Charles Chaplinin Nainen Pariisissa on aliarvostettu draama vuodelta 1923. Se on kertomus naisesta, joka on valmis hylkäämään todellisen rakkauden rikkauksien vuoksi. Lopulta hän kuitenkin huomaa eläm…
Kahdeksan vuoden ja seitsemänkymmenen elokuvan jälkeen Charles Chaplin oli viimein vapaa tekemään mitä itse halusi. Sopimus First Nationalin kanssa oli täytetty, joten hänellä oli nyt mahdollisuus toteuttaa elokuva, jollaista hän oli suunnitellut jo usean vuoden ajan. Tuloksena oli Nainen Pariisissa (aka Nainen Pariisista), Chaplinin “vakavin” ja valitettavasti tuntemattomin elokuva ja ainoa, jossa hän ei itse näyttele – lyhyttä vilahdusta lukuun ottamatta.
Chaplinin kerrotaan saaneen lopullisen idean elokuvaansa varten kuunneltuaan uusimman tuttavuutensa, Peggy Joyce Hopkinsin, elämäntarinaa. Elokuvaurasta haaveileva Hopkins oli varsinainen syöjätär, jonka tilillä oli jo viisi miljonääriavioliittoa ennen saapumistaan Hollywoodiin 1922. Chaplinista oli tarkoitus tulla aviomies numero kuusi, mutta tämän suhtauduttua viileästi moisiin ajatuksiin, löysi Hopkins itsensä pian Irving Thalbergin käsivarsilta. Chaplinia moinen ei harmittanut, olihan hän saanut sivumennen runsaasti materiaalia elokuvaansa varten.
Elokuva alkaa pienestä ranskalaisesta kylästä, jossa Marie St. Clair (Edna Purviance) ja Jean Millet (Carl Miller) suunnittelevat karkaavansa Pariisiin, mennäkseen siellä naimisiin. Juuri ennen lähtöä Jeanin isä kuolee ja Marie matkustaa Pariisiin yksin. Vuosi vierähtää. Mariesta on tullut rikkaan pariisilaisen naistenmiehen, Pierre Revelin (Adolphe Menjou), rakastajatar. Elämä hymyilee Marielle siihen saakka, kunnes hän sattumoisin törmää kaupunkiin äitinsä kanssa muuttaneeseen Jeaniin. Vanhat tunteet eivät ole kuolleet ja pian Marie huomaa joutuvansa valitsemaan avioliiton ja ylellisyyden väliltä.
Mykän elokuvan varhaiset draamat tuntuvat nykypäivänä useasti hyvin vanhanaikaisilta. Yksiulotteiset roolihahmot, ylidramaattisuus sekä näyttelijöiden yliteatraalisuus pikemminkin vaivaannuttavat katsojaa kuin herättävät mielenkiinnon aikakauden elokuvia kohtaan. Tässä suhteessa Nainen Pariisista muodostaa iloisen poikkeuksen, sillä Chaplin, aivan kuten Erich von Stroheim tahollaan, ymmärsi hylätä moiset lajityypin elokuvissa velloneet latteudet. Vanhanaikainen näyttelijätyöskentely sai väistyä hillityn, mutta silti ilmavan ilmaisun tieltä. Perinteiset hyvä/paha -roolihahmot saivat lisää syvyyttä ja humaanisuutta ja lopputuloksen kruunasi tyylikäs lopetus, joka eroaa aikalaisistaan huomattavasti. Nainen Pariisista onkin kestänyt aikaa huomattavasti paremmin kuin muut aikakautensa tuotokset ja on vielä nykystandardienkin mukaan moderni ja viihdyttävä elokuva.
Chaplin räätälöi Marien roolin entiselle luottonäyttelijättärelleen ja nuoruudenrakastetulleen Edna Purviancelle. Roolin oli tarkoitus nostaa Ednan hiipuva elokuvaura uuteen nousuun, mutta toisin kävi. Vaikka Edna onkin roolissaan ensiluokkainen ja vakuuttava, ei yleisö hyväksynyt varauksettomasti suositun komediennen suunnanmuutosta, vaan hänen uransa kääntyi yhä jyrkempään laskuun. Sen sijaan Pierreä näyttelevälle Adolphe Menjoulle Nainen Pariisista osoittautui läpimurroksi. Douglas Fairbanksin Kolmessa muskettisoturissa sekä Rudolph Valentinon Sheikissä esiintynyt Menjou on roolissaan ilmiömäisen tyylikäs ja hienostunut, kuin pariisilaisen playboyn perikuva. Muista näyttelijöistä mainitsemisen arvoisia ovat Carl Miller Jeanina sekä Lydia Knott tämän äitinä. Molemmat tekevät varmaa työtä, vaikka Chaplin itse ei pitänyt jälkimmäisen roolisuorituksesta lainkaan.
Nainen Pariisista sai lehdistön ja kriitikoiden vankkumattoman ihailun osakseen. Elokuvaa ylistettiin parhaimmaksi Hollywoodissa koskaan tehdyksi draamaksi ja tällaisen ylistyksen jälkeen näytti siltä, että se osoittautuisi Chaplinin suurimmaksi ja menestyneimmäksi siihen mennessä tehdyksi elokuvaksi. Toisin kuitenkin kävi. Muutaman viikon jälkeen yleisömäärät putosivat romahdusmaisesti, sillä he eivät halunneet nähdä suosikkinsa elokuvaa, jossa tämä ei itse näyttelisi. Elokuvasta tuli Chaplinin uran pahin taloudellinen takaisku ja heti kun oli mahdollista, hän veti elokuvansa levityksestä. Chaplin suri lempilapsensa kohtaloa kuolemaansa saakka ja yli viidenkymmenen vuoden ajan Nainen Pariisista pysyi elokuvamaailmalta piilossa. Vasta vuonna 1976 Chaplin palautti elokuvan julkisuuteen, kunhan hän oli ensin leikannut sitä uudelleen ja säveltänyt siihen uuden musiikin.
Nainen Pariisissa on yhteisjulkaisu Kuningas New Yorkissa (1957) -elokuvan kanssa. Vaikka lisämateriaali onkin sijoitettu elokuvan kanssa samalle levylle, ei laadusta ole jouduttu tinkimään, vaan ekstrat ovat ensiluokkaiset ja niitä on runsaasti. Jo vakiintuneiden dokumenttien (David Robinsonin esipuhe, Chaplin tänään: Nainen Pariisissa) lisäksi levyltä löytyy niin poistettuja kohtauksia, uutiskuvia United Artistsin synnystä, valokuvagalleria ja trailereita. Lisäksi mukana on myös puolituntinen Camille-lyhytelokuva vuodelta 1926 sekä kymmenminuuttinen matka 1920-luvun Pariisiin.
teksti: © 2004 Kari Glödstaf
Katso pakkaamattomat kuvakaappaukset DVD-laitoksesta: kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4 ja kuva 5.
DVD-teksti: © 2011 Jaakko Kuitunen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA