Geenimuuntelun ja tieteen etiikan lisäksi mm. vanhemmuutta käsittelevä tarina on genrejen sekoitus.
Splice on aiheensa mukaisesti itsekin hybridi. Se on sekoitus tieteiselokuvaa, trilleriä, draamaa ja kauhua. Paikoin elokuva saa myös koomisia vivahteita, vaikka musta huumori pidetäänkin visusti aisoissa. Lopputulos on fuusio hidasta ja muutamiin päähahmoihin keskittyvää kerrontaa, hiipivää odottelua ja vain hetkittäin räjähtävää toimintaa ja visuaalisia taidonnäytteitä.
Elokuvallaan Cube (1997) läpilyönyt Vincenzo Natali onnistuu yhdistelmällään kohtalaisen hyvin. Kenties Splice on kuitenkin joitakin vuosia myöhässä synnyttääkseen aivan niitä tuntemuksia, joihin se pyrkii, vaikka lienee toisaalta tehostevaatimusten osalta aiheellista, että Splice tehtiin vasta nyt.
Splice on ohjaaja-käsikirjoittaja Natalin kauan kypsyttelty idea, joka sai alkunsa vuonna 1997 maailmaa shokeeranneista kuvista, joissa hiirellä kasvaa selässään ihmisen korvaa muistuttava rustomuodostelma. Yhdessä Antoinette Terry Bryantin ja Doug Taylorin kanssa kirjoitettu tarina syventyy polemiikkia herättäneeseen aiheeseen geenimuuntelusta sen polttavimman aiheen eli ihmisen DNA:n manipuloinnin kautta.
Kunnianhimoinen nörttikaksikko Clive (Adrien Brody) ja Elsa (Sarah Polley) rakentaa suuren lääkeyhtiön rahoittamassa laboratoriossaan eri eläinlajien DNA:sta koostettuja olioita. Suunnitelmissa siintää kuitenkin myös ihmisen ja eläimen hybridi, jonka pariskunta saattaa salaa alulle rahoittajan keskittyessä tuotantoa edistäviin löydöksiin.
Cliven ja Elsan nimet viittaavat vuonna 1935 valmistuneessa Frankensteinin morsian -elokuvassa näytelleisiin Colin Cliveen ja Elsa Lanchesteriin. Kieltämättä Splice muistuttaa muutenkin mieliin monia aiempia hirviöelokuvia suorasukaisessa tavassaan kyseenalaistaa ihmisen oikeutta sekaantua luontoon.
Splice on kuitenkin paitsi tieteellisen toiminnan eettisyyttä pohtiva ja ennen kaikkea juuri ihmisen hirviömäisiä luonteenpiirteitä luotaava myös vanhemmuutta erikoisella tavalla tutkiva elokuva. Tässä mielessä etenkin Elsan hahmosta on rakennettu varsin mielenkiintoinen.
CGI-tekniikka toimii elokuvassa saumattomasti. Delphine Chanéac on tiedemiesten luomana Dreninä painajaismaisen kaunis. Naaraspuolisessa lajikkeessa yhdistyvä lapsenomaisuus ja seksuaalisuus ovat nekin osaltaan Splicen levottomuutta herättäviä piirteitä.
Splicen osalta on siis hiukkasen vaikea sanoa onko se lintu vai kala. Vaikka elokuvassa on runsaasti hyviä elementtejä, saattaa se vaikuttaa joko liian hitaalta ja tylsähköltäkin tai vaihtoehtoisesti käsitellä teemoja ja kuvaa, jotka ovat osalle katsojista liian häiriintynyttä materiaalia.
Teksti: © 2010 Marjo Eskola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA