NEDS

NEDS (2010)

  • 3

Coming of age -tarina seuraa lahjakkaan mutta levottoman skottiteinin suhdetta väkivaltaan. Ensi-ilta 4.11.

julkaistu 2011-11-02 / päivitetty 25.11. klo 14:02

NEDS

Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Coming of age -elokuva NEDS (2010) hyödyntää aikansa (1970-luku) ja paikkansa (Glasgow) yhteiskunnallisia teemoja tutulla tavalla.

Päähahmomme on John, lahjakas teinipoika työläisperheestä. Hänen veljensä on nyrkkisankari, isä juo, ja äiti sinnittelee välissä. Taantuminen veljensä kaltaiseksi – jengiytyminen, mielipuolinen väkivalta ja auktoriteettikapina – luo dramaattiset solmut. Niitä elokuvassa availlaankin: on vaikeaa olla nuori, ihminen.

Neds on This Is Englannin epätoivoisempi ja luokkatietoisempi versio, mutta molemmissa tavoitellaan pelastusta. Mukana on katolilaista teologiaa ja kuvastoa: perisyntioppi, Johnin kiusaukset, materialisoituva Jeesus. Ohjaaja-näyttelijä Peter Mullan onkin käsitellyt paljon jaakopinpainia sekä ihmisen ja uskon suhdetta.

Häiritsevän ja hieman hauskankin peruspunnerruksen aineksista Dardennen veljekset olisivat luoneet mestariteoksen.

Teksti: © 2011 Jaakko Kuitunen

Elokuva nähtiin myös osana vuoden 2011 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia.
Lue raportti »

Seuraa meitä

PINNALLA

Hytti nro 6

| 28.10.

Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.

Lue lisää »

The Last Duel

| 17.10.

Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?

Lue lisää »

007 No Time to Die

| 29.09.

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

Emma Stone

Cruella Lue arvio »

Jodie Comer ja Ryan Reynolds

Free Guy Lue arvio »

Petteri goes Guy Ritchie.

Petteri Kaniini: Kani karkuteillä Lue arvio »

Emily Blunt ja Noah Jupe

Hiljainen paikka Osa 2 Lue arvio »

Nick Cheung ja Yang Zi

Bodies at Rest Lue arvio »

Bae Doona

Barking Dogs Never Bite Lue arvio »

Scarlett Johansson ja Florence Pugh

Black Widow Lue arvio »

Margot Robbie, Daniela Melchior, Idris Elba ja David Dastmalchian

The Suicide Squad: Suicide Mission Lue arvio »

Liam Neeson ja Laurence Fishburne

The Ice Road Lue arvio »

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo
Filmgoer.fi 1999–2022
ISSN 1798-7202