Suljettu saari

Ohjaus Martin Scorsese
Näyttelijät Leonardo DiCaprio, Michelle Williams, Mark Ruffalo, Ben Kingsley, Patricia Clarkson, Emily Mortimer, Jackie Earle Haley, Max von Sydow, Elias Koteas, Ted Levine
Maa Yhdysvallat
Pituus 140 min
Ikäraja 15 vuotta
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2010 Paramount Pictures, Phoenix Pictures, Sikelia Productions, Appian Way ja Paramount Home Entertainment Finland.

Hanki omaksi

• Kuva 3
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Suljettu saari alkaa otoksella lautasta, joka työntyy vaivoin esiin sumun keskeltä. Leikataan Leonardo DiCaprion merisairaisiin kasvoihin, joita hän huuhtoo kylmällä vedellä. Liittovaltion poliisit Teddy Danniels (Dicaprio) ja Chuck Aule (Mark Ruffalo) ovat saapumassa suljetulle vankimielisairaala-saarelle tutkimaan vaarallisen potilaan katoamista. Saari täyttää laajakuvan.

Avausjakson kuvakerronta vetäisee tarinan syvyyksiin ihailtavalla voimalla. Robbie Robertsonin elokuvaa varten kokoama musiikkiraita on sen parina välttämätön. Muun muassa György Ligetin ja Krzysztof Pendereckin modernistista, Gustav Mahlerin jälkiromanttista ja Max Richterin nykyklassista yhdistävä musiikki paitsi rakentaa pelkoa ja ahdistusta, toimii myös musiikkihistoriallisena paralleelina kertomuksen aiheille. Siinä toisintuu Martin Scorsesen psykologisen trillerin tärkein jännite, jälkigoottilaisen kauhuromantiikan ja tapahtuma-ajan Kylmän sodan paranoian vuorottelu.

Dennis Lehanen romaaniin perustuva Suljettu saari on Scorseselta tervetullut avaus fantasian ja toden vastakkainasettelua purkavaan kokeellisempaan suuntaan. Itse saari nousee tietysti metaforaksi päähenkilönsä psyykelle: sen suljetut osastot, väkivaltaiset rajuilmat ja vankilan työntekijöiden vihamielisen sulkeutuva asenne vahvistavat ja moniulotteistavat suoraviivaisen narratiivin latauksia.

Kuten Lehanen romaani, ei filmatisointikaan ole pohjimmiltaan täysin vakava. Vankilasaaren asukeista monet ovat b-kauhun tapaan tyyliteltyjä friikkejä. Protagonistia vaivaavat kuiskaukset käytävillä ja menneisyyden haamuista muistuttavat painajaisunet ovat nekin paikoin korostetun kömpelöitä, pulp-henkisiä. Toistuvat, manipulaation epäillyksen nostattavat päähenkilön muistokuvat Daschaun kuolemanleiriltäkin asettuvat lopulta luontevasti elokuvan notkeaan, leikkisäänkiin tyyliin.

Toimivasti näyttelijävetoinen kerronta nojaa kaikkien keskeisten näyttelijöiden onnistumisiin. DiCaprio on intensiivinen, mutta syvemmällä, maanisen itsepäisellä tavalla, joka nostaa hänet Christian Balen tapaisten miestähtien yläpuolelle. Mark Ruffalon ilmaisun tietty vaatimattomuus sopii täydellisesti DiCaprion pariksi. Tarinankuljetushahmojen näyttelijäsuorituksissa Ted Levinen lyhyt rooli vankilan nihilistisenä turvallisuuspäällikkönä on muistettava.

Osa Scorsesen maneereista herättää edelleen hieman kysymyksiä, alun nopeat panoroinnit tuntuvat lähinnä irtonaisilta. Päällimmäinen vaikutelma on silti, että yhteistyö leikkaaja Thelma Schoonmakerin ja kuvaaja Robert Richardsonin kanssa saavuttaa nyt viime vuosien töihin nähden puhtaamman, väkinäisyydeltä vapaan tyylin.

Unissa toistuu putoava tuhka ja lumisade, valuva vesi. Melko näppärästi, erään unijakson tapatumat selittyvät osin, mutteivat kokonaan päähenkilön päälle valuvalla vedellä. Suljettu saari onkin fantasiajaksoineen erikoinen perillinen 60-luvun lopun Yhdysvaltain paranoidille elokuvaperinteelle. Sen herättämät kysymykset sirpaloituvat yhteiskunnallisen epäluulon lisäksi psykologisiin ja käsitteellisiin, ja pulp-kosketukset asettavat itse elokuvan vakavasti ottamisen kyseenalaiseksi.

Dannielsin viimeiset sanat elokuvassa viittaavat sen keskipisteeseen, kysymykseen hirviön luonteesta. Loppuratkaisu, jonka aikana käytetyt sanankäänteet saavat hetkellisesti kyseenalaistamaan kokonaisuuden mielekkyyden, on uskoakseni tosiasiassa kypsä. Teennäisyys ei kaada kokonaisuutta, koska Suljetun saaren teennäisyys osoittautuu taiteellisesti motivoiduksi.

Näennäisesti klassisen loppukäänne-elokuvan tunnusmerkit täyttävä rakenne heittää juuri Danielsin vuorosanoilla ei-toivotun varjonsa täydellisen sulkeuman päälle. Kerronnallinen vieraannuttavuus on keino, jolla murtaudutaan irti Hollywood-elokuvan perimmäisestä epätodellisuudesta. Danielsin viimeinen kysymys ei lukitse tarinan arkkua, vaan päinvastoin avaa elokuvan ajatukset todellisuudelle.

DVD: Paramount Home Entertainment Finlandin julkaisun 2.35:1 -anamorfinen laajakuva sisältää useita vikoja: pystysuuntaista astigmaattisuutta, pehmeyttä ja runsasta kohinaa. 5.1 Dolby Digital -ääniraita on hieman rahiseva ja ulottuvuudeton. Ei lisämateriaalia.

Teksti: © 2010 Aleksi Salonen