Los Angeles 50-luvun alussa. Nite Owl -yökerhosta löytyy kuusi ruumista. Yksi raa’an murhan uhreista on entinen poliisi, jonka kollegat ryhtyvät etsimään syyllistä erityisen innokkaasti. Tapaus näyttää ratkeavan nopeasti, kunnes poliisit Bud White, Jack Vincennes ja Ed Exley huomaavat, ettei kaikki täsmää. Syyllinen on edelleen vapaalla jalalla ja kaikki asiaan sekaantuneet ovat hengevaarassa.

Murhaajiksi löydetään paikallisia tummia, jotka kuitenkin tuntuvat olevan syyttömiä, vaikkakin todisteet puhuvat puolestaan. Kolmikko etsii todistajia ja saa huomata samalla oman henkensä olevan turhankin vaarassa, kun todelliset murhaajat alkavat ilmestyä kuvioihin.

Curtis Hansonin ohjaama trilleri L.A. Confidential (1997 USA) perustuu James Ellroyn klassikkodekkariin, jonka erittäin laaja henkilögalleria ja hyvin perusteltu mutkikas juoni limittäytyvät yhteen muodostaen mielenkiintoisen reilut kaksituntisen aivoleikin. Ja tämä aivoleikki vaatii hyvän muistin, jotta jutusta saa kunnon otteen, sillä Hanson osaa laitella sopiviin kohtiin aina uuden persoonan, joka mutkistaa juonta entisestään. Uskoisi olevan hankalaa luoda vielä todellinen luonne ja historia näille hahmoille, mutta siinä juuri Hanson on onnistunut.

On välillä hankala muistaa kuka kukin olikaan, mutta kun jokainen henkilö on persoonallinen ei voi olla unohtamatta. Kokonaisuus on erittäin laaja juuri näiden henkilökuvien takia. Elokuvaa varten ollaan jouduttu tekemään runsaasti “ylimääräistä” filmiä, jotta asiat ollaan saatu hahmoteltaviksi. Elokuvan loppukohtaus, jossa Jack Vincennes (Russell Growe, The Insider – sisäpiirissä) ja Ed Exley (Guy Pearce, Erämaa syö miestä) ovat autiotalon edessä ja poliisiautojen valot häilyvät taustalla, on piinaava ja hermostuttava ilmapiiri, melkein parhaimpia kohtauksia loppukohtauksien osalta. Itse varsinainen loppukohtauskin on erillaisuudellaan kiinnostava.

Elokuvaan luotu 50-lukulaisuus pyrkii kokoajan esiin voimakkaasti kuitenkin häälyen taustalla. Bud Whiten roolissa esiintynyt Kevin Spacey saa kiitokset, mutta runsaammat kiitokset saa kuitenkin Vincennesin roolin hoitanut Growe, jonka melkein psykopaattinen tapa puolustaa naistenoikeuksia oli tavallaan painostava hyvässä mielessä.

teksti: © 1999 Raimo Miettinen