Mestarin arveltiin olevan elokuva skientologiasta, kun skientologit pyrkivät estämään julkaisun. Se ei ole sitä missään kiinnostavassa mielessä, mutta olisi myös vähättelevää nähdä se kuvauksena kulteista. Kyse on nimihenkilö Lancaster Doddia lainaten pikemmin siitä, että kaikilla on mestarinsa.

Tyynenmeren taisteluissa traumatisoitunut Freddie Quell – muutaman rivin mittainen henkilöhistoria ei sulje pois aiempaakaan laukaisutekijää – palaa II Maailmansodan päätyttyä Yhdysvaltoihin, harhailee kauppakeskuksen valokuvaajasta maatyöläiseksi, pakenee taposta syytettynä, kunnes livahtaa päissään huvialus Alithialle, jota kipparoi seuraajiensa Mestariksi kutsuma karismaattinen mies.

Mestari Lancaster Dodd (Philip Seymour Hoffman) ottaa Freddien (Joaquin Phoenix) suojatiksi, näennäisesti siksi, että tämä valmistaa rajusti terästettyä tulilientä. Yksi elokuvan suurista kysymyksistä on, miksi uskollisten lammaslauman ympäröimä ottaa suden lähimmäksi rinnalleen.

Paul Thomas Andersonin edellinen, There Will Be Blood, on Mestariin nähden helpommin tulkittava. Siinä elokuvallistuu weberiläinen tarina yhdysvaltalaisen kapitalismin synnystä, sulautuen saumattomasti jylhyydessään citzenkanemäiseen suurmieskuvaukseen. Molemmat PTA:n työt ovat loistavia, mutta uudempi niin, että se muun muassa jäi jo ilman tärkeimpiä Oscar-ehdokkuuksia.

Ensi kertaa 15:n vuoteen lähes kokonaisuudessaan 65mm filmikameroin kuvatun fiktioelokuvan otokset erottuvat toisistaan erillisinä, alkuvoimaisina. Yhteistyöstä Francis Ford Coppolan kanssa tunnetun Mihai Malaimare Jr.:n kamera on usein paikallaan ja leikkaus rauhallista. Siksi harkitut irtiotot klassisesta kerronnasta – kuten palaavat otokset huvijahdin jälkimaininkeihin ja sota-ajan hiekkarannalle – ovat niin silmiin- ja mieleenpistäviä.

Huomattavin seikka on 65mm kameroiden poikkeuksellisen kapean tarkkuusalan dramaattinen käyttö. Mestarin ja oppipojan kahdessa ensimmäisessä avainkohtauksessa Doddin presenssi tunkeutuu Quellin otoksien kuva-alaan epätarkkana väriläikkänä, joka muodostuu Philip Seymour Hoffmanin hartiasta tai punaisesta tupakkatakinliepeestä. Quell on valokuvaajana paitsi maailmaa aikansa kameroiden kapean tarkkuusalueen läpi etäännytetysti katsova, myös ikoninen motiivi elokuvan kinosilmälle.

Lancaster Doddin poikkeuksellisessa ensiesittelyssä tämä nähdään etäältä Quellin olan yli. Päähenkilöönsä tarkentunut kamera vaihtaa fokusta Alithian kannelle, jossa Dodd vaimoineen tanssii ihailevan ylesön ympäröimänä ja palaa taas Quelliin. Etenkin originaaliprojektiossa – kuten Bio Rexin ennakkonäytöksessä – tuo edestakainen tarkennus peilaa protagonistin psykologiaa, pimeydestä ilmestyvän majakan luvattua turvaa, vavahduttavalla voimalla.

Palataan ksysymykseen vaarallisesta ottopojasta. Miksi surkimus, kuten Freddie? Ehkä ihmisen täydellisyyden tilaan palauttamisesta puhuva Mestari tunnistaa hänessä saman raa’an erillisyyden muista ihmisistä, jolla tämä itse pakottaa muut tahtonsa alle. Kenties Quellin atavististisessa heimouskollisuudessa Doddia kohtaan todellistuu puhtaimmillaan se johtamisen ja alamaisuuden eläimellinen dynamiikka, joka osoittaa Mestarin ihanteen rationaalisesta ihmisestä pelkäksi sanahelinäksi. Paradoksi vetää mystikkoa kuin lamppu koiperhosta.

Quell näkee oppi-isässä mestarillisen vallankäyttäjän, hänen sanomansa – tehdään tuhlaajapojan kerskailevalla käytöksellä selväksi – on yhdentekevä. Phoenixin hahmo on lähes läpäisemätön mysteeri, kun Hoffmannin Mestarissa rakoja on montakin: väkisin ulospakottautuva seksuaalinen halu, verbaaliväkivaltana purkautuva suhde epäilijöihin, muutokset omien pyhien tekstien tulkintaan.

Muutokset, jotka ovat Quellin inspiroimia, ovat paljastavia. Niissä vaivihkaa, yhden sanan vaihdolla, jonka prominentti oppilapsi (Laura Dern) heti huomaa, myönnetään koko homman illusorisuus.

Freddie Quell on seksuaalisesti pakonomainen, levoton, itseinhon ja -rakkauden repimä, vastenmielisen kyttyräselkäinen, muuten vain varasteleva, väkivaltainen lurjus. Kaikki se suojaa tavallisilta dogmeilta.

Viimeisessä otoksessa hän asettuu lepäämään hiekasta tehdyn jättinaisen poven viereen. Siinäkö on tulkinnallinen avain, freudilainen, kaipuu alkuperäisen täydellisen ykseyden tilaan? Sielläkö maailmasta on tehty suola-aavikko näille kahdelle miehelle?

Jo nyt tuntuu siltä, että Mestarin kysymykset ja kuvat voivat kummitella mieliä vielä vuosien ja vuosikymmenien päästä.

Blu-ray: Julkaisussa 1080p 1.85:1 -laajakuva ja Dolby Digital 6.1 -ääni.

Ekstroina seurantamateriaalia kuvauksista (8min) sekä poistettuja kohtauksia (17 min).

Teksti : 2013 Aleksi Salonen