Huh huh. Teennäisellä ja ylipitkällä nimellä lätkäisty, Sophie Kinsellan samannimiseen kirjaan pohjautuva Himoshoppaajan salaiset unelmat on melkoisen läkähdyttävä tekele. Hurjaa vauhtia etenevä elokuva potkii eteenpäin muotitietoisella ja disneymäisen kimaltelevalla habituksellaan, ja uhkaa hukkua kaiken tuotesijoittelun alle.

Rebecca Bloomwood (Isla Fisher) on puutarhalehteen kynäilevä reportteri, joka ei malta pitää Visa-korttiaan kurissa. Merkkivaatteilla itsensä kuorruttava hölösuu haaveilee toimittajan pestistä Alette-nimisessä muotilehdessä, mutta päätyy kohtalon oikusta saman konsernin talousjulkaisuun kirjoittamaan juttuja lasku- ja noususuhdanteista omaperäisellä tyylillään.

Naisen taviskielellä tuotetusta palstasta tulee hitti, eikä tämä jää söpöltä päätoimittajaltakaan (Hugh Dancy) huomaamatta. Mutta samaan aikaan kun Rebecca yrittää pitää yllä kulissia vastuuntuntoisesta nuoresta naisesta, jahtaa tätä kaupungin sitkeä velkoja – tytsyllä kun on maksamattomia laskuja kymppitonnin edestä.

Jos viimekesäinen Sinkkuelämää -sarjan uudelleenlämmittely tuntui jo paikoin enemmän mainosvideolta kuin elokuvalta, on Himoshoppaaja sitäkin enemmän kiinni markkinoinnissa. Mukana on niin Guccia, Pradaa kuin Nokiaakin. Sokerina pohjalla elokuvan tuottajan, Jerry Bruckheimerin tuotokset CSI:sta tulevaan Prince of Persia -elokuvaan vilahtavat nekin valkokankaalla.

Pääosassa Isla Fisher on ihan menevä: vähän turhan pirtsakka, vähän turhan koheltaja. Sivuosissa nähdään mm. Joan Cusack, John Goodman ja Kristin Scott Thomas, joista kenellekään ei ole kirjoitettu mitään erityisen hauskaa tai mielenkiintoista. Päähenkilön rakkaudenkohteena Hugh Dancy on hajuton ja mauton, eikä hahmojen välillä ole juuri kemiaa. Ja toisaalta on vaikea ymmärtää, miksi fiksu ja kunnianhimoinen mies olisi kiinnostunut Rebecan kaltaisesta maanisesta touhottajasta.

Ei Himoshoppaaja ihan niin paljon ärsytä kuin sitä ehkä toivoisi. Vaikea siitä kuitenkaan on keksiä mitään positiivista sanottavaa. Kerronta hoppuilee liiaksi ja huumori aliarvioi katsojaa – jos huoneessa on lasiovi, ei se tarkoita että sitä päin olisi pakko kävellä. Kotimaisia katsojia sentään lämmittänee lukuisat Suomeen viittaavat vitsit: päähenkilö käyttää alinomaa Suomea verukkeena kaikkeen mahdolliseen, ja onpa mukana jopa Tuomas Hiltusen näyttelemä Nokia-pomokin.

Lisäksi elokuva on osittain kaksinaismoralistinen: päähenkilön shoppailuholismi parannetaan kauppaamalla ostokset eteenpäin – eli ostoriippuvuus korjataan myymällä sen hedelmät toisille potilaille. Sen jälkeen kun valtion virkamiestä on sumutettu ja pakoiltu kuukausitolkulla. Ja sitten vielä kettuillaan päälle – syyttä.

Teksti: © 2009 Anton Vanha-Majamaa