Jo hieman vanhaksi käyneen (syntynyt 1954) Jackie Chanin ura on nousussa. Rush Hour – elokuvien ja Shanghai Noonin myötä Chanista on tullut megastara “rapakon toisella puolella”. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Chanin viimeaikaiset Hollywood-elokuvat eivät toiminnallisesti pääse lähellekään hänen omia tuotoksiaan. Puitteet ovat Hollywoodissa suuremmat, mutta katsottavaa ei enää oikein ole. Chanin elokuville on ominaista hullunrohkeat stuntit ja kun ne hävitetään, jäljelle ei jää paljon mitään.

Vielä muutama vuosi takaperin Chan räätälöi itselleen näitä Mr. Nice Guyn ja Bronxin hurrikaanin tapaisia, suhteellisen pienen budjetin action- ja komediapläjäyksiä. Nämä 90-luvun elokuvat ovatkin Jackie Chanin parhaimmistoa, sillä omissa projekteissaan hän saa valmistella kohtaukset omalla aikataulullaan ja oman mielensä mukaan ja se näkyy tuloksessa.

Mr. Nice Guy on siinäkin mielessä tyypillistä Chania, että juoni on jokseenkin merkityksetön asia. Se on vaan eräänlainen 90 minuutin sketsi- ja kohtausputki, jonka varrella Jackie saa kylvää stunttejaan ja naurattaa yleisöä. Tälläkin kertaa tarinan keskipisteenä on Jackie, mutta ei yllättäen poliisina vaan TV-kokkina.

Eräänä päivänä Jackie törmää kauniiseen punapäähän (Gabrielle Fitzpatrick) kadulla ja tuossa hötäkässä toimittajan ja Jackien videokasetit vaihtuvat. Toimittaja saa Jackien taikinanvaivausvideon ja Jackie saa kasetin, jossa kuvataan mönkään menevä huumekauppa. Pian asia huomataan, ja rosvot lähtevät Jackien perään saadakseen takaisin raskauttavan todistusaineiston. Jackie yrittää tietenkin pysyä erossa hankaluuksista, mutta kun gangsterit kaappaavat vielä hänen tyttöystävänsä (Miki Lee), ei Jackie aio enää säästellä iskujaan, no more mr. Nice Guy.

Mr. Nice Guy kuuluu ehdottomasti Chanin parhaimpiin elokuviin, Bronxin hurrikaanin ja Ensi iskun ohella. Ohjaaja Samo Hung ja Jackie ovat tunkeneet 90 minuuttiin hurjan määrän hyväntuulista toimintaa, näyttäviä stuntteja ja vähäeleistä komiikkaa. Jackie saa jälleen toteuttaa itseänsä esim. rakennustyömaalla lukuisten työkalujen ja pahisten keskellä, ostoskeskuksen liukuportaissa ja vaikka missä.

Kuten yleensäkin näissä elokuvissa, keneltäkään ei vuoda verta vaikka saisi vasarasta naamaan, ja toimintaa ylipäätänsäkin siivittää huumori, joka tekee väkivallasta suhteellisen harmittoman näköistä puuhaa. Koko soppa tuntuu kokoperheen viihteeltä, oli se sitten hyvä tai huono asia.

Käsikirjoituspuolella on taas suhteellisen suuria ongelmia lukuisine porsaanreikineen, mutta kuten sanottu, Chanin elokuvissa tämä tuskin ketään haittaa. Pääasiana on, että tällaisista elokuvista on hyvin helppo pitää: ne ovat kevyitä, hauskoja ja toiminnantäytteisiä.

Jos olet kyllästynyt perinteisiin toimintaleffoihin, kannattaa ehdottomasti kääntää kakkonen päälle lauantai-iltana hyvissä ajoin: juuri ennen Mr. Nice Guy´ta kakkonen näyttää Chanin ensimmäisen Hollywood-tekeleen Rush Hour I:n. Toimintaa ja hauskuutta pitäisi siis riittää sille illalle.

teksti: © 2002 Antti Honkala