Campähtävän ja satiirisen scifi-klassikon uusversiossa apinat ovat alistettuja ja ihmiset sortajia.
Campähtävän ja satiirisen scifi-klassikon uusi tuleminen tekee apinoista alistettuja ja ihmisistä sortajia. Alkuperäisen alleviivaava allegorisuus puuttuu, nyt kyse on apinoiden kapinasta. Escapist-ohjaaja Rupert Wyatt kertoo tarinan vähäeleisellä tyylillä, tehosteosasto loistaa.
Asetelmien päälaelleen kääntämisellä jo kuusi elokuvaa innoittanut Pierre Boullen tieteisromaani saa Apinoiden planeetan synnyssä 70-luvun jatko-osia – Pako Apinoiden planeetalta (1971) ja Apinoiden planeetan valloitus (1972) – muistuttavan muodon. Kritiikin tylpähkö terä on kuitenkin kirjaimellinen, se kohdistuu kädellisten koe-eläinkäyttöön ja eläintarhaukseen.
Karismaltaan sivuosaan jääviä ihmisiä ovat James Francon Alzheimer-lääkettä kehittävä tiedemies, taudista kärsivä isä (John Lithgow) ja myötämielinen eläinlääkäri (Freida Pinto). Omapäinen tiedemies testaa lääkeyhtiöprojektin epäonnistumisen myötä lääkettä isäänsä, hyvin tuloksin, ja pelastaa yhden apinavauvan lemmikiksi.
Spartacus on koe-eläinäitinsä muuntogeenit saanut, älyltään lähes ihmisen veroinen Ceasar-simpanssi. Klonkku- ja King Kong-konkari Andy Serkisin ilmeilemä ihmisapina on WETA:lta realismia lähentyvän antropomorfismin taidonnäyte, harvinaisen samaistuttava digihahmo.
Elokuvallisia esikuvia kierrätetään “modernisti”, bongata voi vaikka Charlton Heston -replat apinapahoinpitelijän (Tom Felton) suusta ja muovivapaudenpatsaan Ceasarin käsissä. Kertomusta viedään muuten miellyttävän suoraviivaisesti, mutta palkintoa odottelusta ei seuraa.
Imua haljuun kokonaisuuteen synnyttää kaksi seikkaa: Lithgow’n vetoavasti hahmottelema hiipunut muusikko ja Ceasarin aika dickensiläisessä eläinkodissa. Kumpaankaan ei sitouduta vaadittavalla intensiteetillä. Kateissa on myös johdonmukainen identiteetti; tieteisdraamaksi epäuskottavuus on korkealla, popkorniksi eläinten kohtelu liian synkkää.
Kuten nimestä voi aavistaa, Fox avaa tässä uuden filmisarjan. Aloitusosa on osa vielä syntymätöntä kokonaisuutta. 95-prosenttiset serkkumme ovat alistettuja, murtavat sorron kahleet. Mutta kapina on kuvattu ihmisvinkkelistä, entiset orjat yhä “toisia”. Tarina on siten vailla mieltä.
Lisämateriaalina:
Teksti: © 2011 Aleksi Salonen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA