Merirosvoradio

Ohjaus Richard Curtis
Näyttelijät Philip Seymour Hoffman, Bill Nighy, Rhys Ifans, Nick Frost, Kenneth Branagh, Tom Sturridge, Jack Davenport, Ralph Brown, Chris O'Dowd, Tom Wisdom, January Jones
Maa Iso-Britannia / Saksa
Pituus 137 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2009 Medienproduktion Prometheus Filmgesellschaft, Portobello Studios, Tightrope Pictures, Working Title Films ja Universal Pictures

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 5
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p3-5">3</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Elokuvia, jotka antavat positiivisia virikkeitä, on aina hauska katsoa. Merirosvoradion jälkeen jokainen uravalintaansa pohtiva nuori haluaa ehdottomasti tiskijukaksi. Tai sitten ei, sillä nykyään radioasemat muistuttavat tehtaan liukuhihnaa, jossa dj:n tehtäväksi jää painaa kompuutterin välilyöntiä singotakseen automaattisen soittolistan tarjoaman kappaleen eetteriin. Toista se oli vaikkapa Merirosvoradion kulta-ajalla, vuonna 1966, jolloin Britanniassa radioasemat soittivat ytyä tavaraa vain kolme varttia vuorokaudessa. Hallitus piti ohjat käsissään, mutta onneksi tähän eivät kaikki tyytyneet.

Jos kansa kerran tahtoi ämyreistä rokkia ja poppia, niin pitihän sitä jollakin keinolla tarjota. Tähän huutoon vastasivat kansainvälisille vesille ankkuroituneet laivat, jotka oli muunnettu toimimaan radioasemina. Kuuntelijoita oli päivittäin 20 miljoonan paremmalla puolen. Asemien toiminta oli laillisuuden rajamailla ja hallitus pohti päänsä puhki estääkseen näiden sievoisia mainosrahoja keränneiden piraattiasemien toiminnan. Ja tämä on totta kuin vesi. Nykynuorison on tätä vaikea sisäistää, mutta me LP levyiltä C-kaseteille äänittäneet ikäluokat ainakin tiedämme mistä 60-luvun brittitoiminnassa oli kyse.

Philip Seymour Hoffman (Doubt – Epäilys) esittää amerikkalaista, lempinimellä The Count tunnettua tiskijukkaa, jonka Merirosvoradion omistaja Quentin (Bill Nighy, Operaatio Valkyrie) on palkannut paikkaamaan piraattiaseman jättänyttä suosikkijuontaja Gavinia (Rhys Ifans, Nuori Hannibal). The Count pyörittää levyjään parhaaseen kuunteluaikaan. Muut soittoajat onkin varattu ”pienemmille” staroille, kuten keskiyön aikaan huhuilevalle Markille (Tom Wisdom, 300) tai Simppeli Simonille (Chris O’Dowd, Vera Drake) jonka eräs kuulija puijaa jopa alttarille asti. Elämä laivalla on huoletonta, kunnes hallitus säätää uusia asetuksia, jotka vaikeuttavat toimintaa merkittävästi. Mainosrahat kaikkoavat, kunnes Quentin päättää tehdä jotain radikaalia: hän kutsuu suosikki-Gavinin takaisin, mikä toisaalta saa bisnekset uuteen kukoistukseen, mutta aiheuttaa eripuraa nykyisen staran, The Countin kanssa. Kiistat kuitenkin jäävät taustalle kun hallitus tekee seuraavan siirtonsa: piraattiasemista tehdään laittomia vaikka väkisin. Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla.

Merirosvoradio kertoo tarinansa hyvin odotetun kaavan mukaan. Tiettyjä vapauksia on otettu, jotta tarinankerronta on saatu rokkaavan soundtrackin tasalle. Tämä taas tuo mukanaan yhden suuren kömmähdyksen, mutta palataanpa siihen soundtrackin puitteissa. Takuuvarmana käsikirjoittajana tunnetun, elokuvan myös ohjanneen Richard Curtisin laivamatkan varrella ei lopulta ole pienintäkään yllätystä ellei sellaiseksi lasketa Hollywoodmaista loppukohtausta, joka saa tunteet aaltoilemaan lähes kirjaimellisesti. Sen sijaan syytä on miettiä, olisiko vetovoimaisen tarinan voinut kertoa toisinkin, jättäen turhat krumeluurit pois ja keskittyen itse asiaan. Teinipojan kasvatusopasta lähentelevä pohjajuoni on toki toimiva, siis jos tyytyy ”vain” hyvään.

Curtis, jonka ohjausmeriiteistä löytyy vain yksi aiempi teos Rakkautta vain, ei shokeeraa myöskään leikkauksen, kuvauksen tai lavastuksenkaan avulla. Brittiläinen elokuva kun on kyseessä, niin kaikki on myös brittiläisen laatustandardin mukaisessa kuosissa. Merirosvoradio henkii 60-lukua jokaisessa käänteessään. Tämä pätee myös näyttelijätyöskentelyyn, jonka kirkkaimpana helmenä loistaa Seymour Hoffman, joskaan hän ei yllä aivan parhaaseensa, ainakaan jos mittariksi ottaa pääosa-Oscarin tuonut Capote. Olisin odottanut Seymour Hoffmanilta vielä suurempaa heittäytymistä tiskijukan tamineisiin. Muista suorituksista mainitsemisen arvoinen on ehdottomasti Rhys Ifansin comeback-dj, joka onnistuu ärsyttämään myös katsojan sietokyvyn äärimmilleen. Myös Doctor Davea näyttelevä Nick Frost (Hot Fuzz) todistaa jälleen olevansa käyttökelpoinen komedian taitaja.

Ketään ei varmaankaan yllätä, että tämän shown varastaa lähes täysin huumaavan hyvä soundtrack. Mukana on kymmeniä aikansa hittejä kuten Dusty Springfield, The Who, Jimi Hendrix ja The Kinks, mutta myös todellinen yllätysveto biisistä Stay With Me Baby, jonka tulkitsee 80-luvulla syntynyt Grammy-voittaja Duffy. Kauppoihin myyntiin iskeytyvä soundtrack on karsitumpi kokonaisuus, mutta siltäkin löytyy jo 36 timantin kovaa kappaletta. Erikoinen veto on sekin, että vuoden ’66 piraattiasema pyörittää levylautasillaan vasta vuosia myöhemmin tuotettua materiaalia.

Merirosvoradio ei ole kaikesta ennakkokuohusta huolimatta täydellinen pakkaus. Peruskonservatiivinen toteutus jää erityisesti harmittamaan. Käytettävissä olleista aineksista ei saada valmisruokaa kummoisempaa. Jos kaiken muun antaisikin anteeksi, niin ei missään nimessä sitä, että raavaat miehet laitetaan tanssahtelemaan 60-luvun rokin tahdissa. Ohjaaja Curtis olisi voinut jättää koreografiat suosiolla väliin. Merirosvoradio on kuitenkin rock-elokuvien ”must see”, vaikka sitten vain pelkän soundtrackin vuoksi. Suosittelen sitä myös nk. internet sukupolvelle: tässä on tilaisuus tutustua aikaan, jolloin äitinne ja isänne olivat villejä ja vapaita.

DVD: Universalin markkinoima Merirosvoradio näyttää 2.35:1 kuvasuhteella liki samalta kuin valkokankaallakin: brittiläisen konservatiiviselta. Sen sijaan DD 5.1. ääniraita on sulaa kultaa ja paranee mitä kauemmas ämyrin nappeja uskaltaa kääntää.

Ekstroja on määrällisesti vähän, mutta minuutillisesti paljon: 11 poistettua kohtausta ohjaaja Curtisin asiantuntevilla kommenteilla, yhteiskestoltaan reilut 51 minuuttia! Kuten Curtis itsekin pohtii, suurin ongelma elokuvanteossa oli valinnanvaikeus. Nyt karsitusta materiaalista voisi hyvinkin väsätä täysin toisenlaisen version.

Levyllä on myös näyttelijöiden Nick Frostin ja Chris O’Dowdin, tuottaja Hilary Bevan Jonesin sekä ohjaaja/käsikirjoittaja Curtisin hauska ja asiantunteva kommenttiraita.

Lisämateriaali, mukaanlukien kommenttiraita, on tarjolla suomitekstein.

Teksti: © 2009 Lasse Lepola