Sykähdyttävä animaatiodokumentti pureutuu Lähi-idän konflikteihin henkilökohtaisesta näkökulmasta.
Israelilaisen Ari Folmanin omaelämäkerrallinen animaatioelokuva Waltz with Bashir on kiehtova kurkistus Israelin ja Libanonin väliseen sotaan 80-luvulla tekijänsä silmin. Elokuva värittää ristiriitaisia tunteita herättäneen sodan valkokankaalle tyylitellyn animaation ja monipuolisen ääniraidan kautta.
Tarina alkaa, kun päähenkilön – joka on siis ohjaaja itse – ystävä kertoo tälle omituisesta unestaan, jossa 26 raivotautista koiraa ajavat tätä takaa pitkin katua. Uni linkittyy 20 vuoden takaiseen sotaan, jossa miehet ovat palvelleet yhdessä, mutta josta ohjaaja ei muista mitään. Kadonneiden muistikuvien kaipuussa ohjaaja lähtee haastattelemaan ihmisiä, joiden kanssa tietää tai uskoo jakaneensa sotakokemukset, hiljalleen päästen lähemmäksi koko kuvan aukeamista.
Ohjaajan ja haastateltavien tarinat avaavat valkokankaalle rakenteeltaan epäkoronologisen palapelin, jonka osaset hiljalleen elokuvan edetessä asettuvat paikoilleen ja kohtaukset löytävät merkityksensä. Ja juuri näissä kohtauksissa on Waltz with Bashirin voima: elokuva on visuaalisesti paikoin häikäisevän tyylikäs, ja osuvasti valittu, sopivasti koneistettua modernia ja perinteisempää klassista musiikkia yhdistävä ääniraita tukee kuvaa hengästyttävällä intensiteetillä.
Kun aiheena on Lähi-idän sota, nousee tekijän tai tekijöiden poliittinen asennoituminen tärkeäksi tekijäksi. Folman on pyrkinyt väistelemään suorasukaista asennekoulutusta suuntaamalla fokuksensa enemmän henkilökohtaiseen muistinpalautuksen ritsiretkeensä, mutta ei sittenkään malta olla tekemättä kannanottoa. Elokuvan päättävä aidosta TV-kuvasta koostettu montaasi on selkeä ja tietoinenkin tyylirikko, joka sitoo muuten fantasiamaisemissa liikkuneen tarinan todellisuuteen kouriintuvalla tavalla.
Kerronnallinen poikkeavuus on kuitenkin sallittavaa, kun kontekstina on tapaus jossa jopa 3500 palestiinalaista teloitettiin israelilaisten valvovan silmän alla. Waltz with Bashir on ohjaajansa henkilökohtainen manifesti ja pyrkimys saattaa irtonaiset muistinpätkät ja katkonaiset ajatukset synteesiin, tilaan jossa kokonaiskuva on riittävän hahmottunut jotta menneisyyden aukot eivät enää häiritse ja tapahtunut on mahdollista prosessoida.
Elokuvan taustalla onkin Folmanin hakeutuminen nelikymppisenä psykoterapiaan, jossa mies ensimmäisen kerran tajusi kuinka paljon hän on menneisyydestään pyyhkinyt. Waltz with Bashirilla hän on halunnut tuoda nämä tukahdutetut muistot paitsi omaansa, myös katsojan tietoisuuteen. Siinä ohjaaja on onnistunut, palkintonaan niinkin triviaali asia kuin Oscar-ehdokkuus parhaasta vieraskielisestä elokuvasta.
DVD: Future Filmin julkaiseman DVD:n kuvaformaatti on anamorfinen 1.78:1 laajakuva, ja ääniraitana toimii Dolby Digital 5.1. Kuva ja ääni ovat kirkkaita ja virheettömiä.
Lisämateriaalina on making of -dokumentti, elokuvan traileri ja poistettuja kohtauksia.
Making of on 84 minuutin kestossaan massiivinen katsaus elokuvan tekemiseen. Ääneen pääsevät kaikki elokuvan tekoon osallistuneet, ja projektin eteneminen kerrataan hyvin alusta loppuun asti. Juuri tällaisia laajoja dokumentteja kaipaisi enemmänkin, sen sijaan, että eri osiot on silvottu omikse segmenteikseen.
Teksti: © 2009 Anton Vanha-Majamaa
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA