Ensi-illloissa elokuvat homoseksuuaalisuuden lähimenneisyydestä ja nykyisyydestä sekä Eurooppaan pakenevien ahdinko Kaurismäen silmin.
Tom of Finlandilla on jokseenkin epäedulliset lähtökohdat: suurelle yleisölle, matalalla ikärajalle tehty elämäkertaelokuva seksuaalipoliitiikan kulttihahmo Touko Laaksosesta, jonka taide oli aikanaan radikaalia, eikä ainakaan valtavirtaista.
Laaksosesta voi hyvin olla kertomatta aivan toisenlainenkin elokuva, mutta premissin huomioiden Dome Karukosken ohjaama taiteilijaelämäkerta onnistuu. Teos myös välttelee kaavamaisuutta ohjaajan historiaan nähden rohkeilla, vapaasti virtaavilla kuvamontaaseilla, elliptisellä leikkauksella ja aikarakenteen melko onnistuneella rikkomisella.
Siksi vain melko, että tarinan uloin kehys on tarpeettoman perinteinen ja turvallinen, kuin kypsälle katsojalle epäluottamuslauseen antava.
Visuaalista festisismiä – tai peniksiä – ei ole luvassa. Mieleen jäävät sen sijaan luontoon sijoittuvat avainkohtaukset ja niiden paikat: öinen, seksin ja sivuvalojen halkoma helsinkiläispuisto, Laaksosen puolison tekemä valinta jonkinlaisessa alkumetsässä, taivaalta laskeutuneen venäläissotilaan puukotus pellolla.
Pekka Strang on erinomainen Touko Laaksosena. Strangin vangitsevasta hymystä syntyy vähitellen historiallinen metonymia, tietävä vinkkaus seksuaalisesti edistyneemmälle ajalle. Vahvimmillaan elokuva onkin intiimeissä tiloissa ja tilanteissa, ja kauniissa lähikuvissaan.
Tom of Finlandin antoisin näkökulma liittyy väkivaltakoneiston merkitsijöiden – univormujen, raskaiden koneiden, korostetun maskuliinisuuden – kääntymiseen vapautuksen kuviksi Laaksosen käsissä; sodan ja alistuksen sublimaatio radikaaliksi taiteeksi, hengen voitto materiasta. Laaksosen taiteelle keskeinen ambivalenssi vihollisen ja innoittajan kaksoiskuvasta esitellään oivaltavasti ja oivalluksia tuottavasti.
Ensi-ilta 24.02.
Hento tuuli käy kadulla, onko se toivoa? Barry Jenkinsin humanistinen kasvudraama pohdiskelee (mustan) maskuliinisuuden ja homoseksuaalisuuden jännitteistä, kipeää suhdetta. Tyyli muistuttaa leikkausta ja kamerakieltä myöten eurooppalaisesta taide-elokuvasta.
Tarina kerrotaan kolmen viipaleen kautta: nuori poika, teini-ikäinen ja nuori mies. Aikahyppyjen välillä toteutunut kausaation ketju ei ole armollinen. Syntyy vaikutelma melkein-kahleista, mutta eri polulle päähenkilön suunnalta päätynyt ystävä sanoo: ei aivan.
Pehmeät, astigmaattiset, kromaattista aberraatiota ja värikohinaa – toisin sanoen erinäisiä “kuvavirheitä” – tuottavat linssit luovat omalaatuisen, hieman epätodellisen tunnelman. Kerronta leijuu kuin nuori päähenkilö aalloilla, ottoisäksi ryhtyneen huumekauppiaan käsien tukemana.
Moonlight purkaa kahlitsevia stereotyyppejä köyhän, rodullistetun alaluokan homofobiasta, muttei opettavaisesti, vaan uutta, vapauttavaa kuvastoa luoden.
Ensi-ilta 10.02.
Pakolaisten tilanne ja entisestään koveneva Eurooppa saivat kaihomielisen Kaurismäen katsomaan hieman uusiin suuntiin. Toivon tuolla puolen on eräänlaista pienimuotoisempaa jatkoa hienolle Le Havrelle.
Elokuvan intimeissä puheenvuoroissa Syyriasta paenneen päähenkilö Khaledin (Syyriassa ja Englannissa näyttelijäoppinsa saanut, herkkä Sherwan Haji) kohtalo todellistuu väkevästi. Ytimiin pelkistetty kaurismäkeläinen kerronta vie näissä hetkissä sotaa pakenevien inhimillisen hädän syvälle tajuntaan.
Epätavallisen ajankohtaisen elokuvan verevyyttä syövät tavanomaista lukuisempien cameoiden ylenmääräinen “facedroppailu” ja Helsingin katutason kuvaus, joka tuntuu paikoin pelkältä Kaurismäki-trooppien kierrätykseltä. Tarinan toisen puoliskon muodostava ravintolayrittäjyyskertomus jää kepeässä leikkisyydessään välillä irralliseksi kokonaisuuden suhteen, vaikka langat toki yhteen sidotaankin. Kerronnan painopistetta olisi toivonut viedyn vielä lisää Khaledin suuntaan.
Timo Salmisen kamera herättää Helsingin eloon murrosvaihetta elävänä satamakaupunkina, jossa myötätunto ja sydämettömyys käyvät kamppailua. Toivon tuolla puolen on selvästi tärkeäksi kurkottava elokuva, josta haluaisi pitää hieman enemmänkin.
Ensi-ilta 03.02.
Teksti: 2017 Aleksi Salonen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA