Huolimatta kahden edellisen Batman-elokuvan menestyksestä, ei Tim Burton halunnut ohjata enää saagan kolmatta osaa, vaan siirtyi tuotantokonsultin rooliin. Uudeksi ohjaajaksi kiinnitettiin Joel Schumacher (Rankka päivä).

Tällä kertaa Batmania (Val Kilmer, Pyhimys) työllistää kaksi mielipuolta; Kaksinaama (Tommy Lee Jones, Kaksoismurha) sekä Arvuuttaja (Jim Carrey, Me kaksi ja Irene, The Truman Show). Ja aivan kuin he eivät tahoillaan toimiessaan tuottaisi tarpeeksi ongelmia, päättävät he lyöttäytyä yhteen tuhotakseen Batmanin. Mutta ei Batmaninkaan tarvitse toimia yksin, vaan viimein on Robinin (Chris O’Donnell, Vertical Limit) aika astua kuvaan. Lepakkomiehen alkuvastusteluista huolimatta Robinista tulee varteenotettava kumppani taistelussa rikollisia vastaan. Pakollisessa naisroolissa nähdään Nicole Kidman (Moulin Rouge) psykiatri Chase Meridanina, joka kiinnostuu Lepakkomiehestä muutenkin kuin ammatillisessa mielessä.

Burtonin vetäytyminen pois ohjaajanpallilta oli mielestäni oiva veto, sillä Schumacher tuo sarjaan uutta puhtia palauttaen uskon viittamieheen, joka hiipui edellisosan, Batman – paluu, myötä. Huolimatta vaikuttavasta ja laajasta näyttelijäkaartista, ei elokuvassa ole yhtään turhaa hahmoa, vaan Schumacher pitää narut tiukasti käsissään ja vyöryttää siinä samalla valkokankaalle kaksi tuntia täyttä toimintaa.

Val Kilmer on paras näyttelijä joka koskaan on lepakkotrikoot päälle vetänyt. Astetta luonnollisempana hän on uskottavampi kuin edellisosien Michael Keaton. Sen sijaan Chris O’Donnellin valintaa Robinin osaan en ymmärrä: mielestäni hän on yksi turhimmista ja yliarvostetuimmista näyttelijöistä. Tässäkin roolissa hän on vain ja ainoastaan ärsyttävä. Nicole Kidman tekee sen mitä vaaditaan, samoin Tommy Lee Jones. En ole ikinä pitänyt Jim Carreysta, mutta täytyy myöntää että mies on suorastaan loistava Arvuuttajana haastaen jopa Jack Nicholsonin Jokerin Batman-elokuvien loistavimpana pahiksena.

teksti: © 2002 Kari Glödstaf