Kiivasta keskustelua herättänyt “propaganda-draama” kaupittelee uusiutuvien energialähteiden haittapuolia.
Yhdysvalloissa viimeisen reilun vuosikymmenen aikana keskustelu uusiutuvista energialähteistä on yltynyt. Fossiilisten energiavarojen kuten liuskekaasun lisääntyminen on samalla synnyttänyt uuden kilpailun kansainvälisillä energiamarkkinoilla suurvaltojen keskuudessa. Puhutaankin jo liuskekaasubuumista, sillä 2000-luvun taitteessa kehittyneet poraustekniikat ovat mahdollistaneet liuskekaasun tuotannon, ja täten Yhdysvalloista on tullut maakaasun suhteen omavarainen.
Kolikon kääntöpuolena on itse porausmenetelmä, joka jakaa mielipiteet kahtia. Aihetta on puitu viime vuosina Josh Foxin vesisärötystä vastustavassa dokumentissa GasLand sekä viimeisimpänä tekniikkaa puoltavassa FrackNationissa, joka tarkoituksellisesti sai TV-ensi-iltansa vain pari viikkoa siitä kun Promised Land ilmestyi teattereihin.
Promised Land sijoittaa tapahtumansa pennsylvanialaiseen maatilayhteisöön, jossa maakaasuyhtiön myyntimiehen Steve Butlerin (Matt Damon) tehtävänä on kaupata asukkaille vesisärötyksen hyötyjä, ja neuvotella maa-alueiden ostosta. Butlerin tehtävä hankaloituu kun paikallisen lukion opettaja Frank Yates (Hal Holbrook) kyseenalaistaa ympäristöhaitallisen menetelmän kannattavuuden. Soppaa sekoittaa myös ympäristöaktivisti Dustin Noble (John Krasinski), joka niin ikään paljastaa kiistellyn menetelmän riskit.
Premissi on lupaava, ja ajankohtaisen aiheen (markkinoitu) neutraali käsittely työläisluokan tasolla kiehtova, mutta lopputekstien rullatessa näkee sokeakin elokuvan ideologian – olihan yksi elokuvan rahoittajista OPECiin kuuluvan Arabiemiraattien Image Nation Abu Dhabi. Vaikka ohjaajan puikoissa on Gus Van Sant, projekti on käsikirjoituksen kynäilleiden Damonin ja Krasinskin. Damonin piti alunperin olla myös kameran takana, mutta elokuvan tiukka kuvausaikataulu ja kova hinku teattereihin lykkäsi tämän ohjausdebyyttiä.
Promised Land alkaa vahvasti, mutta piakkoin käsikirjoitus alkaa rakoilemaan. Pikkukaupungin miljöö peltoineen on taidokkaasti kuvattu, ja maakaasu-argumenttien molemmat kannat ytimekkäästi pohjustettu. Oikeastaan heti kun ensimmäiset vesisärötystä arvostelevat kysymykset ilmenevät, elokuvan sävy muuttuu. Kyse ei ole enää kaksipuolisesta argumentoinnista, vaan protagonistin “valaistumisesta”. Loppu onkin jo suorastaan saarnaavaa, tietty Hollywood-kliseiden – mukaan lukien pakollisen romanssin – kera.
Draama kalastelee turhan vaarallisilla vesillä omaksi hyväkseen, eikä propaganda-kritiikki ole kaukaa haettu. Van Santin ja laadukkaan näyttelijäkaartin läsnäolo kuitenkin pelastaa paljon. Tökeröä dialogia elokuva on pullollaan, joka puolestaan korostaa Damonin persoonallisuutta näyttelijänä; henkilöhahmon luonteen heikkoudesta huolimatta hänestä on helppo pitää.
Teksti: 2014 Jussi Toivola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA