Arvio on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2006.

Tapahtumapaikkana on New York 1950-luvun puolivälissä, jolloin HUAC:n komiteaistunnot ovat edenneet siihen pisteeseen, että mediakin uskaltaa kritisoida niitä. Kommunistivainot pakottivat varsinkin viihteen ja kulttuurin osa-alueilla työskentelevät ihmiset pitämään mielipiteet omana tietonaan. Työpaikka ja elanto olivat vaarassa, joten ymmärrettävistä syistä ilmapiiri oli varsin vainoharhainen. Hyvää yötä ja onnea kertoo televisiokanava CBS:n toimittajasta Edward R. Murrowsta, joka nousi rohkeasti vainoja vastaan.

David Strathairnin sooloesitystä komppaa loistava näyttelijäkaarti, johon lukeutuvat luonnenäyttelijät Jeff Daniels, Patricia Clarkson ja Robert Downey Jr. Kun kommunistivainojen pääorganisaattorille Joseph McCarthylle ei löytynyt sopivaa näyttelijää, päätyivät tekijät herättämään hänet henkiin ainoastaan arkistomateriaalin välityksellä. George Clooney ja kumppanit vitsailivat myöhemmin, että Joseph McCarthy olisi ansainnut roolistaan Oscar-ehdokkuuden: ”Hän esitti niin hyvin itseään”, sanoi Clooney eräässä haastattelussa.

Elokuva on Clooneyn toinen pitkä elokuva ja merkeistä päätellen hän ei ole luomassa lainkaan hullumpaa ohjaajanuraa. Ensimmäinen elokuva Salaisen agentin tunnustuksia luotti pitkälti Charlie Kaufmanin nerokkaaseen käsikirjoitukseen, mutta nyt Clooney osoittaa hallitsevansa myös oman materiaalinsa ohjauksen. Hyvää yötä ja onnea saikin tänä vuonna alkuperäiskäsikirjoituksesta Oscar-ehdokkuuden, eikä turhaan.

Clooney kiteyttää nopeasti Amerikan ilmapiirin kommunistivainojen suhteen. Leimautuminen tarkoitti työttömyyttä ja sosiaalista häpeää. Murrow’n ohjelma This Is Now sijoittuu kuitenkin HUAC:n kuulusteluiden loppuvaiheeseen ja juuri oikeaan aikaan vastaiskulle.

Elokuva on taidokkaasti rakennettu sekä tunnelmaltaan että sisällöltään. Ainostaan sen lyhyestä pituudesta tulee moitteita. 1950-luvun salonkijazz ja kommunistipolitiikka saavat katsojan kiedottua tähän unenomaiseen maailmaan todella tehokkaasti. Elokuva ikään kuin leijuu jossain toisessa ulottuvuudessa. Jokainen kohtaus sijoittuu sisätiloihin ja melkein koko ajan CBS-yhtiön sisälle. Harvat merkit ulkomaailmasta tapahtuvat arkistomateriaalin kautta ja nekin sijoittuvat sisätiloihin. Katsoja ei näe ulkomaailmasta vilaustakaan, eikä voi siksi päätellä missä vuorokauden ajassa eletään. Unenomaisuus syntyy myös siitä, että This Is Now sijoittuu ilta-aikaan ja monissa kohtauksissa on hyödynnetty runsaasti savua, joka leijailee huoneistossa.

Robert Elswit tekee kuvauksessa loistavaa työtä. Indie-elokuvaksi kuvanlaatu vaihtelee hieman rakeisesta puhtaaseen, joka luo elokuvaan tietynlaista aikansa patinaa. Kuitenkin suurinta kiitosta Elswit ansaitsee savun sekä valon ja varjojen leikittelyistä.

Moni elokuvan Oscar-ehdokkuuksista on oikeutettu ja samaa voisi sanoa, jos palkinnot sattuisivat kohdalle. Mahdollisuuksia heikentää kuitenkin poliittisuus ja Clooneyn lausunto siitä, kuinka elokuva sijoittuu nykyaikaan. Kiistääkään ei voi etteivätkö sananvapausasiat olisi tälläkin hetkellä ajankohtaisia.

Palkinnoista riippumatta kyseessä on hieno ajankuva, unenomainen elokuva sananvapaudesta ja tietystä ajanjaksosta Amerikan poliittisessa historiassa. Pisteet nousisivat korkeammallekin, jos pituutta olisi enemmän, mutta sekään ei ole paha miinus. Jos elokuvaa katsoisi mielellään enemmän, ei se voi olla täysin huono.

Teksti: 2006 Otto Kylmälä