Roman Polanski - Wanted and Desired

Ohjaus Marina Zenovich
Näyttelijät (itsenään) Roman Polanski, Roger Gunson, Douglas Dalton, Samantha Geimer, Laurence J. Rittenband
Maa Yhdysvallat / Iso-Britannia
Pituus 100 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2008: Antidote Films, BBC, Graceful Pictures ja Cinema Mondo.

Etsi CDONista

• Kuva 5
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p1-5">1</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Suomeen mutkan ja ajankohtaistapahtumien kautta saapunut Roman Polanski – Wanted and Desired (2008) keskittyy kuvaamaan nimihenkilönsä elämää yhden kiintopisteen, vuoden 1977 raiskausoikeudenkäynnin kautta. Dokumentti ei aiheestaan huolimatta revittele, vaan pysyttelee yhden haastateltavansa sanoin pitkälti “faktoissa”.

Roman Polanski (Rosemaryn painajainen, 1968; Chinatown, 1974) syyllistyi vuonna 1977 tarjoamaan huumeita silloin 13-vuotiaalle Samantha Geimerille ja harrastamaan seksiä nuoren tytön kanssa. Polanskin mukaan teko oli molemminpuolinen, Geimer yritti kuitenkin vastustella ohjaajan yrityksiä. Tämän suurempaa selvyyttä ei dokumentti skandaalin aiheuttaneesta tapahtumasta anna. Tapahtumasta ja etenkin sitä seuranneesta huomiomyllystä tuolloin järkyttynyt Geimerkaan ei dokumenttia varten tehdyissä haastatteluissa ilmaise asiaa tarkemmin.

Sensationalismin vastalääkkeeksi tehty elokuva ei olekaan olemassa Jack Nicholsonin poissaollessa tämän kodissa tapahtuneita rikoksia ja rikkomuksia kerratakseen, vaan selitääkseen sitä, mikä mediahistorian muistissa on virheellisesti jäänyt taka-alalle. Polanskin tekojen vääryydestä riippumatta, keskeiseksi paljastukseksi tulee Polanskin oikeusjutun tuomarina toimineen Laurence J. Rittenbandin moraaliton toiminta.

Itseensä ja mediaan rakastunut Rittenband teki Polanskin oikeudenkäynnistä mediasirkuksen ja oikeudellisen farssin. Asian todistavat kattavissa haastatteluissa Polanskia puolustanut Douglas Dalton ja syyttäjä Roger Gunson. Polanskin pako Yhdysvalloista oikeudenkäynnin loppuvaiheilla ei tosiasioiden valossa vaikuta itsessään lainkaan yllättävältä, näin toteaa jopa syyttäjä Gunson.

Tärkeimpiä tyylillisiä ratkaisuja ohjaaja Marina Zenovichiltä ovat kertojaäänen käyttämisen välttäminen ja se seikka, ettei Polanskia itseään haastatella lainkaan dokumenttia varten. Laajasti ohjaajasta esillä oleva arkistomateriaali tekee selväksi, että jälkimmäinen seikka on hyväksi. Näin elokuvantekijät eivät itse ole imeytyneet siihen pohjattomaan raadollisuuden suohon, johon lukemattomat Polanskia haastatelleet toimittajat ovat.

Kantaaottamattomilla väliteksteillä vältetään pitkälle tuomitsevuus suuntaan tai toiseen, sikäli pyrkimys dokumentaarisuuteen on otettu vakavasti. Toki etenkin musiikilla dramatisoitu elokuva tietyn kannan ottaa, mutta se vaikuttaa todistusaineistoon nähden melko kohtuulliselta. Sen mukaan tämän taitavan ja elämää täynnä olevan, useita traagisia tapahtumia kestäneen ohjaajan elämä ei tyhjene tuohon yhteen hetkeen vuonna 1977.

Polanski on kuin se fiktiivinen Paul Gauguin, josta puhutaan filosofian oppikirjojen esimerkkitehtävissä. Tekeekö yksi paha teko hänen taiteestaan arvotonta, pitäisikö suoraselkäisten välttää ehdoitta hänen teoksiaan? Dokumentti antaa riittävästi aineistoa, niin että katsoja voi tehdä omat päätelmänsä.

Tuomari Rittenbandin harjoittaman häikäilemättömän oikeuslaitoksen väärinkäytöksen lisäksi tullaan sivunneeksi muun muassa median valtaa todellisuuden muokkaajana, eurooppalaista suurmiesten poikkeuksellisuuskulttia ja yhdysvaltalaisen rasismin ja kaksinaismoralismin ilmentymiä. Näihin ulottuvuuksiin olisi voitu syventyä enemmän.

Tärkeimmät asianosaiset edesmennyttä Rittenbandia lukuunottamatta saavat esittää näkemyksensä, joita on valittu sopivasti eri kantoja edustamaan. Jämäkkä ja asiallinen dokumentti on mediahistoriasta kiinnostuneille hyvä oppitunti.

DVD: Anamorfinen 1.78:1 -laajakuva on dokumentaarisen materiaalin sallimissa rajoissa todella terävä, ainoastaan lievästi kohiseva. DD 5.1 -ääniraita on rikas, taustakohinaa on jonkin verran. Cinema Mondon julkaisussa lisämateriaalina on vain traileri.

Teksti: © 2010 Aleksi Salonen