Black Widow

Black Widow (2021)

  • 4

Scarlett Johansson siirtää Mustan Lesken sähköpamput seuraajalleen räjähtävässä agenttiseikkailussa rautaesiripun takaa.

julkaistu 2021-07-07 / päivitetty 11.07. klo 07:07

KUVA 3

Olga Kurylenko
Olga Kurylenko 

KUVA 2

Scarlett Johansson ja Florence Pugh
Scarlett Johansson ja Florence Pugh 

KUVA 1

Scarlett Johansson ja Florence Pugh
Scarlett Johansson ja Florence Pugh 

Black Widow

Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Mitä tapahtui Budapestissa? Mustan Lesken omaa elokuvaa, joka vastaisi kuumottavaan sisäpiirivitsiin, on saatu odotella aivan liian kauan. Enkä nyt puhu pelkästään terveysturvallisuuden nojalla ensi-illan eteen pystytetyistä esteistä, vaan vuonna 2004 käynnistyneestä pitkästä marssista, joka vihdoin kantaa hedelmää.

Lainkaan väheksymättä loistavaa Tom Hiddlestonia, jotenkin ei vain tunnu oikealta, että ensimmäisen Avengers-elokuvan (2012) pahoista pahin kepposten jumala sai oman tv-sarjan ennen parhaiten tienaavan naisnäyttelijän ikonista toimintasankaria. Varsinkaan, kun Natasha Romanoffin kohtalo on tiedossa, eikä tarpettoman muodikas retconnaus tule enää kysymykseen.

Black Widow'n piti jättimäisenä takaumana käynnistää MCU:n neljäs vaihe jo 14 kuukautta sitten, kunnes korona iski tunnetuin seurauksin. Toisaalta erillisen entiteetin lykkäykset ovat mahdollistaneet mielen virkistämisen rauhassa Infinity-saagan tapahtumista ja vaikutuksista 23 elokuvan mittaisella maratonilla.

Disney Plussan puolellakin on päässyt lähes viikoittain spekuloimaan ja laatimaan toistuvasti pieleen osuvia veikkauksia erityylisten spin-offien käänteistä sekä kytköksistä tulevaan. WandaVision tarjoili riemastuttavaa tilannekomediallista mysteeriä, The Falcon and the Winter Soldier perinteisempää toimintaa ja Loki parhaillaan scifi-parodiaa eternalistista blokkiuniversumia valvovan aikavarianssiviraston kafkamais-gilliamilaisesta byrokratiasta.

Miten ikinä Scarlett Johansson saikaan taivuteltua vastahakoisen Cate Shortlandin mukaan perestroikan jälkeiseen vakoojaseikkailuun, kiitos soi nyt musiikkina tyytyväisten Marvel-fanien korvissa. Indie-taustaisen Shortlandin valinta ohjaajaksi kalliiden erikoistehosteiden supersankarielokuvaan voi äkkiseltään hämmentää, mutta filmografian valossa se käy hyvin järkeen. 52-vuotias australialainen on urallaan omistautunut kertomaan tarinoita nuorista naisista elämän käännekohdissa.

Somersaultissa (2004) kotoaan karkaava, seksuaalisesta suuntautumisestaan epävarma teini kamppailee tunteidensa ilmaisemiseksi. Sisarusten johdattaminen toisen maailmansodan lopulla halki hajoavan Saksan pakottaa Loressa (2012) orpotytön arvioimaan uusiksi sokeaa uskollisuuttaan kaikkea aiemmin tuntemaansa kohtaan. Berlin Syndromessa (2017) reissaava valokuvajournalisti huomaa intohimoisen yön jälkeen olevansa vankina vielä äsken mukavan ja karismaattisen englanninopettajan asunnossa.

Kostajien perheenjäsenenä Johansson on omaksunut täydellisesti traumaattisissa muistoissa liikkuvan superagentin monitahoisen, herkän kauniin ja motivoituneen määrätietoisen roolin. Ensiesiintymisestään Iron Man 2:n (2010) hyperseksualisoituna S.H.I.E.L.D.-viettelijänä sielukiven vaatimaan uhriin Avengers: Endgamessa (2019) maailman ja ennen muuta ystäviensä vuoksi.

Miljardööri-insinööri Tony Starkin ja jousiampuja Clint Bartonin tavoin Natashalla ei ole Strangen maagisia voimia tai Thorin yliluonnollisia kykyjä. Punaisen Huoneen huippusalaisessa koulutuskeskuksessa KGB:n ammattitappajaksi aivopesty Natasha hallitsee kuolettavat muuvit, valepuvut sekä korkeateknologiset sähköshokkiaseet.

Tiukkaan nahka-asuun ja tainnutusrannekkeisiin sonnustautuva punatukka on aiemmin saanut siivota poikien jälkiä moottoripyörän selässä Glock 26-tuplapistoolit paukkuen. Viimein vakan alla pidetty potentiaali toteutuu kokonaisuudessaan. Shortland antaa Natashan määrätä tahdin joka tilanteessa, mutta näyttää kidutetun ja steriloidun sankarin vikoineen silti täysin inhimillisenä.

Black Widow sijoittuu ajallisesti Captain America: Civil Warin (2016) ja Avengers: Infinity Warin (2018) välimaastoon. Kostajien huikean akrobaattinen yhteenotto Leipzig/Hallen lentoasemalla on passittanut pirstaloituneesta poppoosta puolet pakosalle tai lusimaan merelle Lautaksi kutsuttuun erikoisvankilaan. Ulkoministeri Thaddeus "Thunderbolt" Rossin (William Hurt) joukoilta maan alle kadonnut Natasha joutuu kohtaamaan ovelle tupsahtavan menneisyytensä virheet USA:n hallinnon jahtaamana lainsuojattomana.

Hollywood-linssin läpi sarjakuvia katsovan Marvel Studiosin pomolta, luovalta tuottajavisionääri Kevin Feigeltä löytyy disneyfikaatiosta huolimatta taito kanavoida ja törmäyttää supersankareita menestyksekkäästi ja tunnistettavasti odottamattomiinkin genreihin. Toisin kuin yksitotisesta DCEU:sta, joka kaatui Zack Snyderin messiaaniseen maailmanlopun synkistelyyn.

Thorin (2011) teema asgardilaisten ristiriitaisesta veljeskateudesta on kuin suoraan Shakespearen kuningasnäytelmistä. Hullunkuristen ryöstöjen mittakaava ulottuu pienimuotoisempien Ant-Man-elokuvien aikamatkustavista ja kokoa muuttavista Pym-hiukkasista kosmoksen rajoilla kasarihittikasetin rytmissä rokkaavien hylkiöiden Guardians of the Galaxy-avaruusoopperaan.

Esikuvalleen uskollisin Captain America: The First Avenger (2011) vetää klassisena sotaelokuvana kunniakkaasti kättä lippaan moraalikompassiltaan erehtymättömälle supersotilaalle, joka haluaa etulinjaan rökittämään Hitlerin eikä vain patsastella henkeä nostattavissa paraateissa ja kannustaa kansalaisia ostamaan sotaobligaatioita. Jatko-osassa Captain America: The Return of the First Avenger (2014) korostuu Robert Redfordin roolia myöten 70-luvun salaliittoelokuvien vainoharhainen ilmapiiri.

Neuvostoliittoa ei enää ole olemassa, mutta vihollisena säilyy lastensa kehoja ja mieliä yhä julmasti kontrolloiva Äiti-Venäjä, jonka helvetillisiin syövereihin tie Norjan ja Unkarin kautta ennen pitkää Black Widow'ssa vie. Hruštšoville lojaalina femme fatalena Tales of Suspense-lehden numerossa 52 vuonna 1964 esitelty Madame Natasha on kiinteästi kylmän sodan ajan tuote, kuten James Bond.

Niinpä läppärin näytöllä pyörii kohtaus Roger Mooren Kuuraketista (1979). Takaa-ajo panssariajoneuvolla kaupunkiruuhkassa kumartaa 007 ja kultaisen silmän (1995) tankkirallille pitkin Pietarin katuja. Marvel-konkari Jac Schaefferin ja tulokas Ned Bensonin tarinan pohjalta operoiva veteraanikäsikirjoittaja Eric Pearson on päättänyt ladata "viimeiselle keikalle" käytännössä kaikki globaalin vakoilun brändit John le Carrésta Ethan Huntiin ja Jason Bourneen. Toiset viittauksista ovat ilmeisempiä, osa hienostuneempia.

Onneksi murtuvien raajojen, balettimaisen ilmaan huitomisen, lumivyöryjen, vankilapakojen, romahtavien rakennusten ja paikoin jopa groteskin verenvuodatuksen kainaloon mahtuu tasapainottavia hiljaisia hetkiä. Korkeaoktaaninen agenttiseikkailu on myös kuivan humoristinen kuvaus kiusallisen dysfunktionaalisesta perheestä, jonka täytyy selviytyäkseen valehdella jatkuvasti. Rakkauden tai trauman jakamiseksi ei kuitenkaan tarvita yhteisiä geenejä. Tärkeintä on katkaista kivun kierre ja pysyä sydämessään vahvana.

Peitetehtävissä huomaamaton on hyvä. Vielä vuonna 1995 nuori Natasha (Ever Anderson) sekä pikkusisko Yelena Belova (Violet McGraw) viettivät seesteistä, huoletonta amerikkalaista lapsuutta Ohion aurinkoisessa esikaupunki-idyllissä kasvattivanhempiensa Alexei Shostakovin alias Punavartijan (David Harbour) ja Melina Vostokoffin (Rachel Weisz) kanssa. 

Eräänä yönä isä ilmoittaa, että nelikon on pakattava ja lähdettävä välittömästi. Autoradiossa soi folkrock-laulaja Don McLeanin "American Pie" unelmien hajoamisesta. Töyssyinen pakomatka päättyy Kuubaan. Perhe hajoaa, ja tytöt luovutetaan armottomalle kenraali Dreykoville (Ray Winstone). Lyhyen aikaa Natasha ja Yelena kokivat kulissielämän todeksi, vaikka onnellisimmatkin hetket olivat vakoojien pesässä fiktiota.

Länteen loikannut aikuinen Yelena (Florence Pugh) ilmestyy etsintäkuulutetun Natashan luokse 21 vuotta myöhemmin. Ponnekas pikkusisko on saanut haltuunsa ilmalevitteisen vastalääkkeen Dreykovin feromoniseerumille, jolla fyysisesti, psyykkisesti sekä emotionaalisesti brutaalin ja kurinalaisen koulutusleirin barbaarinen rehtori hallitsee mallimittaisten Mustien Leskien kemiallisesti tahdottomaksi manipuloitua armeijaa.

Natasha kiskotaan takaisin vanhaan maailmaan, kun Dreykov lähettää lettipäiden perään oikean nyrkkinsä, salaperäisen Urakoitsijan (Olga Kurylenko), jonka valokuvarefleksit mukautuvat vastustajien liikkeisiin. Lyödäkseen lopullisesti sadistisen orjuuttajan entisen perheen on palattava yhteen. Valtava tatuoitu nallekarhu Alexei vääntää kättä gulagin pakkasessa, ja silmämeikistä tinkimätön tutkija Melina tekee eläinkokeita syrjäisellä sikatilalla.

Jokainen sivuhahmo kasvaneessa henkilökaartissa syventää ja avaa Natashaa maailmaan. Vaikka side on keinotekoinen, eikä mitään perhettä käytännössä koskaan ollutkaan, vieraantuneilla Natashalla ja Yelenalla on ainoastaan toisensa. Weisz tekee parhaansa äidillisesti hössöttävänä tiedenaisena, mutta Harbour todella herkuttelee "Amerikan virallisen takamuksen" raskaana neuvostovastineena ja rasittavana mieslapsena. Pulskistunut pappa puristautuu Punavartijan univormuun, heittää noloa läppää ja pyrkii voittamaan jokaisen väittelyn.

Jos unohdetaan sukupuolta vaihtanut Power Ranger, joka ei ulkoisesti muistuta tippaakaan sarjakuvien Urakoitsijaa, naisvetoisen vakoojatarinan todellinen hirviö on MCU:n paremmin toteutettuja pahiksia. Varjoista verkkojaan kutova ja maailmanherruutta havitteleva Dreykov ei aivan vedä vertoja Thanokselle, mutta kunnon Bond-konnan lailla toksinen megalomaanikko huvittelee kaatamalla hallituksia ja nauttii kidnapatuille tytöille aiheuttamastaan tuskasta. Ihanteellista Winstone-materiaalia, vaikka aksentti hiukan ontuu.

Johansson ja Pugh ovat häikäisevän hyviä nahistelevina, naljailevina ja silti toisiaan puolustavina kilpasiskoina, minkä ei pitäisi yllättää ketään. Karismaattiset mimmit omistavat roolinsa. Itsevarmuus, myötätunto ja komiikan taju pääsevät virtaamaan vapaasti. Johansson löytää lisää valon ja varjon sävyjä jo valmiiksi hienosti kirjoitettuun ja kehiteltyyn hahmoonsa. Pugh painaa paatosta alas survaistessaan kasvattisisarensa keittiön pöytää vasten, huomauttaessaan Natashan taipumuksesta poseerauksiin tai intoillessaan taktisen liivinsä useista taskuista.

Toiminnan keskelläkin näyttelijäohjaaja Shortland pitää tiimeineen huomion henkilöissä. Stuntit ovat tiiviitä ja sensaatiomaisia, mutta eivät milloinkaan itsetarkoituksellista pieksemistä tai hyppelyä ikkunoista, vaan tarinaa rakenteellisesti eteenpäin kuljettavaa ja hahmojen kehitystä metaforisesti heijastavaa toimintaa. Natashan ja Yelenan taistelutyylit synkronoituvat vähitellen tehokkaaksi yksiköksi. Kummitteleva velvollisuudentunto sulautuu Lorne Balfen scoreen.

Pelkäsin, että viivästynyt ja spin-offien tieltä väistynyt Black Widow tuntuisi suoratoistopalveluun suunnatulta rahastukselta tai sitten hautautuisi toimintaelokuvien massaan. Upeita lokaatio-ottoja ja näyttävää CGI:tä, mutta ei mitää sellaista, mitä ei olisi aiemmin nähty sinisessä kokovartalosukassa vihreää taustakangasta vasten tehtynä.

Huoli pois, sillä Marvelin tulevaa Hawkeye-sarjaa silloittava elokuva on tutuilla arkkityypeillä leikittelevältä Shortlandilta onnistunein mahdollinen joutsenlaulu Johanssonin supervakoojalle. Kuullaanpa siinä suomen kieltäkin. Torille!

Teksti: 2021 Samu Oksanen

 

Seuraa meitä

PINNALLA

The Suicide Squad: Suicide Mission

| 06.08.

DC-roistojen likainen tusina levittää verta ja suolenpätkiä räävittömän tautisessa sarjakuvafilmatisoinnissa.

Lue lisää »

Barking Dogs Never Bite

| 11.07.

Miksi julmuus eläimiä kohtaan provosoi, mutta ihmisten kaltoinkohtelu ei hetkauta, kysyy Bong Joon-hon sysimusta esikoiskomedia.

Lue lisää »

Hiljainen paikka Osa 2

| 11.06.

Hiljaisuus on yhä kultaa teattereihin tarkoitetun kauhuhitin jatko-osassa, josta sopii pitää ääntä.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Free Guy

| 10.08.

Kesän todellisessa yllättäjässä pelimies kyllästyy vähäpätöiseen sivurooliin.

Lue lisää »

The Suicide Squad: Suicide Mission

| 06.08.

DC-roistojen likainen tusina levittää verta ja suolenpätkiä räävittömän tautisessa sarjakuvafilmatisoinnissa.

Lue lisää »

The Ice Road

| 26.08.

Vaikka jää pettää rekkakuski-Neesonin rutiininomaisen toimintatrillerin alta, vihainen harmaakarhu ei osoita hiipumisen merkkejä.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

Caleb Landry Jones ja Henry Hughes

The Outpost Lue arvio »

Gerard Butler

Greenland Lue arvio »

Russell Crowe

Rattiraivo Lue arvio »

Gugu Mbatha-Raw ja Gemma Arterton

Kesämaa Lue arvio »

Devin France

Wendy Lue arvio »

Inja Zalta, Emilia Ares ja Ronen Rubinstein

Follow Me Lue arvio »

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin

After We Collided Lue arvio »

Ellen Hollman

Army of One Lue arvio »

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2021
ISSN 1798-7202