Woody Allenin terävänä tunnettu kinolinssi on niin sameaksi hioutunut, että kankaalle heijastuu vain hämärä varjokuva. Dialogi ja etenkin Allenin itsensä tarjoama kertojanääni maistuvat samalta kuin soppa, jonka kokki on unohtunut maustaa: raaka-aineet löytyvät, mutta sielu puuttuu.

Jesse Eisenberg saa taas esittää Allenin neurootikkohahmoa, Kirsten Stewart puolestaan tämän ihastusta, jonka huomiosta kilpailee myös vanhempi mies (Steve Carrell). Allenin sukupuoliroolitkin tuntuvat, jos mahdollista, taantuvan ja Café Society kehystyy ukonkäppänöillä neitokaiset kainalossa. Varmasti jokseenkin pätevä ajan- ja paikankuva 30-luvun Los Angelesin ja New Yorkin kermasta, mutta tuskin kukaan jaksaa ihastella sitä niin lattean kritiikittömästi kuin nyky-Allen.

Kuvauksen tukena on käytetty paljon green screeniä ja kliinisesti keinovalaistuja oransseja auringonlaskuja, jotka vahvistavat laiskistumisen vaikutelmaa. Lavastus ja puvustus on tarkkaa, mutta yllämainituista syistä ja mielikuvituksettomista lokaatioista johtuen elotonta. Noin samalle ajanjaksolle sijoittuneen Magic in the Moonlightin (2013) kuvakieli oli vielä orgaanisen ja ajalle sopivamman näköistä.

Allen on urallaan tehnyt huonompiakin kuin Café Society, mutta kenties koskaan nyt jo 80-vuotias ohjaaja ei ole vaikuttanut näin väsyneeltä. Myös tuikitärkeä häivähdys itseironiasta on kadonnut savuna ilmaan.

“What’s the difference?” Bursky said. “Who cares what the point of the story is? If it even has a point. It was an entertaining anecdote. Let’s order”, totesi eräs Allenin novellikokoelman Side Effects (1980) hahmoista, summaten humoristin taidefilosofian.

Café Societyssä on ehkä pointtinsa – sydän ei syki samaa tahtia tekojen kanssa – mutta ei se viihdytä. Jättäisin tilaamatta.

Blu-ray: Levyllä 1080p 2.40:1 -laajakuva ja DTS HD MA 5.1 -ääni. Ekstrana On the Red Carpet – Featurette.

Teksti: 2016 Aleksi Salonen

Tweettaa

Seuraa meitä