August Wilsonin (1945-2005) Pulitzer-palkittu Fences (1983) lukeutuu amerikkalaisen näytelmäkirjallisuuden mestariteoksiin. Vuoteen 1957 sijoittuva teos on osa kymmenen näytelmän massiivista ”Pittsburgh-sykliä”, jossa kirjailija luo 1900-luvun halki ulottuvan läpileikkauksen afroamerikkalaisten arjesta kulttuurisessa marginaalissa.

Denzel Washingtonin ohjaama elokuvasovitus luottaa avoimesti Wilsonin itsensä sovittamaan käsikirjoitukseen, jossa psykologiset tilanteet ja jännitteet rakentuvat vernakulaarin runolliseen poljentoon. Visuaaliset motiivit, kuten risti ja trumpetti, vahvistavat eeppistä kerrontaa. Vaikka Fencesin ensimmäinen puolisko on korostetun näyttämöllinen, hidas ja tiivissanainen, on katsojana nautinnollista todistaa asentojen, eleiden ja sanojen teknistä varmuutta ja tunteikasta esillepanoa.

Jokaisena palkkapäivänään keski-ikäinen roskien kerääjä Troy Maxson (Washington) vetäytyy Pittsburghissa sijaitsevan talonsa vaatimattomalle takapihalle ystävänsä Bonon (Stephen Henderson) ja täyden ginipullon kanssa. Kun maailmanluokan puhujan mahtipontisen lennokas ja ronski tarinointi saavuttaa transsendentit mitat, on suorasanainen Rose-vaimo (Viola Davis) paikalla oikaisemassa miehensä sitkeät kuvitelmat. Troylle elämä näyttäytyy sarjana kuolemaan huipentuvia rutiineja, ja jokainen perjantai vie häntä askeleen lähemmäksi viimeistä painia.

Troy on rikkinäinen mies, joka yrittää selättää tai ainakin tukahduttaa vuosikymmenten syyllisyyden ja häpeän. Troyn talo on maksettu toisessa maailmansodassa aivovamman saaneen Gabriel-veljen (Mykelti Williamson) korvausrahoilla. Alkoholiin ja Falstaff-tyyliseen huumoriin turvautuva jokamies pelkää salasuhteen paljastumista sekä poikiensa, jazz-muusikko Lyonsin (Russell Hornsby) ja collegen jalkapallostipendiä kärkkyvän Coryn (Jovan Adepo), kääntymistä isäänsä vastaan.

Itsekkyyden, lyhytnäköisyyden ja epäoikeudenmukaisuuden turhauttava yhdistelmä on syy Troyn epäonnistumisille niin isänsä kuin aviomiehenä. Lantiokävelyllään Washington kuljettaa toista minäänsä nokkelasti Taivaan porteille vain kiskaistakseen hänet välittömästi takaisin.

Kyyninen Troy hieroo tyytymättömyyttään ja itseään mystifioivaa retoriikkaansa katsojan kasvoihin jopa vieraantumisen uhalla. Tämä on kuitenkin täysin harkittua. Kun mies malttaa pysyä hiljaa, hän on herkkä ja sympaattinen.

Baseball on amerikkalaisen unelman täydellinen vertauskuva. Vaikka Troyn iholla on lukuisia haavoja, Negro Leaguesin entisen tähtilyöjän ammattiuran kariutuminen on uurteena yhtä tuore kuin päivänä, jolloin Troy tuomittiin taposta 15 vuodeksi vankilaan, ja heijastuu niin isän ja pojan tulehtuneessa suhteessa kuin 18 vuoden uupuneessa avioliitossa loputtoman kärsivällisen ja sovittelevan Rosen kanssa. Koska Troy syyttää alamäestään yksin yhteiskunnan rakenteellista rotuerottelua, hän uskoo kulttuurisen painolastin romuttavan myös älykkään Coryn tavoitteet.

Washington ja kuvaaja Charlotte Bruus Christensen ovat viisaasti hylänneet tarpeettoman elokuvallisen arkkitehtuurin, joka riskeeraisi voimakastahtoisten persoonien traagisen yhteentörmäyksen Maxsonien kodin ahtaassa vankilassa, johon elokuvan nimikin viittaa. Tiukat rajaukset luovat ajoittain suorastaan klaustrofobisen ilmapiirin. Takapihalta tapahtumien visuaalinen kehys levittäytyy sisälle taloon ja ulos hunajaisen valon sävyttämille kaduille, jotta katsojalla olisi enemmän nähtävää ja hahmoilla tilaa hengittää.

Fences tarjoaa henkilöohjauksen mestarioppitunnin, jollaista ei ole koettu sitten Billy Wilderin ja Sidney Lumet’n. Kameran ei tarvitse kilpailla katsojan huomiosta, sillä se on aina siellä missä pitääkin – näyttelijöiden luona. Kohtaus, jossa Rose pitkitetyn odotuksen jälkeen viimein astuu miestään ympäröivälle salaisuuksien miinakentälle, on raadollisuudessaan lähes liian tuskainen katsottavaksi. Roolistaan parhaan naissivuosan Oscarilla odotetusti palkittu Davis vuodattaa musertavaan hetkeen enemmän raakaa tunnetta kuin monet näyttelijät koko uransa aikana.

Tapa, jolla Fences vastaa mieheensä sidotun vaimon kysymykseen omien halujen ja toiveiden uhraamisesta, on elokuvataidetta kauneimmillaan ja rehellisimmillään. Elokuva vaatii katsojaltaan paljon, mutta on lopulta kaiken tarkkaavaisuuden ja kärsivällisyyden arvoinen.

Blu-ray: Levyllä 2.39:1-laajakuva ja DTS-HD Master Audio 5.1-ääniraita.

Ekstrat: “Expanding The Audience: From Stage to Screen”, “Building Fences: Denzel Washington”, “The Company of Fences”, “Playing The Part: Rose Maxson” sekä “August Wilson’s Hill District”.

Teksti: 2017 Samu Oksanen