Ruudinkatkuinen järjestelmän sairaskertomus on favelojen rankkaan arkeen sijoittuva älykäs toimintaelokuva.
Rio de Janeiro. Päästä varpaisiin korruptoituneita poliiseja. Ihmisoikeusjulistuksilla takamuksensa pyyhkiviä laillistettuja väkivallan ammattilaisia. Kouluttamattomia huumekauppiaita. Lukemattomia nimettömiä uhreja. Tropa de Elite 2 – Eliittijoukot esittelee synkeän tilanteen vailla synnittömiä ratkaisuja.
Järjestelmän tasolle yltäviä ongelmia tylyn armottomasti käsittelevä ohjaajakäsikirjoittaja José Padilha ei tällä kertaa mässäile väkivallalla ja kiduttamisella samalla tavalla kuin äärioikeistolaiseksi fantasiaksi moititussa Tropa de Elitessa. Kukkahattutätien ja muiden sisälukutaidottomien iloksi jatko-osassa oikeutuskeskustelua avataan myös dialogilla.
Voimakkaalla intensiteetillä etenevä ja rujoudellaan kouriva slummikuvaus on pohjimmiltaan moraalinen dilemma. Liipaisinherkät erikoisjoukot kieltämättä tekevät tulosta, mutta keinovalikoima on kaukana ylväästä ja hyväksyttävästä. Jos katsoja ei itse pysty kyseenalaistamaan kuvien antia, voi lopputulos vaikuttaa yksiulotteiselta.
Favelojen ongelmien monikerroksisuutta avataan jatko-osalle tyypilliseen tapaan laveammin kuin edellisessä osassa. Hämmästyttävää kyllä, enemmän on parempi. Uusien kasvojen avaamat näkökulmat sokeroivat kakkua kuin The Wiren kausittaiset lisäpalikat kuten kunnallispolitiikka ja journalismi.
Brasilissa kaikkien aikojen menestyneimmäksi elokuvaksi noussut Tropa de Elite 2 voi närkästyttää monia, eikä vähiten Rio de Janeiron eliittiä. Vaikka kyse on – kuten heti alkuun tehdään selväksi – fiktiosta, on vallankahvassa roikkuvien kuvaus tylyä, jopa nihilististä. Ensemblemaiseksi kasvava hahmogalleria on täynnä niin sanotusti pahoja ihmisiä. He pysyvät kuitenkin loppuun asti ihmisinä, eivätkä latistu hirviöiksi.
Kertojaäänen turhan taajaa käyttöä lukuun ottamatta toimintadraama kieltäytyy helpoista ratkaisuista. Sen pallottelu ihmiskasvoisen vasemmiston ja pääkallon nimeen vannovan oikeiston välillä päätyy ratkaisemattomaan. Kumpikaan äärilaita ei selviä omillaan. Pulmat ovat liian laajoja ja syvällä, että niitä voitaisiin menestyksekkäästi ratkaista vain kovilla tai pehmeillä arvoilla.
Yhtä aikaa kaunistelematta ja tyylitellysti kuvattu kerronta tähtää ennen muuta kohti arkirealismia. Tässä ohjaaja Padilha myös onnistuu, sillä aidoilla kujilla tallennetut katukuvat sykkivät elämää, epätoivoa ja kohdistamatonta vihaa. Tarina on täynnä räjähdysherkkää tunnelmaa, joka takaa monia sähäkköjä käänteitä ja riipivää epätietoisuutta.
Tropa de Elitet ovat keskenään sekä samanlaisia että erilaisia – toisiinsa nojaavia ja täydentäviä. Ruudinkatkuinen järjestelmän sairauskertomus ei tarjoa yksittäisiä sukat akselinsa ympäri pyöräyttäviä äksönkohtauksia, mutta sen hektisyys, ihmisläheisyys ja ajatuksia herättävät tilanteet nostavat verihurtan tavoin elinympäristöään purevan eettisen pohdinnan genrevalioiksi.
Lisämateriaaleja julkaisu ei sisällä.
Teksti: © 2011 Jouko Luhtala
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA