DVD | 27.02.

Peter Panin päivitys kaivaa keijupölyn alta keskiöön tarinamallin eksistentiaaliset väristykset aikuistumisesta.

Lue lisää »

Kesämaa

| Blu-ray | 04.02.

Kotoilun lämmin ja pehmeä kaima The Blitzin ajoilta maalaa miedon lesbosuhteen.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Follow Me

| Blu-ray | 31.03.

Somen sairaalloisuuteen herättelevässä pakohuoneessa eivät palaset loksahda paikoilleen.

Lue lisää »

After We Collided

| DVD | 03.05.

Nuorten aikuisten Fifty Shades of Greyssä tapellaan ja nussitaan, mutta mitään ei tapahdu.

Lue lisää »

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

Amit Rahav ja Shira Haas

Unorthodox - harvinaislaatuinen hasididraama erilaisesta nuoresta huomioi hienosti historian Lue arvio »

Caleb Landry Jones ja Henry Hughes

The Outpost Lue arvio »

Gerard Butler

Greenland Lue arvio »

Russell Crowe

Rattiraivo Lue arvio »

Gugu Mbatha-Raw ja Gemma Arterton

Kesämaa Lue arvio »

Devin France

Wendy Lue arvio »

Inja Zalta, Emilia Ares ja Ronen Rubinstein

Follow Me Lue arvio »

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin

After We Collided Lue arvio »

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2021
ISSN 1798-7202