Kong: Pääkallosaari

Kong: Skull Island (2017)

| Blu-ray
  • 2

King Kongin tarpeeton uudelleenkäynnistys on kerronnallisesti sieluton, mutta visuaalisesti vertaansa vailla.

julkaistu 2017-08-31 / päivitetty 08.09. klo 13:01

KUVA 2

Kong: Pääkallosaari
Kong: Pääkallosaari 

KUVA 1

Kong: Pääkallosaari
Kong: Pääkallosaari 

Kong: Pääkallosaari

Ohjaus Jordan Vogt-Roberts
Näyttelijät Tom Hiddleston, Brie Larson, John Goodman, Samuel L. Jackson, John C. Reilly
Maa Yhdysvallat/Vietnami
Pituus 119 min
Ikäraja 12 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Monenlaisia variaatioita kahdeksan vuosikymmenen aikana läpikäynyt King Kong on tätä nykyä vähemmän elokuvasarja tai -hahmo, enemmän instituutio, kulttuuri-ikoni, kaikkien tuntema valkokankaiden hirviö. Vuoden 1933 alkuperäinen elokuva muuntui uuteen uskoon jo 2005 – Peter Jacksonin uusintaversio oli kuin henkevä kunnianosoitus pilvenpiirtäjiä, ja elämää, suuremmalle eläinhahmolle. Tulevaa yhteistyötä Godzillan kanssa pohjustava Kong: Pääkallosaari esittelee henkeäsalpaavia efektejä ja toimintaa, mutta kadottaa nostalgisen hengen.

Vuoteen 1971 sijoittuva Kong-kertomus aloittaa legendaarisen hirviön tarun alusta – uteliaisuudessaan ahnas tutkijaryhmä valtaa piilossa pysyneen mysteerisaaren väkivaltaisin menoin, herättäen muinaisen pedon rauhanomaisesta kuplastaan. Sotaisa premissi valmistelee Kongin tulevaan kohtaamiseen toisen hirmuisen legendan, japanilaisperäisen Godzillan kanssa – elokuva sijoittuukin samaan todellisuuteen kuin Godzilla (2014). Näillä näkymin kaksi jättiä ottavat yhteen vuonna 2020.

Siinä missä Gareth Edwardsin Godzilla oli hirviörymistelyn ohella hyytävän tummanpuhuva, yllättävän kypsä ja inhimillinen katastrofielokuva, on sen näennäinen sisarteos Kong: Pääkallosaari massayleisöä varten tyhmennetty järjetön toiminnan ilotulitus. Visuaaliset efektit ja kuvauspaikat hakevat vertaistaan, mutta häikäisevä pintakoreus ei jaksa piilottaa olematonta juonta tai näyttelijöiden ylipätevyyttä.

Oudon sympaattinen jättiläisapina ei ole milloinkaan ennen näyttänyt paremmalta, ja tähtinäyttelijöiden karisma kantaa pahimpien suvantojen yli. Majesteellinen Kong on kuitenkin typistetty pelkäksi nimeksi, tavaramerkiksi, komeiden toimintajaksojen kasvoiksi – kohtalo on surullisempi kuin vapaapudotus Empire State Buildingin huipulta.

Blu-ray: Levyjulkaisussa 1080p 2.40:1 -laajakuva ja Dolby Atmos ja DTS HD MA 5.1 -ääniraidat.

Ekstrat:
• Creating a King : Exploration of the rebirth and re-creation of an iconic monster (25 min)
• Monarch Files 2.0: Dive deep into MonsterVerse mythology (8 min)
• Tom Hiddleston: The Intrepid Traveler (7 min)
• On Location: Vietnam (6 min)
• Through the Lens: Brie Larson’s Photography (2 min)
• Postettuja kohtauksia (4 min)
• Ohjaajan kommenttiraita

Teksti: 2017 Kreeta Korhola

Seuraa meitä

PINNALLA

Mank

| Netflix | 19.01.

Hullu ja masentunut Hollywood synnytti Citizen Kanen, jonka myyttinen auteur saa Fincheriltä isällisen avokämmenen.

Lue lisää »

Wendy

| DVD | 27.02.

Peter Panin päivitys kaivaa keijupölyn alta keskiöön tarinamallin eksistentiaaliset väristykset aikuistumisesta.

Lue lisää »

Kesämaa

| Blu-ray | 04.02.

Kotoilun lämmin ja pehmeä kaima The Blitzin ajoilta maalaa miedon lesbosuhteen.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Follow Me

| Blu-ray | 31.03.

Somen sairaalloisuuteen herättelevässä pakohuoneessa eivät palaset loksahda paikoilleen.

Lue lisää »

After We Collided

| DVD | 03.05.

Nuorten aikuisten Fifty Shades of Greyssä tapellaan ja nussitaan, mutta mitään ei tapahdu.

Lue lisää »

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

Amit Rahav ja Shira Haas

Unorthodox - harvinaislaatuinen hasididraama erilaisesta nuoresta huomioi hienosti historian Lue arvio »

Caleb Landry Jones ja Henry Hughes

The Outpost Lue arvio »

Gerard Butler

Greenland Lue arvio »

Russell Crowe

Rattiraivo Lue arvio »

Gugu Mbatha-Raw ja Gemma Arterton

Kesämaa Lue arvio »

Devin France

Wendy Lue arvio »

Inja Zalta, Emilia Ares ja Ronen Rubinstein

Follow Me Lue arvio »

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin

After We Collided Lue arvio »

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2021
ISSN 1798-7202