Bruce Willis räjähtäneenä poliisina, väärässä paikassa väärään aikaan. Kuulostaapa kovin tutulta. 16 Blocks (2006 Yhdysvallat, Saksa) onkin eräänlainen ”köyhän miehen Die Hard”, johon on lainattu ideoita vähän sieltä sun täältä, mutta enimmäkseen Clint Eastwoodin Luotikujasta ja muutamasta Amerikkaa kohahduttaneesta tosielämän tragediasta. Tosi juttu kuitenkin on, että Die Hard -trilogiaa tulee tosissaan ikävä kun katselee Brucen konttaamista.

Willis on siis newyorkilainen kyttä, Jack Mosley, jolle täsmällisyys ei ole kovinkaan tuttu käsite. Miehelle kipataan surutta kaikenlaiset jämätapaukset kuten erään todistajan kuljettaminen 16 korttelin päähän oikeustalolle. Todistajalla olisi yhtä sun toista kerrottavaa ”New Yorkin parhaimmista” ja sehän ei käy laatuun. Pian kaksikon perässä ovat samat likaiset kytät joiden tekemisiä oikeudessä käsitellään. Aikaa matkaan on 118 minuuttia. Kun luodit sitten alkavat vinkumaan, niin koko uransa kölin ali vetänyt Mosley terästyy kuin napin painalluksesta. Kas kummaa.

Miljoonakaupungissa luulisi pakenemisen tai vähintään katoamisen olevan helppoa, mutta tässä filmissä täysin ylitsepääsemätöntä. Kaupunki tuntuu kovin ahtaalta ja ihmiset yksinkertaisilta. Ison Omenan intensiivisyys on sekin kadotettu. Kun tähän epärealistisuuteen lisätään vielä Mos Defin (Linnunradan käsikirja liftareille) esittämän todistajan turpavärkki, joka porisee kuin samariinijauhe, niin katsojan kärsivällisyyttä koetellaan tosissaan: Takarivin mummokin haluaisi itse käydä pyssyttämässä hölösuutodistajan! Ja kyllä, olen ottanut huomioon, että höpöttäminen ärsyttävällä äänellä on tarkoituksellista! David Morsen (Vihreä maili) naamari hyvä vai paha -poliisiroolissa on sekin yhtä ikääntynyt kuin ohjaaja Richard Donner, joka ei sitten ilmeisesti yli seitsemänkymppisenä malttanutkaan jäädä eläkkeelle.

Vaikka kuinka miettisin, vääntäisin ja kääntäisin niin elokuva on huono. Hengetön ja jopa ennalta-arvattava plagiaatti. Ainoat hymähdykset saa aikaan itsensä rapakuntoon päästänyt Willis, joka totta vie osaa esittää elämänsä ryssinyttä pollaria, jolla munkki käy juuri oikeaan aikaan eikä yhtään aikaisemmin. Turha varmaan sanoa mistä leffoista se ”loppuratkaisu” onkaan ”lainattu”.

Ei muuta kuin hyviä eläkepäiviä, Donner.

teksti: © 2006 Lasse Lepola