John Ford oli parhaimmillaan suuri mestari, mutta huonoimmillaan keskinkertaisuus – lopputulos riippui täysin siitä, millä tuulella hän sattui elokuvaa tehdessään kulloinkin olemaan. Varsinkin kahtena viimeisenä vuosikymmenenä Fordin ote elokuviinsa tuntuu lipsuneen, aivan kuin hän olisi urautunut liukuhihnatyöläiseksi, joka teki oman halunsa mukaisia elokuvia enää harvoin. Onneksi tällaisia kuitenkin on, sillä niiden avulla voimme unohtaa vuonna 1952 valmistuneen Kapteeni Flaggin (What Price Glory) kaltaiset mitättömyydet.

Näytelmä, johon Kapteeni Flagg perustuu, oli filmattu menestyksekkäästi mykän elokuvan kaudella (Kilpakosijat / What Price Glory, 1926) Raoul Walshin toimesta. Ford oli tuolloin ollut ohjaamassa joitain Walshin elokuvan kohtauksista, sekä myös tuottamassa aiheen teatteriversiota vuonna 1949. Puitteet olivat siis kunnossa, mutta jostain syystä Ford löi hanskat tiskiin jo elokuvan alussa.

Eletään vuotta 1918. Ensimmäiset amerikkalaissotilaat ovat saapuneet Ranskaan vapauttamaan maan vihollisen kynsistä. Mutta samalla kun he valloittavat ranskalaisille näiden menettämät maa-alueet, valloittavat he myös monen ranskattaren sydämen. Niin käy kokeneille sotaveteraaneille, kapteeni Flaggille (James Cagney) ja kersantti Quirtillekin (Dan Daley). Epäonnekseen he tosin rakastuvat samaan naiseen (Corinne Calvet) ja tästä aiheutuu melkoisesti ongelmia heidän välilleen.

Kapteeni Flagg on erittäin epätasainen elokuva. Siinä on muutamia hienoja tuokioita, mutta pääsääntöisesti se heiluu keskiverron ja huonon elokuvan välimaastossa – monin paikoin tuntuukin siltä, että Ford on hyväksynyt kohtaukset ensimmäisellä otolla. Alkupuolen ihmissuhdedraaman kehittely heittelee romanttisista ja intiimeistä kohtauksista fordmaisiin farssituokioihin, sotakohtaukset ovat puolestaan teatterimaisesti toteutettuja ja mikä pahinta, ne on myös selkeästi studiossa kuvattuja. Mikäli Ford olisi edes yrittänyt saada ryhtiä elokuvaansa, voisi Kapteeni Flaggista kenties nauttiakin. Nyt se on kovin vaikeaa.

On Kapteeni Flaggissa jotain positiivistakin. Ford halusi pääosaan John Waynen ja Maureen O’Haran, mutta tuotantoyhtiö 20th Century Fox kieltäytyi molemmista ja miehitti roolit omilla näyttelijöillään. Vaikka Ford olikin toista mieltä, ovat James Cagney sekä Dan Daley varsin päteviä tahoillaan ja etenkin Cagneyn räyhäämistä on hauska katsella. Huono ei ole myöskään Corinne Calvet, jonka esittämä Charmaine tuo pirteyttä muuten maskuliiniseen kokonaisuuteen.

Kaiken kaikkiaan Kapteeni Flagg on elokuva, josta ei olisi halunnut löytää John Fordin nimeä. Kelvolliset näyttelijäsuoritukset sekä Joe MacDonaldin onnistunut Technicolor-kuvauskaan eivät poista sitä tosiasiaa, että Kapteeni Flagg on tyhjänpäiväinen ja anteeksiantamattoman heikko elokuva, jollaisia ei odottaisi näkevänsä enää 1950-luvulla, varsinkaan suuren tuotantoyhtiön ja vielä suuremman ohjaajanimen tekemänä.

Teksti: © 2009 Kari Glödstaf