Pathology

Ohjaus Marc Schölermann
Näyttelijät Milo Ventimiglia, Michael Weston, Alyssa Milano, Lauren Lee Smith, Johnny Whitworth, Keir O'Donnell, Mei Melançon, Dan Callahan
Maa Yhdysvallat
Pituus 91 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2008 Metro-Goldwyn-Mayer (MGM), Lakeshore Entertainment , Camelot Pictures, Nordisk Film

Hanki omaksi

• Kuva 2
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Pathology vaikuttaa päällisin puolin ihan katsottavalta perushuttu-gorelta. Kyseessä on joukko oikeuslääketieteen opiskelijoita, joiden iltahupina on keksiä ja toteuttaa mitä erilaisimpia murhia, joiden tekotapaa toiset saavat sitten leikkauspöydän ääressä arvuutella. Pirullisten patologien piirileikkiin yhtyy myös puhtoinen tulokas Ted Grey (Milo Ventimiglia), mutta jostain syystä hän alkaa huomata, ettei peli aina, yllätys yllätys, olekaan niin kivaa. Pääpoppoon sadistista luonnetta korostavat veritekojen lisäksi kalmankatkuiset seksirietastelut ja kaikenlaisten nautintoaineiden runsas käyttö.

Tämä ohjaaja Marc Schölermannin loikkaus saksalaisesta kansainväliseen englanninkieliseen elokuvaan ei osoita mitään huikeaa erityisosaamista. Elokuvan ehdottomasti selkeimmät puutteet ovat kuitenkin käsikirjoituksessa ja näyttelijäntyössä. Crank-elokuvien (2006 ja 2009) taustalla puuhannut parivaljakko Mark Neveldine ja Brian Taylor ovat kertakaikkisesti epäonnistuneet kirjoittamaan henkilöhahmoja, joista katsoja jaksaisi olla edes hiukkasen kiinnostunut. Kun tähän vielä liitetään kauttaaltaan tylsistyttävä näyttelijäntyö, ollaankin jo sellaisessa suossa, etteivät muutamat kuvien rinnastusten oivallukset ja eksplisiittinen rohkeus pysty Pathologya pelastamaan. Milo Ventimiglia, joka muuten näyttää Sylvester Stallonen ja Steve Carellin risteytykseltä, joutuu keskeisessä roolissa katsojan silmätikuksi ja lunastaa todellakin paikkansa tylsän elokuvan tylsänä päähenkilönä.

Sanottakoon, että veri-ilotteluja on voinut tulla katsottua turtumiseen asti eikä haettuja shokkiefektejä kenties siksikään synny, mutta kun koko elokuva ei vain jaksa kiinnostaa millään tapaa niin kyllä se elokuvan tekijöiden toimista kumpuaa. Niille, jotka eivät tällaisesta veripaltusta muutenkaan välitä Pathology voi sitten olla jo liiallista mässäilyä.

DVD: Nordisk Filmin julkaisu on 2.35:1 anamorfinen laajakuva. Täytyy sanoa, että kuvanlaatu jättää sekin tarinan ohella paljon toivomisen varaan, sillä vaikkei oma televisio olisikaan uusinta uutta, ei se voi olla ainoa syy tällaiseen epätarkkuuteen ja pikselöitymiseen ja siihen missä määrin näihin tulee katsomiskokemuksessa kiinnitettyä huomiota. Ääniraita on sentään perushyvä Dolby Digital 5.1. Luojan kiitos julkaisulla ei ole minkäänlaista lisämateriaalia, koska niiden katseluun tuhlattu aika olisi elokuvan päälle jo liikaa pyydetty.

Teksti: © 2009 Marjo Eskola