Josef Faresin (mm. Leo, 2007) uusin komedia on kahden kauppa. Ensinnäkin Faija on elokuva yksinäisen leski-isän elämästä ja suhteesta poikansa perheeseen, jossa odotetaan lasta. Tosin adoptiolasta, eikä biologista vauvaa, kuten poika vaimoineen antaa isän pettymystä peläten ymmärtää. Tunteita, myös naurua, herättää ruotsalaistuneen pojan ja maahanmuuttajaisän suhde, johon olisi kannattanut keskittää enemmän voimavaroja. Ohjaaja Faresilla on aiheesta vahvaa näyttöä ja näytteleehän elokuvan nimiroolia hänen oma isänsä Jan Fares.

Toiseksi Faija on hyvin pitkä ruotsalainen alkuillan sketsishow. Faijan ympärillä kun pyörii tuhottomasti henkilöhahmoja. Hauskimpina potentiaaliset vaimoehdokkaat, jotka eivät kilpaile elokuvan päätarinan kanssa, toisin kuin työkavereina häärivät Torkell Petersson ja Juan Rodriguez. Heidät on aiheetta nostettu pääroolin rinnalle. Näin ollen katsoja pallottelee neljän eri tarinan kanssa ja punainen lanka on pahasti sotkussa.

Henkilöhahmojen kavalkadin yksi syy onkin naurunappulan painaminen. Faresin aiemmista elokuvista tutut tyyppihahmot eivät vain tällä kertaa vakuuta, vaan jäävät irrallisiksi karikatyyreiksi. Ehkä sen takia, että päähenkilö ei kykene sitomaan tarinoita yhteen. Hauskutteluun käytetään kuitenkin aikaa niin reilusti, että elokuvan kärki venyy liian pitkälle loppua kohden. Hapuilun seurauksena elokuvan mielenkiintoisin kohta, jossa poika paljastaa isälleen totuuden lapsesta, jää vaimeaksi.

Libanonilaissyntyinen elokuvaohjaaja Josef Fares on maahanmuuttaja-Ruotsin tulkki. Menestyksekäs ensiohjaus Jalla! Jalla! johdatteli katsojat kulttuuritörmäyksien hauskuuteen vuonna 2000. Seuraavina vuosina seurasi sekä komediaa että vakavampaa pohdintaa aiheesta. Faija lankeaa komedian puolelle ja viihdyttää ihan mukavasti.

Kulttuurierot ja maahanmuuttajuus ovat aiheita, joita voidaan käsitellä kuolemanvakavasti tai sitten rempseällä huumorilla. Iki-iloisessa Ruotsissa suosioon on noussut tietenkin jälkimmäinen tyyli. Ruotsalainen hyväntuulisuus sopii toki monikulttuurisuuden tai isä-poika-suhteen käsittelyyn, mutta yltääkseen huippuunsa, olisi Faijan käsikirjoitus tarvinnut hieman karsintaa.

Teksti: © 2010 Anna Lehto