Romanialainen elokuva oli pitkään todella marginaalista tavaraa muualla Euroopassa, mutta viime vuosien aikana maan elokuvahelmet ovat alkaneet saada jalansijaa muuallakin kuin kotimaassaan. Vuoden 2007 puhutuimpiin ja kehutuimpiin teoksiin lukeutunut 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää on Nicolai Ceausescun hirmuhallinnon aikaiseen Romaniaan sijoittuva kertomus elämästä maassa, jossa pelisäännöt ja yhteiskuntaolot olivat jotain aivan muuta kuin mitä ulospäin annettiin ymmärtää.

Elokuvan perusasetelma on yksinkertainen. Parikymppinen Gabita (Laura Vasiliu) on tullut tahtomattaan raskaaksi ja on päättänyt hankkia abortin. Ongelma on se, ettei Ceausescun aikaisessa Romaniassa moinen ollut sallittua enää 1960-luvun puolenvälin jälkeen. Gabita ja hänen ystävättärensä Otilia (Anamaria Marinca) kääntyvät tuttavansa suositteleman lääkärin (Vlad Ivanov) puoleen, joka lupaakin hoitaa toimenpiteen luottamuksellisesti. Operaatio tulee tehtyä, mutta tytöt joutuvat maksamaan siitä luultua kovemman hinnan.

Tositapahtumien pohjalta syntynyt 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää ei ole helppo elokuva. Olipa katsoja abortista mitä mieltä tahansa, niin ajatuksia Cristian Mungiun ohjaama teos varmasti herättää. Mungiu menee elokuvallaan syvemmälle kuin itse toimenpiteeseen ja nostaa pintaan myös kysymykset vastuusta, moraalista ja toisen ihmisen arvostuksesta: onko oikein, että vain toinen joutuu kantamaan vastuun tapahtuneesta ja maksamaan siitä mahdollisesti vielä moninkertaisen hinnan? Vakavasta aiheesta huolimatta ohjauksen lisäksi myös käsikirjoituksesta huolehtinut Mungiu ei pääsääntöisesti alleviivaa, osoittele sormella tai moralisoi. Lopussa tosin tulee vältettävissä ollut kauneusvirhe, mutta kenties joidenkin mielestä tarina vaatii moisen ratkaisun. Siitä huolimatta 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää on katsojaansa lujaa iskevä elokuva, sillä se näyttää asiat niin kuin ne ovat.

Mungiun ja kuvaajana toimineen Oleg Mutun valitsema toteutustapa on hyvin niukkaeleistä ja pelkistettyä. Kohtaukset ovat muutamaa käsivarakameralla kuvattua jaksoa lukuun ottamatta pitkiä ja viipyileviä ja taustahälynä kuullaan pääasiassa tapahtumista syntyviä ääniä mikä on omiaan lisäämään tunnelman painostavuutta. Kokonaisuudessa ei ole mitään keinotekoista, joten elokuvarealismin perään haikaileville 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää osuu varmasti kohdalleen. Pääosakaksikon näytteleminen on vähäeleisyyden ansiosta aitoa ja sydäntä särkevää: tällaisiin roolisuorituksiin ei kovinkaan moni suuren rahan tähti todennäköisesti edes yltäisi.

Kaksi kohtausta jää elämään vielä pitkäksi aikaa elokuvan päättymisen jälkeenkin. Ensimmäisenä kohtaus, jossa tohtori kertoo epätoivoisille nuorille toimenpiteensä hinnan, toisena koko pitkä jakso, jossa Otilia käy vierailemassa poikaystävänsä Adin (Alexandru Potocean) luona tämän äidin 50-vuotissyntymäpäivillä. Yhdellä otolla, yhdestä kuvakulmasta tallennettu pöytäkeskustelu osoittaa paitsi sukupolvien välisen kuilun, ihmisten maantieteellisen eroavaisuuden sekä sen, ettei ylemmällä luokalla ole hajuakaan alempien yhteiskuntaluokkien elämästä. Otilian kasvoilta välittyvä epätoivo ja ahdistus on aitoa, tähänkö tyhjyyteen hänellä on mahdollisuus astua? Tilanne jatkuu vielä poikaystävän huoneessa, josta Otilia kuitenkin onnistuu lähtemään.

Cannesissa Kultaisella palmulla palkittu 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää on erinomainen elokuva, joka jää varmasti katsojan mieleen. Jos haluaa nähdä valkokankaalla todellista elämää ja oikeaa lähihistoriaa sen alakuloisuudesta ja ankeudesta huolimatta, kannattaa valita tämä elokuva, sillä turhaan se ei ole palkintojaan saanut.

Teksti: © 2008 Kari Glödstaf