Kolmesta jaksosta on koottu erikoisversio, jossa terrorismin vastaista sotaa käydään mielikuvituksessa.
South Park (1997—) on tunnettu poliittisesta poleemisuudestaan, mutta rehellisimmillään ja sitä myöten parhaimmillaan sarja on näykkiessään populaarikulttuuria, minkä mestari Trey Parker on.
Tämä siksi, että tekijät eivät oikeasti räksytä joka suuntaan. Nihilismi on taittovirhe, agenda on olemassa. Ytimenä on libertaristin maailmankatsomus, johon tarvittaessa miksataan konservatiivista äksyilyä.
Kyse on ivasta, jonka sanoma on pohjimmiltaan moralistinen ja miksei myös populistinen. Kammottavimmillaan se esitetään jonkun southparkilaisen pikkulapsen monologina juuri ennen jakson loppua: tässä yksinkertainen ratkaisu vaikeisiin kysymyksiin, miksei tyhmä maailma kuuntele.
Sarjan selkeimmät hairahdukset ovat ideologian ohjaamia hairahduksia. Erinäisiä uskomuksia vastaan vyörytetyllä pilkalla korostetaan järjen mahtia, mutta samaan hengenvetoon naurunalaiseksi saatetaan myös ilmastonmuutos (tässä lisämateriaalina tuleva Manbearpig-jakso) ja luonnonsuojelu. Varmaa on vain Janus-kasvoisten tekijöiden usko omiin kykyihinsä, randilainen nerokultti.
Herääminen South Parkin agendaan lienee tuttu juttu. Muuttuja on ikä. Sarjan alkaessa hypoteettinen 80-luvulla syntynyt katsoja oli nuori, johon vetosi härskiys, kielletty luonne. Kasvun myötä poliittiset tasot alkoivat tehdä itsensä näkyviksi. Nyt sitä seuraa hieman kiusaantuneena.
Mutta tämä pätee läpipolitisoituneisiin jaksoihin. Ja osin nyt ilmestyneeseen South Park Imaginationlandiin, joka on koottu kolmesta aiemmin ilmestyneestä osasta.
Populaarikulttuuriviitteillä kyllästetyssä juonessa terroristit ovat hyökänneet mielikuvitukseen, millä nokkelasti tarkoitetaan sitä, että tosielämän terroristit ovat ottaneet panttivangikseen sanan- ja ilmaisunvapauden. Tästä tekijöillä on omakohtaista kokemusta.
Yhtä tyhmästi käyttäytyy Yhdysvaltain armeija, joka South Parkissa ja sen jatkoilmiöissä (muun muassa Team America: World Police, 2004) näytetään barbaarisina asehulluina. Heidän ratkaisunsa on räjäyttää ydinpommi mielikuvituksessa, mistä voidaan kirjoittaa uusi luku töppäilykirjaan Sota kohdetta X vastaan.
Koko paketin toinen loimilanka on niin ikään hullu. Cartman, diktaattoreja palvova psykopaattinen skidi, on tehnyt vedon Kylen, juutalaisen järjen äänen, kanssa. Kyle on lupautunut nuolemaan Cartmanin palleja, jos haltijoita on olemassa. Haltijoita onkin olemassa. Cartman janoaa oikeutta.
Kuten aloituskappaleessa on todettu, parhaimmillaan sarja on parodioidessaan. Saumattomasti erinäiset viitteet nivotaan juoneen muuttumatta kuitenkaan sketsishow’ksi. Tässä käsittelyyn päätyy muun muassa Gladiaattori, Tähtien sota ja Pelastakaa sotamies Ryan.
Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA