Alfredo De Villan sydäntälämmittävä jouluelokuva vie katsojan mukanaan keskelle perhejoulun ihanuutta.
Yllätysten joulu vie katsojan mukanaan keskelle perhejoulun ihanuutta. Tämä Alfredo De Villan ohjaama jouluelokuva lämmittää sydäntä, antaa joulumielen ja irtaannuttaa arjen velvollisuuksista.
Elokuvassa eletään joulun aikaa Chicagossa. Lumi peittää maan, joululaulut soivat ja talot on koristeltu kirkkain värivaloin. Kaikki Rodriguesin perheen jäsenet ovat matkustaneet pitkien matkojen takaa juhlistamaan vuoden tärkeintä pyhää vanhempiensa kotiin. Puertoricalaiselle perheelle on tärkeää kokoontua yhteen edes kerran vuodessa, koska yhdessäolo merkitsee heille paljon. Tapahtumarikkaan jouluviikon aikana kunnioitetaan perinteitä, paljastetaan salaisuuksia ja vahvistetaan perhesiteitä. Tällä kertaa joulun aika tuo mukanaan myös roppakaupalla yllätyksiä, niin hyviä kuin huonojakin.
Yllätysten jouluun on saatu mukaan paljon nimekkäitä näyttelijöitä sekä elokuvista että televisiosarjoista. John Leguizamo (Moulin Rouge), Freddy Rodriguez (Mullan alla ja Ruma Betty), Debra Messing (Will & Grace) ja Alfred Molina (Vaaleanpunainen pantteri 2) johtavat tämän hauskan elokuvan näyttelijäkaartia. Näyttelijöiden keskinäinen kemia toimii ja huomaa selvästi, että he kaikki ovat aiemmin näytelleet komedian parissa. Jo tietynlaiset ilmeet ja eleet tekevät tilanteista hauskoja.
Perhesuhteet ja niiden ongelmallisuus ovat tämän elokuvan tarinan keskiössä. Etenkin lasten ja vanhempien suhde ja sen suuri merkitys puertoricalaisille tuodaan vahvasti esille. Perheen ulkopuolisten, jopa lasten puolisoiden, täytyy kovalla työllä ansaita paikkansa perheessä. Elokuvassa seurataan erityisen tarkasti periamerikkalaisen uranaisen Sarahin (Debra Messing) ja Anna-anopin (Elizabeth Peña) suhteen kehittymistä. Anna toivoisi jo lapsenlapsia esikoispojaltaan, mutta Sarah ei koe vielä olevansa valmis luopumaan noususuhdanteisesta urastaan lasten takia. Muilta osin henkilöiden väliset suhteet jäävät kovin pinnalliselle tasolle. Kaiken kaikkiaan Yllätysten joulun tarina on hyvin tavanomainen ja moneen kertaan nähty. Tarina ei tuota suoranaista pettymystä, mutta ei myöskään yllätyksiä.
Yllätysten joulu tarjoaa kevyttä joulun ajan viihdettä. Se sopii hyvin tilanteeseen, jossa pahinta kinkkupöhötystä yritetään sulatella jo kolmannella rasiallisella suklaakonvehteja.
DVD: FS Filmin julkaisussa 16:9 anamorfisen laajakuvan laatu vaihtelee elokuvassa, mutta pääosin saavuttaa keskinkertaisen tason. Elokuvan äänimaailma, ääniformaattina Dolby Digital 5.1, saavuttaa myös hyvän perustason.
DVD:llä ei ole lisämateriaaleja.
Teksti: © 2009 Heta Kämäräinen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA