Yhdysvalloissa Quentin Tarantinon Death Proof ja Robert Rodriguezin (Desperado, Sin City) Planet Terror julkaistiin yhtenä pakettina, ns. ”double featurena”, joka kantoi nimeä Grindhouse. Euroopan markkinoita varten huonosti menestynyt Grindhouse silvottiin kahdeksi eri elokuvaksi. Molemmat ovat silmäniskuja 60- ja 70-lukujen B-luokan elokuville. Jo aikaisemmin kesällä elokuvateattereihin ilmestyi Tarantinon varsin kelvollinen Death Proof, jossa Kurt Russell teloi nuoria ja kauniita naisia stunt-autollaan. Nyt on Rodriguezin vuoro näyttää hampaansa.

Grindhouse: Planet Terror (Grindhouse, 2007 Yhdysvallat) kumartaa 60- ja 80-lukujen zombie-elokuville ja splattereille, joissa verta roiskuu ja suolenpätkiä lentää. Ideana on – kuten näissä elokuvissa yleensä – että muutamat alun verilöylystä selvinneet ihmiset puolustautuvat zombiarmeijaa vastaan. Se on niin yksinkertaista. Aseeksi käyvät mitkä tahansa moottorisahoista veitsiin ja konetuliaseisiin. Ja niin saavat epäkuolleet kyytiä. Sitten katsotaan kuka on lopuksi hengissä ja kuka ei. Zombien kynsistä yrittävät selviytyä mm. Rose McGowan, Bruce Willis ja myös itse Quentin Tarantino.

Nyt, kun molemmat osat Grindhousesta on nähty, on helppo ymmärtää miksi Tarantinon selkeästi vahvempi elokuva esitettiin täällä Suomessa ensimmäisenä. Rodriguezin Planet Terror ei oikein jaksa seistä omillaan, eikä se pysty tuomaan esille oman genrensä tunnelmaa samalla tavoin kuin Tarantinon Death Proof pystyi. Se on vahvasti huumorilla höystetty n. 100-minuuttinen verijuhla, jossa ei ole juonta nimeksikään. Juoni korvataan väkivallalla, tisseillä, perseillä ja muilla vastaavilla eksploitaatioelokuville tyypillisillä herkuilla. Ja mikäs siinä, jos se kelpaa Tarantinolle ja Rodriguezille, niin kyllähän se meillekin kelpaa. Vai?

Niin, onhan Planet Terror hauska, ainakin jonkin aikaa. Se ei ota itseään lainkaan tosissaan, vaan kierrättää hyvällä huumorilla vanhojen kauhuleffojen kliseitä. Rodriguez onkin siis selkeästi huumorimielellä liikkeellä, kun taas Tarantinon puolikas oli huomattavasti totisemmasta puusta veistetty. Jonkun aikaa elokuva pysyy mielenkiintoisena jo puhtaasti virkistävän 60-lukuisen visuaalisen ilmeensä takia, mutta lopulta homma menee pelkäksi silpomiseksi ja räiskimiseksi. Veitsi heiluu. Pää räjähtää. Verimössö pursuilee. Joojoo. Sitten alkaakin haukotuttaa.

Nykyversiona Robert Rodriguezin Planet Terror on hieman ylipitkä ja ehdottomasti liian monotoninen verikekkeri. Itse asiassa elokuvaa suuremman vaikutuksen teki Rodriguezin ohjaama feikki-traileri ”Machete”, joka esitetään juuri ennen elokuvaa. Siinä Danny Trejo esittää amerikassa laittomasti asuvaa meksikaania, joka lähtee valtavan veitsensä – siis macheten – kanssa makselemaan kalavelkoja. Siitäs saat George W. Bush.

teksti: © 2007 Antti Honkala