En usko, että olen ainoa, joka ei ole koskaan kuullut nimeä Demian Lichtenstein. Hän on ohjannut tämän elokuvan. On todennäköisempää, että olen viimeinen, joka sen nimen kuulee, sillä tällä elokuvalla Demian ei vielä tule saamaan paikkaansa Hollywoodin auringossa.

Määränpäänä Graceland on huono toimintaelokuva, joka on maustettu ärsyttävän kliseisillä henkilöhahmoilla ja juonenkäänteillä, laimealla läpänheitolla ja parilla keskinkertaisella toimintakohtauksella. Hyvinkin nimekäs tähtikaarti menee hukkaan ja Kevin Costner saa yhden kyseenalaisen sulan lisää huonojen elokuvien hattuunsa.

Kaavamaisessa toimintaelokuvassa pieni ryhmä Elvis-klooneja matkaa Las Vegasiin, jossa on kansainvälinen Elvis-tapahtuma. Tämä porukka ei kuitenkaan aio esiintyä, ainakaan Elviksen musiikin tahdissa, vaan he aikovat ryöstää casinon, joka tapahtuman järjestää.

Murphy (Costner) on porukan aivot, Michael (Kurt Russell) on “se kesympi kaveri”, jonka pitää ansaita hieman rahaa pitkän vankilareissun jälkeen. Muut ovatkin sitten miekkosia, joiden matka jää lyhyeen (Christian Slater, David Arquette), eikä heillä ole mitään merkitystä elokuvan kannalta. Ongelmat alkavat, kun keikka on suoritettu suhteellisen onnistuneesti ja on aika jakaa saalis. Muut haluaisivat jakaa saaliin tasan, mutta Murphy katsoo ansainneensa hieman enemmän kuin neljänneksen.

Murphy: “I realize that travelling with you fuck´s is the weakest part of the plan, but since we don´t trust each other we´re gonna travel north together, as a group. So try to think of us the Osmands, only we don´t fucking get along.“

Huomaa, että Lichtensteinillä ei ole juurikaan kokemusta elokuvien tekemisestä, vaan ansiot löytyvät musiikkivideopuolelta. Elokuvan henkilöhahmot ovat ärsyttävän pinnallisia, varsinkin Costnerin esittämä Murphy, joka hakkaa vanhukset, lapset ja naiset, ja tappaa loput. Koko elokuvaa vaivaa muutenkin jonkinlainen näennäisnäppäryys. Kovasti on äänekästä musiikkia, nopeita leikkauksia, hidastuksia ja nopeutuksia ja kaikki niiden väliin jäävä onkin merkityksetöntä. Henkilöhahmoja on yritetty syventää, lähinnä Kurt Russelin hahmoa, joka on taas näitä rikollisia-jotka-loppujen-lopuksi-ovatkin-ihan-kunnon-kavereita -tyyppisiä tapauksia. Koko elokuvasta jää lopulta hyvin tyhjä olo.

Näyttelijöillekään ei varmasti Oscareita jaeta. Costner ylinäyttelee niin, että latvat paukkuu ja Kurt Russell taas jää onnettoman ponnettomaksi. Courtney Cox esittää nuorta naista, joka poikansa kanssa tarrautuu mukaan Michaelin matkalle, mutta hänkään ei osaa ottaa minkäänlaista persoonallista otetta rooliinsa. Eipä käsikirjoitus anna siihen paljon mahdollisuuksiakaan. Muutamat nimekkäät ja toisinaan pystyvätkin näyttelijät, kuten Christian Slater, Jon Lovitz ja Kevin Pollack käyvät pyörähtämässä valkokankaalla jostain käsittämättömästä syystä.

Mitään erityisen hyvää Määränpäänä Gracelandista on vaikea löytää. Toimintakohtaukset, lähinnä alussa ja lopussa saattavat olla joidenkin mieleen, sillä lyijyä niissä todella pumpataan ja verta kyllä lentää, mutta näitäkin kohtauksia leimaa jonkinlainen wannabe-matrixmaisuus.

Mutta kuorihan se vain on. Jos joku tykkää tällaisesta sisällöttömästä toiminnasta, jossa ei ainoastaan voi, vaan myös pitää laittaa “aivot narikkaan”, niin siitä vaan, mars videovuokraamoon. Mutta jos paukuttelu ei nappaa, niin jätä nämä elvikset rauhaan.

teksti: © 2002 Antti Honkala